Lapin Yliopiston tutkija Aini Linjakumpu on työkseen tutkinut uskonnon, politiikan ja vallan suhteita. Keväällä hänen vanhoillislestadiolaisuuden tutkimuksensa sai jatkoa, kun kustannusyhtiö Vastapaino julkaisi kirjan Vanhoillislestadiolaisuuden taloudelliset verkostot.
Tiiviisti ladottua tekstiä sisältävä 275-sivuinen kirja ei ole luettavuudeltaan helpoimmasta päästä, mutta ilman akateemista oppiarvoa asiasta kiinnostunut yhtä jos toista siitä irti saa.
Linjakumpu on kerännyt tietoa yrityksistä ja yrittäjistä. Hän on haastatellut niin liikkeeseen kuuluvia kuin siihen kuulumattomia toimijoita. Myös vanhoillislestadiolaisuuden monet julkaisut ovat olleet hänen analysointinsa kohteina.
Tutkimuksessa liikkeeseen kuuluviksi määriteltyjen yritysten ja yrittäjien toimintaa tutkitaan selvittämällä millaisia taloudellisia verkostoja voidaan löytää ja miten ne ovat yhteydessä muihin liikkeen verkostoihin.
Linjakumpu kertoo painottaneensa tutkimuksessaan lestadiolaiserityisiä piirteitä. Ne hän määrittelee liikkeen opista tai sen sisäisistä konventioista nousevia piirteitä.
Tutkimuksen pohja on paljolti verkostoteoreettinen. Se auttaa tutkijan mukaan ymmärtämään ja selittämään herätysliikkeeseen kuuluvien henkilöiden toimintaa talouden alueella.
Lestadiolaisuus muodostaa Linjakummun näkemyksen mukaan vahvasti verkostomaisen kokonaisuuden. Siinä ihmiset ovat monin tavoin suhteissa toistensa kanssa, josta seuraa se, ettei niitä ehkä olisi ilman osallistumista yhteisön hengelliseen toimintaan.
Tutkimus kumoaa liikkuvia väitteitä liikkeen piirissä toimivien yrittäjien suljetusta verkostosta ja myös siitä, ettei mitään verkostoja olisi. Verkostoituminen kaikkiaan on osa ihmisten arkipäivää, ei mitään mystistä tai piiloteltavaa.
Jokunen viikko sitten oli Sosiologia-lehdessä Jyväskylän yliopistossa tehdyn tutkimuksen tietoja. Siinä selvisi, että ihmisen sosiaalinen pääoma, siis verkostoituminen esimerkiksi järjestötoiminnan kautta, parantaa selvästi hänen tulojaan.
Kirjasta selviää verkostojen ulottuvan useimmiten ja moni eri tavoin lestadiolaisuuden ulkopuolelle. Lestadiolaistaustaisten toimijoiden vahvuutena Linjakumpu pitää heidän sosiaalista pääomaansa, esimerkiksi suurten ihmismäärien tuntemista, kommunikoinnin helppoutta liikkeen jäsenten kesken, asemaan rauhayhdistyksessä mutta myös henkilökohtaisiin ominaisuuksiin.
Tutkija määrittää vanhoillislestadiolaisuuden selvästi menestysteologian piiriin. Hän näkee, että liikkeessä tasapainotellaan yleiskristillisenä ihanteena pidetyn köyhyyden ja taloudellisen menestymisen välillä.
Esimerkiksi USA:ssa toimivat amishit, erityisen vanhoillista elämäntapaa noudattavat uskovaiset, suhtautuvat taloudelliseen menestyksen liki uskon vastakohtana. Jehovan todistajat Linjakumpu nostaa teologian ja menestymisen suhteen liki toiseksi ääripääksi,jossa ei suosita yrittäjyyttä eikä taloudellista menestymistä.
Verkostoitumista tulkittaessa alueellisesti kirjassa nostetaan esille Oulun seutu. Linjakummun mukaan Koillismaa, jonka hän käsittää laajana, tai eteläinen Lappi eivät merkittävästä lestadiolaisväestöstä huolimatta ole erityisesti mukana verkostoissa, paljolti alueen elinkeinorakenteesta johtuen.
Linjakummun kirja on ansiokas tutkimus paljon puhutusta, vielä enemmän huhutusta aiheesta. Se käsittelee aihettaan monipuolisesti, toki tekijänsä näköisesti.
Jos moninaisia keskustelupalstoja on uskominen, olisi lestadiolaisuuden taloudellinen verkostoituminen liki mafiatyyppistä. Vahvoihin ennakkoluuloihinsa puolin ja toisin sitoutuneen henkilön päätä ei tähän tutkimukseen perehtyminen varmasti käännä, mutta lukea kirja ehdottomasti kannattaa.
Sanotaanhan tiedon lisäävän tuskaa, mutta voi se sitä vähentääkin ...
