Pohjois-Pohjanmaalla oli maaliskuun lopussa 18 900 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 000 Vähemmän kuin vuosi sitten ja 200 vähemmän kuin helmikuun lopussa.
Työttömistä miehiä oli 11 300 ja naisia 7 600. Työttömyysaste oli Pohjois-Pohjanmaalla 10,2 %, koko maan tasolla 9,1 %. Suhteellisena vuosimuutoksena työttömyyden alenema maakunnassa on hieman maan keskitasoa (-9,8 %) pienempi.
Työttömyys on laskenut kaikissa keskeisissä seurantaryhmissä verrattuna vuoden takaiseen tilanteeseen. Pitkäaikaistyöttömiä oli maaliskuun lopussa 4 700, mikä on 1 600 (-26 %) vähemmän kuin vuosi sitten.
Yli 50-vuotiaden työttömien määrä (6 200) oli vähentynyt 800:lla ja alle 25-vuotiaiden työttömien määrä (3 000) oli vähentynyt 300:lla viime vuodesta.
Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimistoon maaliskuun aikana 4 500, mikä on 1 300 enemmän kuin edellisen vuoden maaliskuussa. Kaikkiaan työ- ja elinkeinotoimistossa oli avoinna 10 300 työpaikkaa eli 2 700 enemmän kuin vuosi sitten.
Uusia työpaikkoja tuli avoimeksi eniten palvelu- ja myyntityöntekijöille sekä rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöille.
Runsaasti uusia työpaikkoja oli myös erityisasiantuntijoiden ammattiryhmälle. Lisäksi paljon uusia työpaikkoja tuli tarjolle myös mm. rakennusapulaisille ja siivousalan työntekijöille.