Astun Taivalkosken Vaara Sportin saunan makoisista löylyistä suihkutilaan. Hoitopöytä tuntuu saunankuumalle iholle ikävän kylmältä, mutta pian kuppari Tuija Karjalaisen suihkuttama vesi lämmittää.
Tunnelmani ovat ristiriitaiset: toisaalta hirvittää, kuinka paljon kuppaus mahtaakaan sattua ja kuinka runsaasti menetän verta – ehkä kotiin on mentävä apteekin kautta ja aloitettava kuukausien rautakuuri – toisaalta olen kansanperinneintoilijana täpinöissäni päästessäni kokeilemaan vanhaa hoitomuotoa.
Vanhastaan kuppauksen ideana on ollut laskea pois ”paha veri”, jonka on uskottu aiheuttavan sairauksia ja vaivoja lihas- ja hammassärystä reumaan.
Nykyään kupparit kertovat hoidon tehon perustuvan kuona-ainepitoisen laskimoveren poistamiseen, mistä haetaan apua muun muassa lihasjännitykseen, migreeniin ja korkeaan verenpaineeseen.
Iilimadot ja silikoniset imukupit kuuluvat Karjalaisen käyttämiin kuppausvälineisiin. Päädyn valitsemaan toiseksi mainitun vaihtoehdon, sillä ajatuskin lapsuuden uintireissuista asti pelkäämistäni iilimadoista aiheuttaa puistatuksia.
Ensimmäiseksi iholle asetetaan imukupit, joiden voimakas imu tuntuu, mutta ei aiheuta varsinaisesti kipua. Rupattelu luontaishoitajan kanssa lievittää jännitystä, eikä mielessäni pyöri niin vahvasti se, mitä seuraa, kun kirurginveitsi otetaan esiin.
Päätyökseen Karjalainen tekee faskia- eli lihaskalvohierontaa, jolla hoidetaan muun muassa lihasjännityksestä aiheutuneita kiputiloja ja virheasentoja. Kuppaamisen hän opetteli Hämeenkyrössä Frantsilan Hyvän Olon Keskuksen koulutuksessa, joka päättyi viime syksynä.
Karjalainen hoitaa faskiahieronnalla ja kuppaamisella ihmisten lisäksi myös omat ja asiakkaiden hevoset, jotka kupataan iilimadoilla. Hevoset eivät osaa olla ennakkoluuloisia kuppausta kohtaan, toisin kuin Karjalaisen mukaan monet ihmiset.
Suuri osa kupattavista on kahdeksankymppisiä, joille kuppaus on tuttu hoitomuoto nuoruudesta. Kiinnostusta kuppausta kohtaan löytyy kuitenkin myös nuoremmista.
– Etelä-Suomessa kuppaus on tällä hetkellä oikein hitti. Se on etenkin paljon liikkuvien ja kilpaurheilijoiden suosiossa, eräänlaisena luonnollisena dopingina, Karjalainen kertoo.
Kuppari käyttää imukuppeja yksi kerrallaan irti, ja tunnen ihollani pientä raaputusta.
Voiko tämä olla nyt se pelätty viiltelyvaihe, mietin epäuskoisena. Kyllä vain, sillä kohta kuppari ilmoittaa käytelleensä kirurginveistä selässäni jo tovin.
Nyt ei enää jännitä kuin se, kuinka valtoimenaan näen pian vereni lainehtivan lattiakaakeleilla. Hämmästyksekseni en näe roitonaan valuvaa verta, vaan huuhteluveden mukana lattialle kulkeutuu lähinnä pienehköjä verihyytymiä.
Kuppari näyttää minulle imukuppia, jonka sisällä näkyy hyhmäistä, paksua verta. Ensimmäisellä kuppuulla on Karjalaisen mukaan melko tavallista, että poistuva veri on sakkautunutta ja paksua.
Kuppari kertoo tämän olevan usein merkki jumissa olevista lihaksista, joista hän huomautti minulle jo hoidon alussa selkääni tunnustellessaan.
Asia ei ole jäänyt itseltänikään huomaamatta, sillä olen vuosikausia kärsinyt jännittyneiden niska-hartiaseudun ja selän kivuista, käsien puutumisista, päänsäryistä ja huimauksista.
Hoidettavana olo, toiselta ihmiseltä saamani jakamaton huomio ja ajatus siitä, että paha, kuonainen veri lähtee pois kehostani tuntuvat nautittavilta. Ennalta jännittämäni verisen hoidon loppuminen alkaa jopa vähän harmittaa.
Kuppausta harjoitettiin jo antiikin Kreikassa, Suomessa kuppaushoitoa on annettu keskiajalta lähtien. Kuppauksen taustalla oli ajatus ihmiskehossa vaikuttavista neljästä erilaisesta perusnesteestä verestä, limasta, mustasta sapesta ja keltaisesta sapesta, jotka epätasapainoon joutuessaan sairastuttavat ihmisen.
Muun muassa vuonna 1544 painettu Mikael Agricolan rukouskirja eli Rucouskiria Bibliasta sisältää kuppaukseen liittyviä ohjeita.
Kuppaajat olivat yleensä naisia, kylästä kylään kiertäviä ammattilaisia, jotka tulivat taloon kutsuttaessa. Kuppaamalla poistettiin kehoa sairastuttava "paha veri", ja hoitoa käytettiin mitä erilaisimpiin sairauksiin. Kuppauksen sanottiin myös vetreyttävän jäseniä ja poistavan kehosta kipukohtia.
