Met­sä­ke­mis­tien jäljet kar­tal­la – ny­ky­tek­niik­ka tekee mah­dol­li­sek­si löytää lisää ter­va­hau­to­ja

Pudasjärvi ja Taivalkoski olivat tervatuotannon pohjoisimmat kunnat. Pudasjärvellä on ollut ainakin 527 tervahautaa.

Tervahaudan alapäähän kaivettu halssi näkyy entiajan pienteollisuuden merkeistä selvimmin.
Tervahaudan alapäähän kaivettu halssi näkyy entiajan pienteollisuuden merkeistä selvimmin.
Kuva: Toivo Kiminki

Maanmittauslaitoksessa on laadittu kartta Suomessa tiedossa olevista tervahaudoista. Niitä on 16 061 kappaletta. Luvussa ovat tosin mukana vain karttaan merkityt tervahautojen enemmän tai vähemmän kadonneet jäänteet.

Menneinä vuosikymmeninä ilmakuvien pohjalta maastotyötä tehneet kartoittajat ovat täydentäneet vaihtelevasti tietojaan myös maastoa tuntevilta paikallisilta.

Nykytekniikka tekee mahdolliseksi löytää lisää tervahautoja. Työtä sekin vaatii, mutta sitä voi tehdä valmistuvia laserkeilauksen tuloksia tutkimalla.

Uusimpien keilausten, viime viikolla sellaista tehtiin Sarakylän ilmatilassa, tuloksena saadaan entistä pienempiä yksityiskohtia, muiden muassa tervahaudan paikkoja, näkyviin.

Tervanpolton valta-aluetta oli Suomessa Kainuu. Kuhmossa on tervahautoja karttatiedon mukaan eniten Suomen nykyisistä kunnista, peräti 2865 kappaletta. Hyvän matkaa toista tuhatta niitä tiedetään myös Puolangalta ja Suomussalmelta.

Kainuun ulkopuolisista kunnista Pudasjärvi on 527:llä tervahaudalla kärjessä. Pudasjärvi ja Taivalkoski, jossa 179 tervahautaa, ovat olleet ensimmäisen Suomen metsien vientituotteen pohjoisimpia jalostusalueita.

Kuusamossa on tiedossa 54, mutta Posiolla 24 ja Ranualla vain kahdeksan vanhaa tervahautaa.

Pohjoiseen ja länteen mennessä ne vain vähenevät, Rovaniemeltä on löytynyt vain kolme ensimmäisen kemiallisen metsäpienteollisuuden entistä tuotantopaikkaa.

Metsähallituksen mailla tervahaudat jätetään rauhaan kulttuuriperintökohteina. Yksityismailla niitä tuhoutui takavuosina varsinkin raskaan maanmuokkauksen seurauksena.
Metsähallituksen mailla tervahaudat jätetään rauhaan kulttuuriperintökohteina. Yksityismailla niitä tuhoutui takavuosina varsinkin raskaan maanmuokkauksen seurauksena.
Kuva: Toivo Kiminki

Tervantuotanto oli näillä seuduin merkittävä elämän ehto. Suur-Iin historia -kirjan ensimmäisen osan mukaan se alkoi Pudasjärvellä 1740-luvulla pitäjän etelälaidalta.

Metsän tuotteiden, terva oli ylivoimaisesti tärkein, myynti toi 1800-luvun alkupuolella Pudasjärvellä kirjan mukaan puolet kaikista tuloista.

Puut tervahautoihin kerättiin kruunun, siis valtion metsistä. Kiistely paikallisten ja kruunun edustajien kesken puun ottokiintiöistä oli jatkuvaa.

Tervatynnyrit kuljetettiin pitkin kevättulvaista Iijokea enimmäkseen tukkilauttojen päällä. Tukit ja terva myytiin Iin Haminassa.

Tervakauppa ulkomaille hiipui 1900-luvulle tultaessa ja päättyi kokonaan ennen ensimmäistä maailmansotaa

Tervaa on poltettu omaan käyttöön myöhemminkin. Määrät olivat kuitenkin pieniä, kuten haudatkin. Ainakin Sarakylän kylähistoriakirjan mukaan tervahauta tuhisi Nuukavaarassa vielä 1960-luvulla.

Viime vuosisadalla tervaa tislattiin enimmäkseen tervaskannoista. Asiantuntijoiden mukaan se oli huonompaa kuin alunperin pihkaantumaan kolotuista männyistä suurissa tervahaudoissa laskettu terva.

Maanmittauslaitoksen kartan mukaan Pudasjärven merkittävintä tervantuotantoaluetta ovat olleet kaakkoiset Puhoksen ja Jaurakkajärven seudut. Joka puolelta pitäjää on ainakin muutamia hautoja kuitenkin karttaan löytynyt.

Kuusikkoisissa vaaramaissa ei tervaa juuri ole tuotettu, yksi paikka sentään näkyy olevan aivan Rytivaaran kruununmetsätorpan pihapiirin pohjoispuolella.

Tervahautoina näkyvät kartassa myös hiili- ja kalkkimiilut. Niitä on kuitenkin vähän tervahautoihin verrattuna.

Fakta

Tervahauta

Perinteinen tervahauta kaivettiin multaiseen tai hiekkaiseen maahan, mielellään penkereeseen, ettei tervanlaskua varten tehtävää halsia tarvinnut kaivaa syvälle.

Pohja kaivettiin suppilomaiseksi ja tiivistettiin savella ja suomudalla, jonka päälle ladottiin kuusen parkista tehdyt "koskuet".

Haudan pohjalta lähti puusta tehty putki eli "piippu", jota pitkin terva laskettiin halsissa olevaan tynnyriin.

Tervaspuut eli "särökset" ladottiin säteettäisesti padan muotoiseksi keoksi, joka peitettiin turpeilla. Haudan alareunaan jätettiin sytyttämistä varten peittämätön kaista, joka hiiltämisen päästyä kunnolla alkuun sitten myös peitettiin turpeilla.

Palamista valvoi hautamestari, joka tekemällä sopiviin kohtiin ilmareikiä tai sulkemalla niitä varmisti, että palaminen eteni tasaisesti. Parin kolmen vuorokauden päästä tervaa alettiin laskea tynnyreihin.

Normaalin, noin 50 tynnyrin kokoisen haudan polttaminen kesti viikon verran.

www.kainuunterva.com