Pudasjärven Perussuomalaiset valitsivat syyskokouksessaan Pertti Mannisen jatkamaan edelleen yhdistyksen puheenjohtajana. Torstaina pidetty syyskokous valitsi Mannisen lisäksi hallitukseen Aino-Kaisa Asikkalan, Juho Kellolammen, Reino Niskasaaren, Eila Puurusen, Marko Sarajärven, Hannu Timosen ja uutena Jaana Mosorin.
Kokouksessa oli mukana myös Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Ahti Moilanen, joka piti poliittisen tilannekatsauksen. Siinä käsiteltiin muun muassa tulevia presidentin vaaleja.
Perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaari tulee Pudasjärvelle tammikuun 10. päivänä kello 14-15. Paikka on vielä avoin.
Mannisen mukaan käydyssä keskustelussa käsiteltiin myös median valeuutisointia.
– Emme ole äärioikeistoa, vaan pienen kansan puolella. Emme myöskään hyväksy Euroopassa vellovia suunnitelmia liittovaltiosta.