Kirjoittaessani tätä olen juuri herännyt Mikael Agricolan päivään, jota siis vietetään huhtikuun yhdeksäntenä. Agricola loi raamatunkäännöksellään kirjoitetulle suomen kielelle pohjan ja kirjoitti ensimmäiset suomenkieliset kirjat. Agricolan päivänä vietetään myös suomen kielen päivää sekä juhlitaan Elias Lönnrotin syntymäpäivää. Mikä olisikaan parempi ajankohta kirjakauppiaan kirjoittaa kolumnia!
Kieli on voimakkaasti sidoksissa kulttuuriin, ja ilman kirjoitettua kieltä monet perinteet ja tavat olisivat vaarassa hävitä. Yhteiskunnassa yhteinen kieli on kuin liima, joka sitoo ihmiset yhteen. Mielipide-eroista huolimatta kanssakäyminen helpottuu, kun ymmärtää sanat ja käsitteet, joita toinen käyttää.
Uuden kielen oppimiseen vaaditaan aina myös kulttuuriin tutustumista. Vieraalle on vaikeaa selittää esimerkiksi löyly-sanan merkitystä kertomatta saunasta ja saunakulttuurista, eikä makkaratikkukaan oikein pelkän sanakirjan avulla aukea.
Pärjätäkseen maailmalla suomalaistenkin on pakko oppia käyttämään vieraita kieliä. Kyllähän meistä viidestä ja puolesta miljoonastakin juttuseuraa saa, mutta kansainvälistymisen avulla globalisaatio voidaan kääntää uhasta mahdollisuudeksi.
Nelson Mandela on sanonut, että jos puhut ihmiselle kielellä, jota hän ymmärtää, asia menee hänen järkeensä, mutta jos puhut hänen äidinkielellään, sanat menevät sydämeen. Viisas mies tuo Mandela, sillä hän käytti itse tätä strategiaa neuvotellessaan afrikaansinkielellä apartheidin lopettamisesta Etelä-Afrikassa.
Olosuhteista johtuen omat lapseni ovat kasvaneet monikielisiksi. Tyttärelläni on tavoitteena puhua kymmentä kieltä sujuvasti ennen kuin täyttää 30 vuotta, ja nyt 23-vuotiaana hänellä on jo kasassa kuusi. Täytyy kuitenkin muistaa, että kielitaitoa tärkeämpää on se, että on jotain tähdellistä sanottavaa. Onneksi Viivillä tuntuu useimmiten olevan sitäkin, ainakin näin äidin subjektiivisesta näkökulmasta katsottuna.
Kaiken kielenoppimisen pohjalla on vankka äidinkieli, ja sen myötä sujuva luku- ja kirjoitustaito. Onneksi Suomessa lukutaito on vielä arvossaan, ja lapsia kannustetaan lukemaan ruutuajan sijaan.
Yli 90 prosenttia suomalaisista lukee viikoittain paperista sanoma- tai aikakauslehtiä, ja keskimäärin suomalainen lukee 43 minuuttia päivässä.
Jos muuten tavoitteenasi on rikastuminen, kannattaa lisätä lukuaikaa, sillä lukemiseen käytetty aika korreloi voimakkaasti lompakon paksuuden kanssa.
Kirjoitetun kielen rinnalla myös puhekielen vaaliminen on tärkeää. Pudasjärvellä kuulemani mainiot ilmaisut tuottavat minulle iloa päivittäin.
Kuuntelen innoissani, kun täkäläiset alkavat porukoimaan, käskevät kastamaan kahvipöydässä, töllöttävät päntiönään telekkaria tai lähtevät muutteeksi uuteen kairaan hillaan. Mikä kielen rikkaus!
Itse en vielä osaa näitä sanontoja aktiivisesti käyttää, mutta ymmärrän jo suhteellisen sujuvasti.
Kun olin lapsi, isäni kehotti minua usein ajattelemaan mitä sanon, etten tulisi sanoneeksi mitä ajattelen. Tätä ohjenuoraa olen yrittänyt noudattaa, vaikka se välillä vaikeaa minulle onkin.
Äitini puolestaan väänsi lakonisesti vanhan savolaisvitsin muotoon ”kun poliitikko puhuu, siirtyy vastuu kuulijalle.”
Viime viikkoina poliitikot ovat puhuneet aika lailla, ja meidän onkin nyt aika kantaa vastuu. Muistakaahan äänestää!
Tuija Wallgren
Pudiksen Pariisitar