Ka­las­tuk­sen­val­vo­jat vesillä – luvat kun­toon!

Kesäkalastajan on hyvä muistaa hankkia kalastuslupa ennen kalaan lähtemistä, muistuttaa Kalatalouden Keskusliitto.

Kaikkien 18-64-vuotiaiden muuta kalastusta kuin pilkintää, mato-ongintaa tai silakan litkausta harjoittavien tulee maksaa kalastonhoitomaksu, jonka maksettuaan voi kalastaa yhdellä vavalla lähes koko maassa.

Kalastuslupa ja kalastonhoitomaksun kuitti tulee olla aina mukana kalastettaessa. Ikään perustuvan kalastusoikeuden todistamiseksi on pidettävä mukana henkilöllisyystodistus.

Useammalla vavalla kalastukseen, pyydyskalastukseen ja muuhun kalastukseen sekä ravustukseen tarvitaan lisäksi aina vesialueen omistajan myöntämä kalastuslupa.

Kalastonhoitomaksu ei oikeuta kalastamaan vaelluskalavesistöjen koski- ja virta-alueilla tai Ely-keskusten määräämillä kieltoalueilla. Kalastuskieltoalueet löytyvät osoitteesta Kalastusrajoitus.fi.

Kalastonhoitomaksun voi hankkia osoitteesta eraluvat.fi, Metsähallituksen palvelunumerosta 020 692424, luontokeskuksista tai R-kioskilta.

Kalastusalueet ovat lisänneet kalastuksenvalvontaa ja se tulee näkymään vesillä tänä kesänä. Kalastuksenvalvoja tarkistaa, että luvat ovat kunnossa ja että kaikki noudattavat kalastukseen liittyviä sääntöjä. Kalojen rauhoitukset ja pyyntimitat on syytä ottaa selville ennen kalaretkeä.

Ilmoita asiavirheestä