Luon­non­lun­ta riittää – Syöt­teen tal­vi­kau­si vauh­tiin pitkän vii­kon­lo­pun aikana, tar­jol­la mo­nen­lais­ta oh­jel­maa

Molemmissa Syötekylän laskettelukeskuksissa on osa rinteistä saatu lumetettua kauden avaukseen.
Molemmissa Syötekylän laskettelukeskuksissa on osa rinteistä saatu lumetettua kauden avaukseen.
Kuva: Toivo Kiminki

Itsenäisyyspäivän ansiosta tavallista pitemmän viikonlopun uskotaan tuovan runsaasti väkeä Syötteen talvikauden avaukseen.

Luonnonlunta on alueella enemmän kuin tähän aikaan yleensä, reilut 30 senttimetriä. Enimmäkseen leutojen säiden vuoksi keinolumettaminen ei ole juuri edennyt, joten rinteitä on saatu auki vain muutamia.

Pikku-Syötteelläkin on jokainen pakkasjakso käytetty lumen tekoon. Rinnepäällikkö Jorma Tenhunen kertoi, että kausi saadaan alkuun torstaina.

Pakkasten puute on tuonut vaikeuksia myös hiihtolatujen tekijöille. Kolmisenkymentä kilometriä latua on kuitenkin hiihtäjille kunnostettuna, myös suosittu Ahmatuvan latu on hiihdettävissä.

Iso-Syötteellä juhlistetaan itsenäisyyspäivää muun muassa alkuillan soihtulaskulla.

Juuri valmistunut Lumiareena avautuu yleisölle samana päivänä kun saman katon alla toimiva ravintola Tuba aloittaa kauden konserttien järjestämisen Samae Koskisen Korvalääkkeen musisoinnin vauhdittamana.

Reilun kuukauden suljettuna ollut luontokeskus avaa taas ovensa. Tauon aikana on sekä opastuskeskuksen että Kahvila Korpin tiloihin saatu uudet kalusteet. Luontokeskuksella on monipuolista ohjelmaa, esimerkiksi tunnelmallinen joulupolku on kierrettävissä koko viikonlopun ajan. Lauantaina lauletaan kauneimpia joululauluja ja tavataan myös Joulupukki.

Koko talven kestävä valokuvanäyttelynsä avaa oululainen graafikko, ammattivalokuvaaja ja aktiivinen luontoharrastaja Sami Säily. Ihasteltavana on miehen otoksia lähinnä maakunnan kansallispuistojen retkiltä. Erityisesti kansallispuistojen luonnontilaiset metsät ovat tehneet kuvaajaan syvän vaikutuksen.

Valon hetkiä koillisen metsissä -nimisen näyttelyn kuvaaja on kertomassa kuvistaan luontokeskuksessa lauantaina.

Näyttely on esillä maaliskuun 2020 loppuun saakka.

Mainos
Iijokiseudun pelit

Pelaa Iijokiseudun digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä