Palasin viime viikolla kesälomalta. Työhuoneeseeni oli ilmaantunut kaksi pakettia, joiden sisällön arvasin heti. Laatikoista löytyi iso seurakuntavaalien banderolli sekä roll up, joihin oli painettu siniselle pohjalle vaalien tunnus #minunkirkkoni sekä vaalien viestinnän viisi teemaa.
Vaalien viestinnästä ollaan montaa mieltä. Kirkollisen Kotimaa –lehden pääkirjoituksessa mainoskampanjaa kritisoitiin viime viikolla kaikkien aikojen minäkeskeisimmäksi. Sen mukaan vaalien minää korostava teema muistuttaa pietistisiä herätysliikkeitä ja vapaita suuntia, jotka painottavat yksilöä.
Yksilön sijaan seurakuntaa ja kirkkoa kuvaa paremmin yhteisöllisyys. Kirjoittajan mukaan on kysymys paljon suuremmista asioista kuin tilan saamisesta omille mielipiteille. Kirkon olemuksesta ei voi puhua ilman yhteyttä Jumalaan ja muihin ihmisiin.
Omalta osaltani ymmärrän vaalien mainoskampanjaa kohtaan esitetyn kritiikin, mutta lähestyn asiaa positiivisesta näkökulmasta. Kampanjaviestintä on tarkoituksella provosoivaa.
Se kuvaa vaaleja henkilökohtaiselta tasolta. Se haastaa jokaista kirkon äänioikeutettua jäsentä ajattelemaan, että kirkko ja paikallisseurakunta ovat juuri sinua varten. Olet täysivaltainen kirkon jäsen, sinun asiasi, ajatuksesi ja mielipiteesi ovat tärkeitä.
Jokaista kutsutaan omilla lahjoillaan rakentamaan kotiseurakuntaa ja kirkkoa. Hengellisyyden näkökulmasta meitä rohkaistaan elämään yhteydessä Jumalaan ja lähimmäisiimme.
Vaaliteemojen mukaan minun kirkkoni uskoo, toivoo, rakastaa, uudistuu ja on lähellä. Usko, toivo ja rakkaus ovat ajattomia teemoja. Uskosta kaikki lähtee. Toivo tuo elämään valoa, antaa voimia ja kantaa tuleviin päiviin. Rakkaus on kärsivän maailman muutosvoima, jota saamme jakaa ympärillemme.
Kirkon uudistuminen on iso asia. Teema liitetään helposti kirkon julkisuudessa näkyvien kiistakysymysten ratkaisemiseen.
Uudistumisessa on kysymys kuitenkin paljon syvemmästä asiasta. Tätä pohdintaa seurakunnissa käydään jatkuvasti, kun luottamushenkilöiden, työntekijöiden ja seurakuntalaisten kanssa mietitään yhdessä sitä, kuinka toteutamme kirkon perustehtävää niin, että sanoma koskettaisi juuri tässä ajassa eläviä erilaisia ihmisiä. Uudistumisen on tapahduttava aina kirkon missiosta ja arvoista käsin.
Yhden ajatuksia herättävän näkökulman toi esille Oulun hiippakunnan piispaksi valittu Jukka Keskitalo viime viikolla radiohaastattelussa.
Hän totesi, että seurakunnissa tulisi tarkastella tilaisuuksien määrä ja niiden tavoittavuutta. Jukka Keskitalo rohkaisi jopa vähentämään tilaisuuksien määrää ja käyttämään siitä vapautuvaa aikaa verkostoitumiseen.
Toisin sanoen tuleva piispa kannusti kirkon työntekijöitä menemään entistä enemmän sinne, missä ihmiset luonnollisesti kokoontuvat ja tekemään yhteistyötä eri tahojen kanssa aivan tavallisessa arjessa. Tämä liittyy osaltaan lähellä olemisen vaaliteemaan.
Seurakunnan toiminta ei rajoitu sen omissa tiloissa pidettyihin tapahtumiin. Seurakunta on siellä, missä sen jäsenet ovat koolla: kadulla, kylillä, torilla, sosiaalisessa mediassa ja niin edelleen. Syvällistä keskustelua voidaan käydä myös huoltoaseman aamuparlamentissa. Siitä saankin jo oman kolumnin aiheen.
Seurakuntavaalien ehdokasasettelu on parhaillaan käynnissä, se päättyy 17.9. Vaalien onnistumisen kannalta tarvitaan monipuolisia ehdokaslistoja, joissa on erilaisista taustoista olevia ihmisiä.
Haluan rohkaista asettumaan ehdolle. Pohjimmiltaan seurakunnan hallinnossa on kysymys palvelutehtävästä, yhteisten asioiden hoidosta.
Ja kaikkia äänioikeutettuja, vaalipäivään 18.11. mennessä 16 vuotta täyttäneitä kirkon jäseniä kannustan äänestämään, se on etuoikeus. Äänestämällä pidät huolta kotiseurakuntasi tulevaisuudesta!