Lindoksen kylän valkoseinäiset kivitalot on aikoinaan rakennettu vuoren rinteeseen. Istun kahvilassa, matalan siniseksi maalatun rautakeppiaidan takana, tukevasti noin puolen kilometrin korkeudessa. Alla avartuu suojaisa rantapoukama ja siintää sininen meri.
Menimme kahvilasta ensin ohi, kiivetessämme ylös antiikin aikaiselle linnavuorelle.
Kahvilan omistaja koitti maanitella ohikulkevia tyhjälle terassille asiakkaiksi. Koska näköalapaikalta ei saanut varsinaisesti kahvileipää tuhdimpaa evästä, moni kulki ohi.
Koin, että tästä varjoisasta maisemahetkestä kannatti maksaa.
Idyllisistä puitteista huolimatta, sesongin ulkopuolella Rodos on hiljainen. Länsimaisen sivistyksen kehdon raunionähtävyydetkin ovat lähes tyhjiä, muutamaa hassua matkailijaa lukuunottamatta.
1100 eaa doorilaisten perustama, nykyisin noin 800 asukkaan Lindoksen kylä tuntuu silti keränneen suuren osan saaren kauden ulkopuolisesta turismista.
Vain parissa suuremmassa kaupungissa ja matkailukohteessa on elämää. Joka paikassa liikkeet ja ravintolat ovat suurelta osin kiinni.
Silti joka puolella maalataan seiniä hohtavan valkoiseksi. On mitä odottaa, sillä turistikausi on alkamassa.
Täällä kaikki elanto on kiinni juuri turismista. Ja jos turistit eivät tule, se on katastrofi.
Suomessa puhutaan, että olemme pian samassa jamassa kuin Kreikka, mikäli emme tee tarvittavia leikkauksia ja rakenneuudistuksia. Keskustelen tästä pöytäämme saapuvan, sujuvasti englantia puhuvan tarjoilijan kanssa.
Noin 30-vuotias kreikkalainen ei ole tipan vertaa tietoinen Suomen talousongelmista. ”Really?” hän kysyy jo toistamiseen. Yliopistokoulutuksen saanut tarjoilija sanoo muuttaneensa emämantereelta saarelle työttömyyttä pakoon.
Mies kertoo Kreikan eläneen kuin pellossa ja ymmärtää, että maksun päivät ovat käsillä. Silti hänen mielestään on täyttä hulluutta, että hänen veroprosenttinsa on 24.
Tarjoilija tahtoo tietää, paljonko työssä käyvät maksavat Suomessa veroa. Valitettavasti vastaukseni ei ole sitä, mitä hän odotti. Verot eivät ole meillä ainakaan pienempiä.
Tarjoilijan mukaan maassa ei ole päästy yhteisymmärrykseen siitä, mitä kannattaa tehdä. Sen sijaan nyt kiistellään kivistä ja kävyistä.
”Kreikan valtio sahaa irti käden, joka sitä ruokkii. Suuren halpalentoyhtiön kanssa se ei saanut sopimuksia kuntoon, ja niinpä satoja tuhansia turisteja jää tulematta. Se on hulluutta”, tarjoilija haastelee.
Mies kertoo vielä, että nyt voi Ateenasta ostaa asunnon 6 000 eurolla. Niin alas asuntojen hinnat ovat tippuneet.
Kaikesta vuodatuksesta huolimatta, nuori mies hymyilee jatkuvasti.
Hän neuvoo missä kannattaa käydä ja tuntee historiaa kuin matkaopas ikään. Hänen palveluhenkisyytensä on sitä luokkaa, että asiakkaille jää pitkäksi aikaa hyvä mieli.
Loman aikana syntyy havaintoja paikallisesta elämänmenosta.
Kenelläkään ei ahdista, jos bussi tulee puolitoista tuntia myöhässä. Sen sijaan autolla, risteyksestä pääteille liittyessä, saa painaa nastan lautaan, että ehtii puikahtaa muun liikenteen sekaan.
Jokaisessa risteyksessä sovitaan liikennesäännöt uusiksi. Toiminta on epäjohdonmukaista, eikä kukaan välitä varotusmerkeistä. Sellainen on Kreikan tie.
Maiju Teeriaho