Kesän vilk­kaan toi­min­nan jälkeen syk­syi­nen tori hil­je­nee – to­ri­emän­tä kiittää hie­nos­ta kesästä

Tori on monelle tärkeä kohtauspaikka. Peräkärrykirppiksissä on riittänyt niin myyjiä kuin asiakkaita.
Tori on monelle tärkeä kohtauspaikka. Peräkärrykirppiksissä on riittänyt niin myyjiä kuin asiakkaita.
Kuva: Maria Kurtti

Viime torstaina vietettiin kesän viimeistä torikirppistapahtumaa. Toriemäntä Kerttu Simua harmittaa, kun kesä on mennyt niin nopeasti ja on aika lopettaa toritoiminta tältä kesältä. Hänen mukaansa toriemäntänä toimiminen ja yhteistyö eri tahojen kanssa on ollut antoisaa.

Suopunki-yhtye saa Simulta kiitosta hyvästä musiikistaan ja heinäkuun jokatorstaisissa peräkärrykirppiksissä mukana olosta.

Jatkoa ajatellen Simu toivoisi, että nuoria saataisiin enemmän mukaan toritoimintaan. Hän kiittelee vuolaasti tänä kesänä kesäkuun alusta torstaihin saakka muun muassa myyjäapulaisena, toritapahtumien järjestämisessä ja torin siivoamisessa työskennellyttä nuorta miestä Markus Ervastia.

Hannu Timonen, Kerttu Simu, Markus Ervasti ja Hannu Simu ovat touhunneet mielellään kesän toritapahtumien parissa.
Hannu Timonen, Kerttu Simu, Markus Ervasti ja Hannu Simu ovat touhunneet mielellään kesän toritapahtumien parissa.
Kuva: Maria Kurtti

– Markus on ahkera, aloitekykyinen ja luotettava työntekijä, joka ei ole ollut poissa töistä. Suosittelen lämpimästi ottamaan hänet töihin, Simu kehuu.

Kurenalan kyläyhdistyksen piirissä työskennellyt Ervasti palkattiin töihin palkkatuella työttömyysjakson jälkeen. Ervastin mukaan kesä on sujunut mukavasti ja töissä on viihtynyt hyvin. Kuuden tunnin työpäivien jälkeen aikaa on jäänyt myös omien juttujen tekemiseen.

–Tätä ennen ei ollut oikein hommia, se tympäisi. Kun saa lyhyemmäksikin aikaa työpaikan, niin se auttaa paljon, muun muassa purku-, raivuu- ja puutöitä aiemmin tehnyt Ervasti miettii.

Ervasti kiittää puolestaan Simua ohjaamisesta ja yhteistyöstä, ja on kiitollinen myös työnhakuun puhtia antaneesta Karhupajasta, missä Sointu Veivo avusti työpaikkojen etsimisessä.

– Nyt on ollut vuosi pari hyvää elämää, Ervasti sanoo.

Suopunki-yhtye on kokenut toritapahtumissa esiintyjä. Viime torstaina musiikkia kuuntelemassa oli mukavasti yleisöä, toriemäntä Kerttu Simu hoiti välijuonnot.
Suopunki-yhtye on kokenut toritapahtumissa esiintyjä. Viime torstaina musiikkia kuuntelemassa oli mukavasti yleisöä, toriemäntä Kerttu Simu hoiti välijuonnot.
Kuva: Maria Kurtti

Toriemännän mukaan kuhunkin heinäkuun torstain torikirppikseen on osallistunut 20–30 peräkärryä. Tänä kesänä ennätys oli 37 peräkärryä yhdessä tapahtumassa. Liikkuvuus on ollut päivittäin ainakin yli 200 henkeä, Simu arvelee.

Kyläyhdistyksessä toimiva Hannu Timonen kertoo, että torstaisia torikirppiksiä on mainostettu lehdissä ja Facebookissa, jonne Timonen laittoi postauksen myös kesän viimeisestä kirppiksestä.

Simu ja Timonen iloitsevat siitä, että torimyyjiä on saapunut tapahtumiin myös Posiolta, Oulusta, Taivalkoskelta ja Muhokselta saakka. Pudasjärvelle aikanaan paluumuuttanut Timonen intoutuu muistelemaan Pudasjärven rannan eli ”Pudasjärven Rivieran” kunnostusprojektia, jonka kyläyhdistys toteutti talkootöillä.

– Se on entinen kotirantani, joka oli päässyt todella huonoon kuntoon. Nyt se on viihtyisä ja kovassa suosiossa etenkin lapsiperheiden keskuudessa, Timonen iloitsee.

Kyläyhdistyksen toiminnassa yhteistyön merkitys korostaa, Timonen miettii. Silti myös langat käsissään pitävän puheenjohtajan rooli on tärkeä, Simu puolestaan lisää.

Simun mieltä varjostaa huoli siitä, pieneneekö tori uuden kehitysvammaisille suunnatun hoitokodin myötä liiaksi. Hän huomauttaa, että tori on tärkeä paikka, jossa jokainen voi oleilla rennosti ja osallistua yhteislaulutuokioihin sekä muihin tapahtumiin.

Tori on sosiaalinen tila, jonne vanhuksetkin saapuvat rollaattoreillaan raataamaan kahvin äärellä ja kysymään torin tietopisteestä neuvoja esimerkiksi erilaisiin asiointiin liittyen.

– Tori on keskustan timantti, Timonen vahvistaa.

Simu kiittää kaikkia torilla muuten vain ja eri tapahtumissa vierailleita hienosta kesästä ja toivottaa kaikille mukavaa syksyä.

Torikauden päätyttyä on aika siirtyä syysohjelmaan, kun toriemäntä ja tori-isäntä Hannu Simu suuntaavat pohjoiseen hirvijahtiin.

Mainos
Iijokiseudun pelit

Pelaa Iijokiseudun digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä