– Jos kaatuisit, niin tuo sinun kädessä oleva ämpäri saattaisi lentää päähäsi ja sitten jouduttaisiin lähtemään Marjolahteen lääkäriin!, totesi 6-vuotiaani, kun kannoin puolukkasurvosämpäriä kellarista.
Hän on Vaahteramäen Eemeli -fani, ja ämpärin päähän hulahtaminen toi hänen mieleensä sen tapauksen, kun soppakulho juuttuu Eemelin päähän.
Marjolahteen lääkärille ajetaan hevospelillä poistamaan kulhoa. Poikaa nauratti mielikuva äidistä puolukkaämpäri päässään. Kiitos Astrid Lindgren näistä kikatuksista!
Olen lukenut Eemelin metkut kymmeniä kertoja. Lukeminen ja tuttujen tarinoiden toistaminen on tärkeää lapsen kielen kehitykselle, opetettiin äitiysneuvolassa. Samalla kehittyvät kuuntelutaito, keskittyminen, sanavarasto ja muisti.
Itse olen lukenut viimeiset 11 vuotta joka päivä jälkikasvulleni lastenkirjoja. Kaikkiaan lienen lukenut noin 1000-1500 lastenkirjaa, enkä rehellisesti sanottuna kadu yhtäkään iltahetkeä tai yhdenkään kirjan lukemista.
Lastenneuvolan valistustyöstä ja maailman parhaasta koululaitoksesta huolimatta 11 prosenttia 15-vuotiaista suomalaisnuorista lukee heikosti, ja suuri osa heistä on poikia.
Syitä on helppo listata: on lukivaikeutta, lapsi ei jaksa keksittyä, some vie kaiken ajan. Silti merkittävin tekijä lukutaidon kehittymisen taustalla on kodin asenne.
On todettu, että paras tapa saada pojat lukemaan, on antaa heille lukevien miesten malleja. Yleistäen voi sanoa: jos perheen miehet lukevat, lukevat todennäköisesti pojatkin.
Kyllä meidän kylälläkin on lukevia isäntiä, mutta lukevatko nuoret isät? Onko iltasadun lukeminen perheessä kokonaan äidin vastuulla?
Nykylapsien lukemistottumuksiin vaikuttaa myös se, ettei perheisiin tilata enää niin usein sanomalehteä. Mallia lehdenlukuun ei siten ole eikä lehteen tule tarttuneeksi joutessaan.
Kun suomen kieltä kehitettiin ja sen puolesta taisteltiin 1800-luvulla, olivat kaikki asian hyväksi toimineet miehiä. Lukumiehiä.
Reilussa sadassa vuodessa ollaan tilanteessa, jossa Suomessa runsaasti lukunaisia ja lukeminen miehisenä ominaisuutena on mediassa ja miespiireissä vähemmän muodikasta ja tavoiteltavaa. On mielenkiintoista nähdä, mitä tästä seuraa.
– No mitä välii?, kysyisi teini. Ja aikuisena vastaisin, että aika paljonkin välii.
Maailmamme muuttuu yhä enemmän tekstipainotteiseksi. Toisin kuin 50 vuotta sitten, saatikka sata vuotta sitten, jokainen joutuu arkipäivän toimissaan lukemaan erilaisia tekstejä.
Työllistyvä nuori joutuu käymään toisen asteen koulutuksen ja tuottamaan työssään ainakin jonkun verran tekstiä.
Niin sanottujen lapiomiesten paikkoja on nyky-yhteiskunnassa vähän. Lukutaidottomuutta pidetään syrjäyttävä tekijänä.
Soisi itsenäistä Suomesta iloitsevan nuorison iloitsevan myös äidinkielestään. Lukemalla ja kirjoittamalla me pidämme yllä suomalaisuutta, joka elää kielessä ja kieli elää kirjallisuudessa.
Rohkaisen pienten lasten vanhempia tarttumaan lastensa kanssa kirjoihin: Tatu ja Patu, Karhuherra Paddington, Kapteeni Kalsari, Mimmi Lehmä, Peppi, Eemeli, Maukka ja Väykkä, Risto Räppääjä, Viiru ja Pesonen, Koiramäen väki – he ovat kaikki hauskoja tyyppejä, minun ja poikani yhteisiä tuttuja.