Olen työskennellyt toimittajana reilun viikon. Tätä kirjoittaessani salama on välähtänyt lähellä kahdesti. Julkaisen verkkouutisen myrskyvahingoista. Teille on kaatunut puita.
Oulussa kauppakeskus Valkean ruokakaupassa ja parkkihallissa tulvii.
Viikko sitten uutisoin niin ikään kovan tuulen aiheuttamista vahingoista.
Vaikka yritän ajatella ukonilman ja myrskyjen liittyvän leimallisesti kesään ja helteisiin, en voi olla ajattelematta: liittyykö tämäkin ilmaston lämpenemiseen? Yleistyykö epävakaa ilmasto Suomessa jo nyt, onko tämä vasta alkua?
En muista tällaisia kesiä lapsuudestani.
Mutta ehkä tämä on kuitenkin vain yksittäinen hellejakso. Ehkä tämä on vain yksi ukonilma.
Sunnuntaina poliisi purki Elokapina-liikkeen ilmastomielenosoituksen Mannerheimintieltä Helsingissä.
Seurasin keskustelua Facebookissa ja Twitterissä. Toki moni kiitteli heitä siitä, että he nostavat asian keskusteluun, mutta liike sai myös todella järkyttävää palautetta. Moni julkaisee nimimerkin takaa väkivaltafantasioitaan. Toiset toivovat pippurisumutteita, toiset yliajoa. Moni kirjoitti koko nimellään.
Onko katualueen tukkiminen ongelma, vai hiertääkö kommentoijia protestin syy? Helsingin Sanomat uutisoi, että mielenosoittajilla oli oikeusoppineiden mukaan perustuslaillinen oikeus osoittaa mieltään. Kadun valtaaminen ei ollut heidän mukaansa lainvastaista.
Vajaa kaksi kuukautta sitten turvetuottajat ajoivat Mannerheimintielle vastustamaan turpeen energiakäytön alasajoa. Paikalla oli yli sata rekkaa. Vaikka tätäkin protestia on arvosteltu mediassa kovasanaisesti, palauteen volyymi ja sävy ei ole verrattavissa aiemmin mainittuun protestiin.
On toki mainittava, että Elokapinan protesti kesti usean päivän ajan, turvetuottajien protesti aiheutti haittaa vain yhtenä päivänä.
Kritisoidaan ketä tahansa, huoleni kohdistuu ennen kaikkea ilmastoon. Murehdin tulevaisuutta käytännössä päivittäin.
Mitä jos uhkakuvat aikaistuvat, mitä jos ilmastotoimet eivät riitä?
Ilmasto on muuttunut. Siitä on laaja konsensus tiedeyhteisössä.
Uutissivusto Aljazeera uutisoi vajaa viikko sitten, että tutkijat ovat havainneet pohjoisen napajään vetäytyneen nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Tutkijoiden mukaan tämä voi olla yksi ilmaston lämpenemisen keikahduspisteistä. Keikahduspiste on ajankohta, jonka jälkeen ilmiö – tässä tapauksessa ilmastonmuutos – jatkaa kehittymistään aiempaa nopeammalla tahdilla.
Luin hetki sitten Risto Isomäen teoksen Sarasvatin hiekkaa. Se on dystooppinen kuvaus ilmastokriisin etenemisestä rajulla vauhdilla kohti eräänlaista maailmanloppua.
Maailma ei ehkä lopu jonkin yhden hyökyaallon alle. Olen silti todella huolissani siitä, millainen maailma on kun minä olen vanha. Millainen se on seuraaville sukupolvelle?
Toivottavasti saamme vielä ratkaistua tämän kriisin. Ehkä vielä ei ole liian myöhäistä.