”Sää on kuin huhtikuussa”, ajattelen, kun katselen vihreää Helsingin Meilahtea. Istun linja-autossa 40 kollegani kanssa, ja odottelemme, että mustien autojen saattue ajaa ohitsemme ja tekee tilaa tasavallan presidentin virka-asunnolle. Edessä on mielenkiintoinen tunti, jolloin pääsen kurkistamaan valtiovallan ytimeen.
Jonkin ajan kuluttua bussi kaartaa Mäntyniemen portille. Napakan turvatarkastuksen jälkeen saamme luvan astella ovesta sisään. Tunnelma on sopivalla tavalla jännittävä ja arvokas, mutta kuitenkin iloinen – ei presidentin luona ihan päntiönään vierailla.
Kirjoitan nimeni vieraskirjaan ja katselen aulan upeita taideteoksia. Adjutantti kertoo protokollan mukaisia toimintaohjeita, mutta pitkään meillä ei tarvitse vartoa, kun Sauli Niinistö jo astelee asemiinsa.
Ensimmäisenä häntä kättelee Paikallislehtien päätoimittajayhdistyksen puheenjohtaja Sauli Pahkasalo, joka kertoo presidentille lyhyesti tuomamme tuliaiskorin sisällöstä. Presidentti saa meiltä muistoksi maakunnan makuja, kuten Hailuodossa pantua olutta, jossa on varta vasten tilaisuuteen suunniteltu Sauli & Jenni -etiketti.
Kättely etenee jouhevasti ja nopeasti on vuoroni. Jämäkän kädenpuristuksen aikana ei paljoa ehdi jutustella, mutta onneksi ennätän kertoa terveiset Pudasjärveltä. Tärkein tehtäväni on suoritettu.
En tiedä, ehtiikö tuhansien maakuntamatkojen joukosta Sauli Niinistön mieleen nousta hänen vierailunsa Pudasjärvellä reilut kuusi vuotta sitten. Tuolloin hän saapui Pudasjärvelle vaalikampanjansa aikaisten lupausten mukaisesti.
Paikallisesti erittäin harvinaisen tasavallan presidentin vierailun aikana Pudasjärven tori oli tupaten täynnä väkeä. Samaisella vierailullaan Niinistö sai lahjaksi nimikkoporot, Kuuran ja Karpalon, joiden liikkeitä hän saattaa seurata gps-seurantapantojen signaalin avulla tietokoneelta. Veikkaanpa, että kyseessä ovat ainoat presidentin kummiporot.
Itselleni tuosta vierailusta jäi muistoja sivustakatsojan roolista, sillä olin tuolloin äitiysvapaalla. Pääsin onnekseni kuitenkin lasteni kanssa paikalle näkemään ja kokemaan historiallisen tilanteen. Toivon, että Pudasjärvellä on oma asemansa presidentin muistojen matkakirjassa.
Pääsen presidentin viereiseen pyöreään pöytään istumaan. Alussa saamme kuulla Niinistön puheen, jossa luodaan katseita ajankohtaisiin aiheisiin. Puheessa risteilevät sulavasti niin termi tolkun ihminen kuin turvallisuuspoliittinen yhteistyö Ruotsin kanssa.
Puheen jälkeen uskaltaudun hörppäämään kahvia ja maistamaan lohivoileipää. Seuraava puolituntinen kuluu vieraiden esittäessä kysymyksiä ja kuunnellessa presidentin vastauksia. Itse saan kahvia santsikupillisen, mutta Niinistö ei juuri omaansa ehdi koskea. Niin paljon päätoimittajilla ympäri Suomen on kysyttävää ja presidentillä kommentoitavaa.
Tunnelma on selvästi rentoutunut. Niinistö osoittautuu erittäin sanavalmiiksi ja lämminhenkiseksi puhuessaan. Toisinaan hän asettelee sanojaan varsin tarkkaan, koska ei ilmiselvästikään halua sekaantua sisäpolitiikkaan oman vaikutusvaltansa rajojen ulkopuolelle.
Valtion päämiehen luona vierailuilla on tarkat aikataulut. Aikarajan lähestyessä meidät ohjataan mitä kohteliaimmin suuntaamaan takaisin kohti ulko-ovea, sillä seuraava ministerivierailu on pian alkamassa.
Loppukättelyssä nappaan kuitenkin vielä hetkisen presidentin aikaa, sillä en malta olla kertomatta hänelle, että nimikkoporot Kuura ja Karpalo voivat hyvin Pudasjärvellä. Presidentti katsoo silmiin ja näyttää miettivän hetkisen. Sitten hänen kasvoilleen nousee leveä ja ystävällinen hymy ja hän kommentoi juuri saamaansa tietoa: ”Vai niin, no sehän on hyvä. Mukava kuulla.”