Kipinän koulun johtajalla oli hyviä uutisia viime viikon vanhempainillassa: remontti etenee! Tupa oli täynnä tyytyväisiä vanhempia, kun meille kerrottiin, että 350 neliön laajennusosa lisäluokkineen ja ruokasaleineen tehdään hirrestä ja koululle tulee myös päivähoitotilat.
Pudasjärven kaupungin päätös laajentaa Kipinän kyläkoulua lienee ainutlaatuinen koko Suomen mittakaavassa. Ensi lukuvuoden opinahjo on tosin ääriään myöten täynnä, kun koulussa on 60 oppilasta ja viisi opettajaa. Sitten helpottaa!
Vastaavia tarinoita tarvittaisiin lisää. Ei auta lainkaan, että rummutus maaseudun autioitumisesta on median kestosuosikki. Kysyimme Helsingin Sanomien toimittajalta, miksi valtakunnan päämedia uutisoi toistuvasti tyhjenevistä kylistä, kun se on vain osa totuutta.
– Siksi, että se on yleisempää, on mielestäni laiska ja kritiikitön vastaus. Totuus on, että niin kauan kuin näillä selkosilla asuu joku, ei seutu ole autio.
Miksi me asumme täällä, syrjässä ja kaukana? Olen asunut Saksassa, Virossa ja Irlannissa. Viimeistään 4H-vaihto-oppilaana Irlannissa avautuivat silmäni sille, että monissa maissa maaseutuasuminen on kallista luksusta, johon vain harvoilla on varaa. Miksi sitä ei arvosteta Suomessa?
Omassa päätöksessäni muuttaa maailmalta takaisin kotikylääni oli aimo annos vastarannankiiskeyttä ja perinteisen mökinmuoriuden arvostusta. Melkeinpä voisin huutaa portailla, että jalat edellä saatte pois viedä.
Missään muualla en halua lapsiani kasvattaa, sillä haluan lapseni kasvavan maalaiseksi. Lapseni saavat varttua kyläkoulussa. Tykkään, että on tilaa ja luontoa. Rakastan vanhaa kylämiljöötä.
Maaseudulla asuminen on nykyään kovin erilaista kuin menneinä vuosikymmeninä. Meiltä kuljetaan töihin Ouluun tai Kurenalle. Lähipiirissämme on yksi maanviljelijä, kun Anni-mummun aikaan lähes kaikki viljelivät maata.
Yllättävää muualla asuville voi olla moderni yhteisöllisyys, jota meidän alueen mammojen kesken koemme. Whatsapp laulaa, jos jotakuta lapsista kiusataan, jos joku tarvitsee 32 koon kumppareita, jos hillakuoriaiset vaivaavat mansikkamaata. Nyt linjat laulavat sääskentorjuntavinkkejä.
Yhteisöllisyys on osin pakon sanelemaa, sillä pitkät välimatkat ja työssäkäynti kaukana haastavat etenkin lapsiperhearjessa.Omatoimisuutta meiltä vaaditaan, palvelut ovat kaukana eikä kaupungin huvituksia ole.
Jalkapalloilevia lapsia kuskataan Suojalinnan kentälle kimppakyydeillä. Hetepirtin jääkiekkokaukalo taas on näyte nykypäivän talkoohengestä. Kaikki hetket eivät ole maallakaan positiivisia, ja mutta käsittääkseni myös Helsingissä syksyn pimeys ahdistaa.
Hetekylän ja Kipinän lapsiperheiden vanhemmista on toinen usein täältä. Osa on tullut ihan uusina asukkaina kuka maaseudun rauhan kuka edullisen talon vuoksi.
Moni mammoista on tullut rakkauden perässä, ja kokee kylän nyt kodikseen. Kysyntää olisi talolle jos toisellekin, mutta ongelmana on, etteivät perikunnat halua myydä rakkaita talojaan ja tilojaan ulkopuolisille. Me täällä ympäri vuoden asuvat toivomme joka savun olevan asuttu kesät talvet.
Koulua ei olisi ilman lapsiperheitä, eikä nykyinen lapsimäärä ole mitään verrattuna 1950-70-lukuihin, jolloin nykyisen koulun alueella toimi ainakin neljä koulua.
Asutusalueita tutkinut Sinikka Wunsch arvioi, että Pudasjärvi ei voinut pidemmän päälle elättää asutustilojen osin aiheuttamaa valtavaa väestömäärää. Toivotaan, että Pudasjärven kuntastrategia tuottaa tulosta ja asukasmäärän aallonpohja on saavutettu.
Ainakin tänne länsilaidalle kuuluu hyvää!