Kuppauksen hyötyjä ei ole voitu tieteellisesti todistaa, mutta moni sitä kokeillut kertoo hoidon tepsivän esimerkiksi migreeniin ja korkeaan verenpaineeseen ja helpottavan muun muassa lihasjännityksestä aiheutuvia kipuja. Useat kuppauksessa käymistä harrastavat kertovat, että olo käsittelyn jälkeen on poikkeuksellisen hyvä.
Nykytietämyksen mukaan tämä voisi johtua kipuja lievittävästä ja mielialaa kohottavasta endorfiinistä eli mielihyvähormonista, jota keho alkaa tuottaa, kun useita kohtia vartalossa ärsytetään pienellä kivulla.
Esteitä kuppaukselle ovat muun muassa alle 120 hemoglobiiniarvo, diabetes ja tietyt lääkitykset, kuten verenohennuslääkkeet. Kuppaaja Tuija Karjalainen kertoo, että epäselvissä tilanteissa hoidon sopivuus asiakkaalle varmistetaan aina lääkäriltä.
Yleensä suositellaan, että kuppauskertojen välillä pidetään vähintään kolmen kuukauden tauko. Niin sanotun mätäkuun aikaan heinä-elokuussa kuppausta ei tehdä ollenkaan, Karjalainen kertoo.
Nykyajan kuppauksessa lehmänsarvet on korvattu silikonisilla imukupeilla. Viiltohaavat tehdään joko kertakäyttöisellä kirurginveitsellä tai kuppauskirveellä.
Imukupit desinfioidaan huolellisesti: hoidon jälkeen hoitopaikalla, toisen kerran kuppaajan kotona ja kolmannen kerran ennen seuraavaa kuppausta, Karjalainen sanoo. Myös hoitopöytä ja tila, jossa kuppaus suoritetaan, puhdistetaan huolellisesti.
Toisilla haavat paranevat nopeammin, toisilla vähän hitaammin. Haavojen parantuessa niissä voi tuntua kiristävää tunnetta ja kutinaa, mutta haavoja ei silti tule raapia. Kirurginveitsellä tehdyistä pienistä viilloista ei jää ihoon pysyviä arpia.
Lieneekö lumevaikutusta vai ei, mutta kuppauspöydältä noustuani päätetyöstä jäykät hartia- ja selkälihakset tuntuivat rentoutuneemmilta.
Myös henki tuntui kulkevan kevyemmin – ylävartalon lihasjumit voivat tehdä hengityksestä pinnallista, kuppari Tuija Karjalainen kertoi.
Hoidon päätteeksi Karjalainen pesi haavat desinfioivalla pesuaineella, minkä jälkeen pääsin suihkun kautta jälleen saunan lämpöön. Löylyissä viilloista ei ihme kyllä lähes pisaraakaan verta.
Karjalaisen ohjeiden mukaan join runsaasti vettä koko loppuillan ja seuraavina päivinä. Käsittelyn jälkeisenä iltana palelin, vaikka vaatteita oli kunnolla päällä. Palelu kuuluu Karjalaisen mukaan asiaan, ja johtuu eräänlaisesta kehon vastareaktiosta muuttuneeseen kehontilaan, minkä jälkeen se sopeutuu pikkuhiljaa muutokseen.
Palelu on myös faskiakäsittelyn toivottu reaktio, joka kertoo käsittelyn tehonneen.
Seuraavan yön nukuin paremmin kuin pitkään aikaan ja heräsin ällistyksekseni virkeänä ennen kellonsoittoa, mitä ei tapahdu aamu-uniselle yökukkujalle juuri koskaan.
Lakanassa näkyi pikkiriikkisiä veripisteitä, ja nukkumaan alkaessani lakana tuntui haavaisella iholla hieman ikävältä.
Myöhemmin pienet viiltohaavat eivät juuri häirinneet, tosin kireitä ja hankaavia vaatteita en tohtinut käyttää muutamaan päivään kuppauksen jälkeen.
Haavoissa ei tuntunut paljoa kiristystä eikä kutinaa, joten Karjalaisen vinkkaamaan, haavojen parantumista edesauttavaan pihkasalvaan ei tarvinnut turvautua.
Imukuppien mojovat jäljet ihossani muistuttivat kokemuksesta ainakin parin kolmen viikon ajan vähitellen haalistuen, mutta kipeiltä ne eivät tuntuneet. Lähipiirissä kieltämättä aika hurjan näköiset, tummat läiskät herättivät taivastelua ja vähän kauhistustakin.
Itselleni niistä ei oikeastaan ollut muuta haittaa kuin se, että jäljet rajoittivat pukeutumista – mihinkään avarampiselkäisiin ja lyhythihaisiin vaatteisiin en kehdannut toviin pukeutua.
Kuppauksessa poistunut paksu veri sai pohtimaan, josko kuona-aineita tosiaan oli kertynyt lihasjumieni takia laskimovereen. Karjalaisen mukaan verenkiertokin vaikeutuu, kun lihakset ovat tiukassa jumissa.
Vaikka olo kuppauksen jälkeen oli hyvä, pidempiaikaisia vaikutuksia en huomannut hoidosta saaneeni. Karjalaisen mukaan hoitokertoja vaaditaan tavallisesti kunnon vasteen saamiseksi useampi kuin yksi.
Voi olla, että suositusten mukaisen kolmen kuukauden tauon jälkeen pötkähdän jälleen Karjalaisen kuppauspöydälle – ehkäpä vähemmän kuonainen veri pääsee silloin virtaamaan vapaammin ja puhdistuminen pahasta verestä saa viimeisen silauksensa.