Jörn Donner menehtyi hiljan. Häntä on muisteltu mediassa sivistyneenä mutta ärhäkkänä arvostelijana ja monipuolisena vaikuttajana.
Osansa sanan sivalluksesta saivat monikymmenvuotisen uran aikana vieraat yhtä lailla kuin omatkin. Myös suomenruotsalaiset saivat huutia omalta pojaltaan.
Itseäni suretti tiukan yhteiskuntakriitikon poismeno, mutta samalla mietin viime vuonna menehtynyttä saman ikäluokan edustajaa Claes Anderssonia. Hänkin oli sangen sivistynyt, otti kantaa ja kritisoi, mutta oman arvioni mukaan hän teki sen hyvän kautta.
Helsingin Sanomat (HS 3.1.) kirjoitti, että elämme aikaa, jossa ihmisen mukavuudesta toista kohtaan on tullut arvo. Työpaikkoihin on jo jonkin aikaa rekrytoitu hyviä tyyppejä.
Selvähän se, mukavat tulevat toimeen keskenään, hyvä työilmapiiri nostaa työhyvinvointia ja firman tulosta. Nykykriteereiden mukaan myös esimies on alaisen tasolle menevä, kuunteleva tiimipelaaja.
Saman ilmiön voi havaita mediassa. Televisio ei enää suolla nöyryyttäviä tositv-ohjelmia, vaan ruudussa nähdään positiivista kuvaa tavallisista ihmisistä antavia ohjelmia kuten Sohvaperunat, MasterChef Australia tai Koko Suomi leipoo.
HS:n mukaan nuorten seuraamat tubettajat katsovat asioita hyvän kautta ja rakentavasti.
Mukavana olon tavoittelu tituleerataan HS:n jutussa vuoden 2020 ilmiöksi.
Tämä näkyy myös kouluissa. Haasteena siellä ovat monien lasten heikot kaveritaidot, se ettei osata olla ryhmässä eikä tiedetä, miten sosiaalisia suhteita hoidetaan.
Syitä voi vain arvailla: ruutuaika, pelaaminen, yksinäisyys… Taitoja harjoitellaan kouluarjen lomassa.
Ryhmäydytään, mietitään positiivisia ansioluetteloja ja opetellaan olemaan ihminen ihmiselle.
Rakentava keskustelu ja toisten huomioiminen on haastavaa meille aikuisillekin.
Työpaikoilla on helppo klikkiytyä ja unohtaa, että ne toisetkin ovat ihmisiä ja suurin osa ihan vilpittömiä.
Meille voisi välillä sanoa, kuten sanomme lapsillemme: kaikista ei tarvitse tykätä mutta kaikkien kanssa pitää tulla toimeen.
On helppo rakentaa uhkakuvia ja demonisoida muita. Kaikkein helpointa se on nimimerkin takana internetin keskustelupalstoilla.
On lohdullista, että ystävällisyys ja myötätunto eivät ole enää heikkouden merkkejä vaan jopa menestystekijöitä. Mukavuus liittyy vuorovaikutukseen ja on opeteltavissa oleva taito.
Oman työurani aikana kaikkein mukavimmat ihmiset ovat olleet koulusihteereitä. Ja voin suurena salaisuutena paljastaa, että heissä asuu monen koulun suurin viisaus.
Oman kouluni jo eläkkeelle siirtynyt konkarikoulusihteeri tuumasi minulle kerran: ”Sinulle on helppo olla mukava, kun olet itse niin mukava.”
Vasta nyt ymmärrän lausahduksen viisauden. Vaikeaa on olla mukava vähemmän mukavalle tai jopa ilkeälle ihmiselle, mutta sekin on tavoiteltavaa ja mahdollista. Pirkolla oli se taito, hän tiesi mistä puhui.
Siispä, jos minun pitäisi valita Jörn vai Claes – esimiehenä, puolisona, kollegana, poikana – valinta olisi selvä Claes, Claes, Claes, Claes.
Tanja Lapinlampi