Vuonna 1988 käyttöönotettu Marikaisjärven toimitalo on saamassa uutta ilmettä sekä sisä- että ulkopuolelle. Helatorstaina aloitettu uuden kuistin rakentaminen on jo hyvällä mallilla.
– Ahkerimmat talkoolaiset ovat melkein asuneet täällä, tietää talotoimikunnan vetäjä Kirsi Isomursu.
Aulis Lehmikangas ja Sauli Hirvonen naurahtavat vieressä, mutta myöntävät, että yhteiseksi hyväksi huhkittuja tunteja ei ole kovin tarkkaan tullut laskettua.
Kirjanpitoa on kuitenkin tehty, koska kylätalon kunnostukseen saatiin tukea Oulun seudun leaderilta. Sinne on raportoitava tarkasti, miten projekti on toteutettu.
Yhteensä remontin budjetti on 29 000 euroa. Summasta leader-rahaa on puolet, toinen puoli katetaan talkootöillä ja toimikunnan kassasta.
Remontissa toimitalo on saanut uuden, entistä laajemman kuistin, jonne tulee sisävessa sekä kodinhoito- ja säilytystilaa. Kuistin eteen rakennetaan terassi.
Samaan syssyyn on tehty toimitalolle nykyvaatimuksia vastaava jätevesijärjestelmä. Lisäksi talon ympäristöä on raivattu ja siistitty. Vielä tänä kesänä on tarkoitus maalata talo.
– Työt ovat sujuneet yllättävänkin jouhevasti, kiittelee Isomursu sekä innokasta talkooväkeä että hyviä säitä.
Koronarajoitusten takia isoja talkoita ei ole voinut pitää, vaan hommia on paiskittu pienissä porukoissa. Myös muonituksesta on huolehdittu tinkimättömästi.
Kyläläisten yhteydenpito sujuu näppärästi WhatsApp-viestiketjun kautta. Vapaaehtoisia riittää hyvin: talkootöissä on ollut mukana eri tehtävissä yhteensä kolmisenkymmentä henkeä.
Parasta aikaa meneillään on remontin loppukiri ja siivoustyöt. Ensimmäiset vuokralaiset uusittuun toimitaloon ovat tulossa jo ensi viikolla.
Toimitalon lisäksi yhdistysten yhteisessä omistuksessa omalla tontilla on rantasauna ja hirvivaja. Yhteisistä tiloista halutaan pitää hyvää huolta ja niitä kunnostetaan pienin askelin. Mahdollisuuksien mukaan talolla on käytetty kierrätysmateriaaleja ja vaalittu käytettyä.
Esimerkiksi keittiönkaapit saatiin jo puretusta Neli-Iikkalasta, pöydät hankittiin Rimminkankaalta ja ikkunat Kurenalan koululta. Uudessa kuistissa on käytetty Kontion työmailta palautuneita hirsiä.
Toimitaloa ja saunaa vuokrataan sekä yhdessä että erikseen. Luonnon helmassa sijaitsevat tilat ovat ahkerasti käytössä. Omassa rauhassa, mutta kohtuullisen lähellä keskustaa sijaitsevalle kokoontumistilalle on kysyntää.
– Käyttöaste on viime vuosina noussut koko ajan. Monet kerran käyneet tulevat tänne uudelleen, varauksia vastaanottava Isomursu tietää.
Tiloja vuokrataan enimmäkseen erilaisten tilaisuuksien järjestämiseen. Talolla pidetään myös paljon juhlia syntymäpäivistä häihin.
Tärkeintä kyläläisille kuitenkin on, että toimitalo on heidän yhteinen kokoontumispaikkansa.
– Tänne on aina ihana tulla. Täällä on aina mukavaa porukkaa, Raija Juurikka tunnelmoi.
– Kyllä tähän paikkaan moni on tykästynyt, Aulis Lehmikangas tietää.
Alkujaan talo rakennettiinkin, koska alueen asukkailla ei ollut yhteistä kokoontumistilaa. Vuosien saatossa talon merkitys on vain kasvanut entisestään ja nyt siellä vietetään aikaa monen sukupolven voimin.
– Merkitys kyläläisille on todella suuri, kyläläiset miettivät.
Talo onkin ahkerassa käytössä.
– Tämä on fantastinen paikka, Orvokki Hyttinen kiteyttää toimitalon merkityksen paikallisille.
Marikaisjärven rannalle ainakaan Pärjänsuolta siirretty hirsitalo on kolmen alueen yhdistyksen yhteinen. Talosta vastaavat Kongasjärven Kisapojat, Marikaisjärven metsästysseura ja Paavolanjärven osakaskunta. Alun perin mukana oli vielä paikallinen maamiesseura, mutta sen toiminta on lakannut. Käytännössä talon asioista huolehtii yhdistyksen toimijoista koostuva talotoimikunta.
Kongasjärven-Marikaisjärven alueella on sekä vakituisia että vapaa-ajan asukkaita. Kyläläiset näkevät talon ja yhteistoiminnan tulevaisuuden hyvänä.
– Nuorempi polvikin osallistuu innokkaasti järjestettäviin tapahtumiin, Kirsi Isomursu iloitsee.
Yhteisten tilojen vuokraamisesta saatavat varat riittävät kattamaan niiden ylläpitokustannukset. Toimitalon ylläpito vaatii kuitenkin paljon vapaaehtoistyötä, minkä osoittavat esimerkiksi metsänlaidassa nököttävät mittavat halkokasat. Tuvan leivinuunia lämmitetään kolme kertaa viikossa talkoolaisten vuorolistan mukaan niin, että talo on aina valmiina käyttöön. Myös siivous-, kunnossapito- ja lumityöt hoituvat talkoovoimin. Yhteisvastuu on toiminut hyvin, ja kyläläiset kiittelevät myös tilojen vuokraajia siisteydestä ja vastuullisuudesta.