Pääkirjoitus

Kii­tol­li­nen suo­ma­lai­nen – mihin suun­taan maail­man va­paim­man maan asuk­kaat ha­lua­vat Suomea viedä?

Tilastokeskus julkaisi 102-vuotiaan Suomen kunniaksi listauksen siitä, missä kaikessa suomalaiset ovat onnistuneet. Julkaisussa todetaan, että Suomi on kehittynyt monessa suhteessa mallikelpoiseksi maaksi.

Pudasjärven itsenäisyysjuhlassa kaupunginjohtaja Tomi Timonen referoi Tilastokeskuksen kokoamia tietoja. Luettelo sai juhlayleisön hiljaiseksi ja jopa epäuskoisena pohtimaan, voiko tuo kaikki olla totta. Totta se on – monilla erilaisilla tutkimuksilla ja mittareilla mitattuna Suomi menestyy erinomaisesti muiden maiden joukossa. Vakuuttavimpia sijoituksia ovat esimerkiksi: Suomi tuottaa kokoonsa nähden eniten hyvää ihmiskunnalle. Suomi on maailman onnellisin maa. Suomi on maailman vakain valtio. Suomi on maailman vapain maa.

Suomen menestys ei ole tullut itsekseen, vaan se on vaatinut määrätietoista työtä ja sitoutumista yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Sodan jälkeen Suomi jälleenrakennettiin ja askel askeleelta rakennettiin myös suomalaista hyvinvointivaltiota. Esimerkiksi kaikille kansalaisille taattiin peruskoulutus ja -terveydenhuolto.

Mikä oli Suomen visio tuolloin? Millainen maa Suomesta haluttiin kehittää? Ehkä visio oli juuri se, että jonain päivänä Suomi on koko maailman vapain ja vakain maa, jossa elämä on turvallista, onnellista ja tasa-arvoista.

Mikä on Suomen visio tänään? Mihin suuntaan haluamme maatamme viedä? Tähän kysymykseen on vaikeampi vastata, mutta uskon, että kansalaiset haluavat pitää saavutetusta hyvinvoinnista kiinni ja samalla myös parantaa heikommassa asemassa olevien asemaa.

Upeatkin tilastot ovat vain tilastoja. Totta silti on se, että joka aamu olen kiitollinen saadessani viedä lapset päivähoitoon ja lähettäessäni lapset laadukkaaseen ja ilmaiseen kouluun.

Jokaisella suomalaisella on velvollisuus tehdä oma osansa maan menestyksen eteen.

Olkoon se sitten verojen maksua, naapurin auttamista tai vaaleissa äänestämistä. Kasvatetaan myös uudet sukupolvet arvostamaan Suomea ja suomalaisuutta.