Pudasjärven Osuuspankilla takana hyvä vuosi
– Toivomme nyt kovasti aloitteita ja ideoita hyvistä, uusista palkitsemisen ja tukemisen kohteista, OP Pudasjärven toimitusjohtaja Teuvo Perätalo kannustaa paikallisia ottamaan yhteyttä häneen.
Pudasjärven osuuspankin 100-vuotisjuhlarahaston alkuperäisestä 100 000 eurosta käyttämättä on vielä 70 000 euroa. Nämä "Sadasta toiselle" -juhlarahaston rahat on tarkoitettu edistämään paikkakunnan henkistä ja taloudellista hyvinvointia tukemalla esimerkiksi uutta kulttuuri-, nuoriso- ja yritysideointitoimintaa.
Rahaston sääntöjä muutettiin taannoin niin, että vuosittaisella avustussummalla ei ole rajoitusta. Aiemmin avustuksia jaettiin korkeintaan 10 000 euroa vuodessa.
Taloudellisen tuen myötä osuuspankki haluaa kannustaa pudasjärveläisiä kehittämään uutta toimintaa.
– Avustus voi olla kertaluontoista tai pitkäjänteistä. Myös uudenlaisia taloudellisia ideoita autetaan mielellään eteenpäin, Perätalo vinkkaa.
Viime vuonna OP Pudasjärvi käytti 25 580 euroa paikallisen liikunta-, urheilu- ja kulttuuritoiminnan tukemiseen sekä viidentoista nuoren työllistämiseen kesätöihin. Urheiluseurojen kanssa pankilla on yhteistyösopimukset, ja lisäksi pankki osallistuu kampanjoihin sekä järjestää ilmaisen joulukonsertin vuosittain.
– Summaa on kuluvalle vuodelle tarkoitus lisätä, joten nyt kannattaa tehdä esityksiä.
Perätalon mukaan pankki elää vahvasti paikkakunnan arjessa.
– Osuuspankilla on myös merkittävä yhteiskunnallinen rooli.
Valtakunnan tasolla yhteiskunnallinen tehtävä rooli näkyy esimerkiksi erilaisina kampanjoina ja lahjoituksina.
Pudasjärven osuuspankin vuoden 2015 liikevoitto oli korkea, 3,3 miljoonaa euroa, vaikka pienenikin edellisvuodesta.
– Kertaeristä puhdistettu liikevoitto parani hieman edellisvuodesta. Teimme vähintäänkin hyvän tuloksen, Perätalo analysoi.
Liikevoitto koostuu korkokatteesta, palkkiotuotoista ja omistuksista tulevista tuotoista. Palkkiotuotot kasvoivat aktiivisen myynnin vaikutuksesta, mutta korkokate supistui korkotason laskun ja luottokannan korkosidonnaisuuksien muutosten johdosta. Tulosta nostivat omistuksista kertaluontoisina erinä saadut lisäosingot ja myyntivoitot.
– Henkilöstökulut kasvoivat palkkioiden ja niiden jaksotuksen vuoksi ja muut hallintokulut kasvoivat konttorin remonttikulujen myötä.