Jumalanpalveluksiin voi kesäkuun alusta alkaen osallistua yli 50 henkeä edellyttäen, että niissä noudatetaan viranomaisohjeita tilaisuuksien turvallisesta järjestämisestä. Henkilömäärä suhteutetaan aina 1–2 metrin turvavälein tilaan sopivaksi. Enimmäisosallistujamäärä on 500 henkeä.
Jumalanpalvelusten välittämistä verkkoon, video- tai audiostriimauksella, suositellaan myös jatkettavaksi edelleen.
Taivalkoskella mittanauhan kanssa tiloja laskeneet talouspäällikkö Kari Jaakkola ja seurakuntamestari Eila Majava päätyivät siihen, että kirkkosaliin voidaan ottaa 50 henkeä. Silloin turvaväliä jää 1,7 metriä. Käytännössä joka toisessa kirkonpenkissä voi istua kaksi ja joka toisessa yksi. Vastaavasti myös seurakuntatalon saliin saadaan 50 paikkaa.
– Ylimääräiset tuolit viedään pois, suunnittelevat Jaakkola ja Majava.
Kaakkurivaaran kappeli on Taivalkosken seurakunnan tiloista pienin. Noin 1,4 metrin turvaväleillä sinne kuitenkin saadaan mahtumaan 25 henkeä.
– Ulkona esimerkiksi haudalle pääsee isommat ryhmät aina. Seurakunnan tiloissa pidetään kuitenkin turvavälit.
Samassa taloudessa asuvat perheet voivat kuitenkin istua vierekkäin.
Kotona pidettävissä tilaisuuksissa, joissa on seurakunnan työntekijöitä mukana, noudatetaan myös rajoituksia. Käytettävissä olevaan tilaan nähden otetaan enimmillään 50 henkeä.
Seurakunnat eivät kehota käyttämään maskeja tai suojakäsineitä.
– Kädet pestään ja desinfioidaan. Kastetilaisuudessa pappi ei myöskään ota lasta syliin. Veden valuttaminen tehdään juuri desinfioidulla kädellä. Lapset pään kuivaa joku perheenjäsenistä.
Ehtoollista voidaan myös kesäkuun alusta ryhtyä jakamaan. Seurakunnissa joka toinen sunnuntai vietetään ehtoollisjumalanpalvelusta ja joka toinen sanajumalanpalvelusta.
Ehtoollinen tapahtuu kuitenkin entuudesta poikeavalla tavalla.
– Ehtoollinen jaetaan seisaaltaan. Normaalisti alttarille on polvistuttu, selventää kesäkuun alusta Taivalkosken kirkkoherran virkaansa palaava Tuomo Törmänen.
Seurakuntalaiset myös tulevat koronaetäisyyksiä noudattaen ehtolliselle.
– Ei siis enää tulla yhtäaikaa vierivieressä alttarille, vaan rauhallisesti jonossa, korostaa Törmänen.
Ehtoollista jakaessa noudatetaan tarkasti turvavälejä ja hygieniaa.
– Pappi on desinfioinut kätensä ennen ehtoollista. Ehtollisleipä annetaan käteen ja viini annetaan pikarissa.