Joskus harvoin, hyvin harvoin, tulee asiaa Kuusamoon. Se päivä koitti viime kevään vaalien aikaan. Niillä ei tosin ollut mitään tekemistä vastamäkeen suoritetun reissun kanssa, sillä parempi puolisko oli saanut päähänsä päästä kuulemaan Antti Railiota.
Perillä käytiin heti ulkona syömässä. Koneliikkeen edustalla käristivät makkaraa – evästyksellä, että äänestäkää jaloillanne ja käykää sisään. Vaalimakkaran päälle käytiin traktoriin varaosat ostamassa.
Kalliit liput oli maksettuna illan konserttiin. Nyt yritettiin saada hotellihuonetta kävelymatkan päästä. Ei onnistunut, sillä sellaista ei ollut – nimittäin sitä hotellia. Matkustajakoti löytyi. Ei kelvannut.
Poronkuseman päässä oli kylpylähotelli, jolla ei ollut muuta tarjota kuin ministeritason swiitti. Hammasta purren sai kelvata, vaikka kylpylään ei päässyt ilman lisämaksua.
Kylvettiin kiireesti huoneiston omassa saunassa, jonne olisi mahtunut porukkaa enemmänkin. Ei ollut edes minibaaria, jossa olisi voinut saunajuomat viilentää. Laitettiin ikkunalasin väliin.
Hotellin laajoissa tiloissa harhaili muutamia ihmisiä, mutta keilahalli oli tyhjä. Pelin tiimellyksessä kävin kaksin käsin tiskillä ja pyysin baarimikkoa tuomaan sen kolmannen. Sanoi, että itsepalvelu – jonka jälkeen kävi itse tyhjin käsin siivouskomerossa keilaratamme vieressä.
Kuusamotaloon saavuimme hyvissä ajoin. Konserttisali täyttyi pikkuhiljaa kolmanneksella istuinpaikoistaan. Nousi lavalle myös orkesteri ja pitkätukkainen laulaja, joka oli viime näkemältä pudottanut painoaan useamman kilon.
Soitto alkoi, mutta pulska laulajapoika näytti vain aukovan suutaan. Parin alkukipaleen ajan hän naputteli korvamikkiään ja osoitteli sormellaan ylös. Viimein kysyi, että kuuleeko kukaan? Piti pompata ylös ja huutaa, että ”Antin laulu ei kuulu!” Soitto seis ja väliajalle.
Tauolla paikalliset kertoivat, että äänentoistossa on ollut ongelmia, mutta eivät ole saaneet korjatuksi. Baaritiskin jonossa kaveri tilasi Mustan ryssän. Tarjoilija kyseli, mitä siihen tulee. Itse pyysin Gintonickin, jota meinattiin jatkaa sittisuutalla, koska tonikkia ei ollut. Kuulematta jäi, miten kävi seuraavan asiakkaan Ampiaiselle.
Tauon jälkeen Antin ääni kajahti taas korkealta ja kovaa, mutta nyt kitarasoolot hukkuivat rummunpaukkeeseen.
Konsertin jälkeen autiolta vaikuttavan kylän ainoa auki oleva baari löytyi vartin kävelymatkan päästä lähes tyhjiltään.
Vanhempi tarjoilija kertoi, että nuoriso lähtee paremman elämän perässä muualle. Nytkin olivat Rukalla turisteja ja Anna Abreuta katsomassa. Ruokalistalta otimme lehtipihvit – lasten annokset, jotka nekin olivat ryökäleen kalliit.
Taksilla hotellille. Sen enempää porukkaa ei näkynyt kuin iltapäivälläkään. Pari pariskuntaa pelasi kännyköillä takimmaisen ravintolan nurkassa. Sen sijaan aamupalalla iso ravintolasali oli kuin täyteen ammuttu. Missä lienevät eilisen olleet?
Kotimatkalla äänestettiin, mikä oli ollut reissussa parasta. Ääniä saivat koneliikkeen käristemakkarat ja ystävälliset taksikuskit. Oma suosikkini oli Ouluntie.