Kirjailijaprofessori Kalle Päätalon elämää ja tuotantoa jo aiemmin väitöskirjaksi asti tutkinut Ritva Ylönen on kirjoittanut Päätalosta elämäkerran. Kirjan kustantaja on Suomalaisen kirjallisuuden seura SKS.
Kirja on tietenkin, monien mielestä onneksikin, sivumäärältään suppea verrattuna Päätalon omaelämäkerralliseen Iijoki-sarjaan verrattuna, vain reilut 420 sivua, lisäksi viite- ja lähdeluettelo.
Ylönen kiinnittää kirjassa paljon huomiota siihen, oliko varsinkin Iijoki-sarjan Päätalo se Kalle Päätalo, joka sarjan kirjoitti. Lukijallehan kirjailijan ja päähenkilön samannimisyys anoi eräänlaisen kirjoittamattoman lupauksen totuudellisuudesta.
Ylönen on tietenkin lukenut kaikki kohteensa teosten kymmenettuhannet sivut tarkkaan. Lisäksi hän on perehtynyt miehen elämään niin kirjallisten lähteiden, onhan Päätalon elämästä kerrottu ties kuinka monissa kirjoissa, ja haastattelujen sekä Päätalon arkistossa Taivalkoskella säilytettävän kirjeenvaihdon kautta.
Ylönen on löytänyt Päätalon kirjoissa muunnelluilla nimillä esitettyjen henkilöiden oikeita nimiä suuren joukon. Hän lupaakin kirjan alkusanoissa kirjassa tultavan lähemmäs totuutta Päätalosta kuin yhdessäkään hänestä aikaisemmin kirjoitetussa tietokirjassa.
Merkittävä osuus Ylösen kirjasta on eräänlaista referointia Päätalon Iijoki-sarjasta. Kirjassa pohditaan myös Päätalon kirjailijauran taustoja. Niitä Ylönen onkin löytänyt, työhulluudesta ja lapsuuden traumoista lähtien.
Mutta myös positiiviset lähtökohdat löytyvät, kirjailijan lapsusajan vahva muistamiskulttuuri ja kielellinen makustelu.
Yhdeksi motiiviksi Iijoki-sarjan avoimelta vaikuttavalle ja kirjailijan itsensä aikoinaan korostamalle kaiken kertovalle tunnustuksellisuudelle Ylönen löytää lestadiolaisen ripittäytymismotiivin.
Vaikka kirjailija-professori korostui aikoinaan varsinkin Iijoki-sarjansa rehellisyyttä, on Ylönen löytänyt siitä, jos nyt ei suoranaista valehtelua, niin ainakin totuuden vapaamielistä käsittelyä.
Eniten sellaista Ylönen on löytänyt Päätalon toisen avioliiton vaiheista kirjasarjan loppupuolelta. Mielenkiintoinen on myös näkemys, jonka mukaan Päätalo käytti kirjailijan vapauttaan eniten sellaisten henkilöiden kohdalla, joita hän inhosi ja joiden koki kohdelleen itseään väärin.
Uutta kerrottavaakin Ritva Ylönen on Päätalo-elämäkertaan löytänyt laajaa lähdemateriaalia pyöritellessään. Lukijalle selviää kirjailijan päivärytmi, vaikeudet ja tuskastuminen vaikkapa hänen kirjojensa saamaan kritiikkiin.
Niihin liittyviä pikkusieluisuudeksi luonnehtimiaan piirteitä elämäkerran kirjoittaja ei kaunistele.
Vaikuttaa siltä, että lukijoiden antama palaute piti kirjailijan virettä työhön yllä, siitäkin Ylönen tuo lukijalle esimerkkejä. Tuntuvasti enemmän niitä löytää, jos lukee Ylösen vuonna 2013 julkaistun väitöskirjan Tervaksinen toteemi- Kalle Päätalon Iijoki-sarjan vastaanotto ja vaikutus.
Ylönen arvostelee, eikä perusteetta, Päätalon kustantajan Gummeruksen näihin asti harjoittamaa kirjailijan tuotannon uusiokäyttöä. Hän kuvaa sitä jälkilypsyksi, menestyskirjailijan poismeno kun aiheutti kustantajalle suuren taloudellisen menetyksen.
Jokijärven kirjailijamestarin elämästä löytyy varmasti edelleen uutta kerrottavaa, mutta Ylösen teoksen tasoa ei tulla ylittämään minkäänlaisella jälkilypsyllä.
Ritva Ylönen kirjoittaa lyhyillä lauseilla helposti luettavaa tekstiä. Lisäväriä kirjaan tulee ajoittaisesta murteen käytöstä. Kuvituskin on hyvä.