Ei se nyt niin vaikeaa ole muistaa – kelloja käännetään aina kesää kohti, eli loppuvuodesta taaksepäin, alkuvuodesta eteenpäin. Kellojen siirtäminen alkaa olla ajankohtaista, kun Suomi siirtyy talviaikaan jälleen tämän kuun viimeisenä sunnuntaina. Liki neljäkymmentä vuotta siirtelyä on kestänyt taukoamatta, mutta siihen on tulossa muutos. Lokakuussa 2021 siirtäminen jääkin viimeiseksi kerraksi, ainakin toistaiseksi.
Minusta kellojen siirtäminen on etenkin syksyllä ihana hetki, sillä se tuntuu siltä kuin saisi yhden tunnin lisää aikaa syysiltoihin. Minua jopa vähän harmittaa, kun älypuhelimenikin on nykyään niin älykäs, että se siirtelee itse itsensä oikeaan aikaan yön aikana. Onneksi sentään auton kellon saa vielä itse näpytellä oikeaan aikaan. Keväällä ajan eteenpäin siirtokaan ei minua haittaa, sillä pimeän talven jälkeen on mukavaa, kun tulee nopeammin valoisaa.
Monet näkevät kellojen siirtelyn ärsyttävänä, ylimääräisenä vaivana, joka aiheuttaa sekaannuksia. Minusta kellojen siirtäminen on kuitenkin ollut jännittävä ja piristävä muutos arkeen pari kertaa vuodessa, niin sanotusti tylsinä kuukausina eli maaliskuussa ja lokakuussa. Onpahan ihmisten kanssa yhteinen puheenaihe ainakin viikoksi!
Tieteen kuvalehden mukaan kesäajasta luopumista kannattavat ovat sitä mieltä, että tekniikalla saavutetaan pieniä energiasäästöjä ja sopeutetaan auringonvalo vastaamaan paremmin ihmisen valveillaoloaikaa. Lisäksi valoisat kesäillat ovat ”vain niin mukavia”. Toisaalta lehden mukaan elimistöltä menee viisi päivää sopeutua siihen, että aamuisin on herättävä tuntia aiemmin.
Rytmin tärkeyden ymmärtää esimerkiksi maatiloilla ja siinä tapauksessa, mikäli ihminen tekee tasaisesti ansiotyötä esimerkiksi kello kahdeksasta neljään. Kuitenkaan kaikille kansalaisille se ei aiheuta ongelmia, sillä on koko ajan tavallisempaa, ettei tarkkaa vuorokausirytmiä ole. Työtä tehdään yhä enemmän etätyöskentelynä kotoa käsin ja vaihtelevina aikoina. Tällöin yhden tunnin siirtäminen ei vaikuta esimerkiksi omaan työtahtiini, joka on joka tapauksessa sellainen, että joskus minun on herättävä kuudelta, joskus vasta kymmeneltä aamulla.
Vastalauseita kesäajalle ovat olleet muun muassa terveydelliset syyt, kuten äkkiheräämisen aiheuttama sydämen rasitus. Tämä on kuitenkin hyvin yksilöllistä.
En lähtisi alleviivaamaan esimerkiksi sydänoireiden olevan yksistään kellojen siirtelyn syytä, kuten unitutkija Timo Partonen (THL) kuvaa Iltalehden haastattelussa.
Yksilö, joka tietää olevansa herkkä rytmin muutokselle ja kokee olevansa riskiryhmässä terveytensä suhteen, tietää tilanteen ja voi ennakoida sitä.
Nukkumaanmenon ja heräämisen muutosta voi alkaa muuttamaan pikkuhiljaa etukäteen. Lisäksi terveydelliset haitat eivät kohdistu vain kesäaikaan, sillä myös talviajasta löytyy terveydelle haittoja, kuten liikkumisen vähenemistä ja kaamosmasennusta pimeyden vuoksi.
Viime vuonna Suomessa järjestettiin kansalaiskysely siitä, pitäisikö kesäaikaa jatkaa vai jäädä pysyvään talviaikaan. Kyselyyn vastasi noin 670 000 henkilöä. Tulokset olivat niin tasaiset, ettei pysyvää talviaikaa voi julistaa ainoaksi oikeaksi ratkaisuksi edes siitä huolimatta, että Euroopan parlamentin äänestys kallistuikin selkeästi pysyvän talviajan puolelle. Parlamentti hyväksyi kellonsiirron päättymisen EU:n alueella vuonna 2021.
Olen kuitenkin varma siitä, että aihe tulee nousemaan puheenaiheeksi uudelleen vielä monia kertoja, vaikka tällä hetkellä Eurooppa onkin päättänyt luopua ajan siirtämisestä.
En usko, että päätös on lopullinen, sillä samanlaisia päätöksiä kellojen siirtämisen aloituksesta tai lopettamisesta on maailmalla tehty aiemminkin, kuten ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikana, eivätkä ne ole jääneet muuttumattomiksi.
Reeta Jylhänlehto