Tällä hetkellä meneillään oleva kesäaika tarjoilee opiskelevalle ihmiselle vaihtelua arjen rutiineihin, usein kun päätoimisen opiskelijan lukuvuosi taittuu lähinnä koulutehtävien ja luentojen parissa. Monen opiskelijan tärkein kesän tavoite on tienaaminen.
Työmyyräilemässä voidaan olla toukokuun lopusta aivan syyslukukauden alkamiseen saakka, joka korkeakouluissa voi tarkoittaa jopa syyskuun alkua. Tällöin kesäkaudesta revitään irti maksimaalinen hyöty ja voipa parhaimmilleen mennä niinkin, että tulevan kouluvuoden koko elanto tienataan juuri näinä kuukausina.
Minun lomani opinnoista sisältää kotiseudulla rentoutumista sekä tienaamista kesätöissä. Pudasjärvelle on ollut kiva palata vähäksi aikaa Oulun kerrostaloasumisesta. Kesäpuuhiini on tähän saakka kuulunut erilaisiin työpaikkoihin tutustuminen, kun oman alan töitä en ole vielä tavoitellut.
Tärkeältä tuntuu tietysti se, että jokin työpaikka löytyy, sillä sekään ei ole itsestäänselvyys. Oulussa työnhaku vaikuttaa olevan kinkkistä, sillä kilpailu esimerkiksi kaupan alan kesätöistä on niin kova, että välttämättä alaa ammattikoulussa opiskellutkaan ei onnistu pääsemään toivomaansa työsuhteeseen.
Stressi tulevan kesän työpaikoista alkaa yleensä joulu-tammikuusta lähtien. Kuumimmillaan työnhaun rumba on alkukeväästä, jolloin opiskelija pohtii, millaisen työpaikan hän haluaa, millaiseen työpaikkaan olisi parhaat mahdollisuudet päästä, ottaisiko tarjotun paikan vastaan vai odottaisiko vielä parempaa, ja kuinka montaa työpaikkaa yhtäaikaa voi hakea? Voiko useita työvaihtoehtoja venyttää auki kuinka pitkään? Jokaisella taitaa olla kokemusta siitäkin, kun useampaa työmahdollisuutta ahnehtii avoimena liian pitkään, eikä loppujen lopuksi saa niistä yhtäkään.
On kiinnostavaa, kuinka kesätyöläisenä pääsee näkemään erilaisia työympäristöjä: itse olen muun muassa saanut ohjata leiritoimintaa, pitää kesäkahvilaa, olla tarjoilijana, kirjoittaa lehtijuttuja, harventaa taimia, tutustua hotellialaan, olla siivoojana ja hoitaa lapsia.
Hyvin erilaisia työtehtäviä siis, mikä on kiva juttu. Jokaisesta erilaisesta työympäristöstä jää uudenlainen kokemus mieleen siitä, kuinka erilaisia tapoja työntekoon on. Opiskelija on töissä ennen kaikkea havainnoija. Työnteon lomassa hän saa apua sen kuvan hahmottamiseen, millainen työtapa olisi ehkä hyvä juuri itselle, ja millaisia asioita hän haluaisi tulevassa vakiintuneessa työpaikassaan olevan.
Tämä kuulostelu on mahdollista aloittaa jo yläasteella, kun ovet aukeavat niin sanottuun “tonnityöhön” eli “tutustu työelämään ja tienaa” -kesäharjoitteluun. Tonnitöissä muistankin päässeeni ensimmäistä kertaa raottamaan varovaisesti verhoa siihen aikuisten maailmaan, joka odottelee “tuolla jossain” ja joka tulee parhaimmillaan olemaan elämän rinnalla ihan sinne vanhuuseläkkeeseen saakka: omaan työuraan.
Valittelin tuossa viime syksynä yliopistolla opintoneuvojalle sitä, kuinka en vain tiedä tarkalleen, millaista työtä haluan alallani tehdä.
Opintoneuvoja vastasi minulle fiksusti ja rauhoitteli: “Mistä sinä sen voisitkaan tietää, kun et ole vielä töitä paljon tehnytkään?”. Hän kuvaili sitä, ettei nuorilta voi olettaa että he tietäisivät noin vain millaiseen työhön he haluavat, sillä miten he voisivat sen tietää, jos he eivät ole tehneet töitä? Kokonaisuus alkanee siis hahmottua kokeilemisen kautta.
Juuri tähän nuoret, mutta myös aikuiset, jotka etsivät vielä omaa juttuaan, tarvitsevat lyhyitäkin työjaksoja. Pätkätöitä tai työhön tutustumista tulisi ehdottomasti tarjota mahdollisimman monipuolisilta aloilta, sillä ne ovat juuri niitä hetkiä, jotka nuori tai vanhempikin opiskelija työelämästä tulee muistamaan ennen kuin tekee valintoja urapolullaan.
Reeta Jylhänlehto
Pudasjärveläinen suomen kielen opiskelija Oulun yliopistossa