Neljännesvuosisadan ajan maataloutemme on hiipunut. Kesämatkaaja huomaa sen Pohjois-Suomen karjatalousalueilla. Näemme joukoittain rapistuvia tai jo autioituneita, aiemmin nurmen ja karjan ketjuun pohjautuneita maatiloja.
Karjataloutemme vaurauden jaksot ovat perustuneet itävientiin. Muutos alkoi jo kaskiajan jälkeen, kun peltojen yksipuolinen viljatalous laveni nurmitalouteen. 1860-luvun nälkävuosien jälkeen karjataloudesta tuli Venäjän viennin osa.
Vienti kuitenkin pysähtyi kolmeen kertaan: neuvostojoukkojen otettua tsaarilta vallan 1917, talvisodan puhjettua 1939 ja Venäjän vallattua Krimin niemimaan 2014.
Krimin kriisi lamaannutti nykymaatalouttamme tavalla, mihin emme arvanneet etukäteen varautua. Kriisin päättymistä emme pysty edes ennakoimaan. Nurmen, karjan ja viennin ketjuun ei maataloutemme voi enää pohjata.
Vihreää biomassaa maatalous on aina tuottanut. Vastedes sen kysyntä biotalouteen kasvaa, etenkin biopolttonesteen laitoksiin.
Bioetanoli on 1970-luvulla kehitetyn energiaviljelyn tuote. Alkusysäys tuli öljykriiseistä. Kehitystyötä tarvittiin silti 30 vuotta, ennen kuin maailmantalous otti energiaviljelyn tosissaan. Se tapahtui 2005, kun bioetanoli pääsi Chicagon pörssiin.
Meillä energiaviljelyn ensimmäinen kokeilu järjestettiin 1973 lyhytkiertopuilla. Parhaiten biomassaa tuotti siperialaisperäinen vesipaju.
Seuraavaksi käytiin läpi kaikki viljelykasvit, mistä voi tislata autojen alkoholia. Harkinnassa olivat biomassapajun lisäksi sokerijuurikas, rypsi, peruna, viljat ja ruokohelpi.
Bioetanoli tislataan nyt pääosin kahdesta energiaviljelyn kasvista: maissista ja sokeriruo’osta. Vahvimpia alkutuottajia ovat USA ja Brasilia. Näissä maissa energiaviljely kilpailee ruoantuotannon pelloista.
Energiaviljely etenee maailmalla, mutta Suomessa kehitys mataa alkuvaiheessaan.
Kouvolaan suunniteltu bioetanolilaitos oli vähällä toteutua, mutta vuoden 2017 puolivälissä kiinalaiset rahoittajat vetäytyivät hankkeesta.
Sieviin on 2010-luvun ajan suunniteltu ruokohelpeen ja lehtipuun hakkeeseen perustuvaa Scanchips -etanolilaitosta. Haapavedelle on puolestaan suunnitteilla Kanteleen Voiman Nordfuelin laitos.
Lieksassa 2020 käynnistyvä Green Fuel Nordic bioöljytehdas käyttää raaka-aineenaan biorankaa, haketta ja sahanpurua. Tutkimus kertoo jo, että myös bioranka tulee edullisemmaksi viljelemällä kuin keräilemällä.
Kertaluokkaa suurempi on Kemiin suunniteltu Kaidi Finland biopolttonestelaitos. Se käyttäisi raaka-aineenaan energiapuuta, korjuutähteitä ja metsäteollisuuden sivuvirtoja. Lopputuotteesta bioetanolin osuus olisi 25 ja biodieselin 75 prosenttia.
Lyhytkiertopuiden energiaviljely tuo raaka-ainetta selluteollisuuden kanssa kilpaileville biojalostamoille. Viljellystä vaihtoehdosta voi tulla kynnyskysymys biopolttonestetehtaille, kun huoli luonnonmetsiemme puun riittävyydestä syvenee.
Biopolttonestelaitokset voivat ottaa oppia sokeriteollisuuden syntymisestä maahamme. Se perustui yhteistyöhön viljelijöiden ja tehtaiden välillä.
Sopimusviljelijät takasivat ammattitaidollaan sokerijuurikkaan tuotannon tehtaalle. Tehtaat toimittivat viljelmille satoisimmat lajikkeet ja ulkomailla kokeillut viljelymenetelmät ja -koneet.
Historiamme kertoo, että sokerijuurikas ja sokeriteollisuus monipuolistivat alueensa maataloutta.
Näin voisivat myös lyhytkiertopuiden energiaviljely ja bioteollisuus tehdä. Energiaviljely olisi luontevin aloittaa sopimusviljelynä.
Suomessa energiaviljelyn ei tarvitse kilpailla varsinaisen ruoan tuotannon kanssa. Lyhytkiertopuumme kasvavat kohtuullisesti myös vehnänrajan pohjoispuolella.