Kolumni

Jospa maail­man­kaik­keut­ta ei ole­kaan, vai onko sit­ten­kin

Tekee tällaiselle paikallislehden kesätoimittajalle hyvää joskus perehtyä muihinkin kuin Pudasjärven asioihin. Joskus siinä toimessa löytyy hyviä selityksiä sille, miten täällä näin menee tai sitten ei.

Keväällä ilmestyneessä Tiede-lehdessä oli artikkeli koko universumin, siis tämän meidän maailmankaikkeutemme alusta. Ihan sivumennen mainiten, lueskelen toisinaan myös tuohon Pudasjärven elinvoimavaliokunnan kokousasioiden ja maailmankaikkeuden synnyn väliin mahtuvista tapahtumista.

Tuosta maailmankaikkeuden synnystähän on kosmologien ja muiden asiaan perehtyneiden keskuudessa joltinenkin yhteisymmärrys. Alkuräjähdys tämän kaiken takana sen tiedon mukaan on.

Se, ilmeisestikin aikamoinen paukahdus, on tapahtunut noin 13,8 miljardia vuotta sitten. Kaiken muun, hyvän ja pahan, ohella siinä syntyi aika. Kun sitä ei ennen alkuräjähdystä ole ollut, ei ole ollut mitään.

Menneiden aikojen käsitys maailmankaikkeuden synnystä oli huomattavasti toisenlainen. Eikö siitä ole kirjoitettu, että alussa oli sana. Raamatun tutkijat menneinä vuosisatoina laskeskelivat maailmankaikkeuden iäksi muutamia tuhansia vuosia.

Paljon myöhempi kirjoittaja, suomalainen aforistikko Samuli Paronen taas totesi viisikymmentä vuotta asiaa mietittyään tulleensa siihen tulokseen, että maailma on sana.

Yksi kosmologin osa-alue tutkii, ja ilmeisen tosissaan, sitä, onko maailmankaikkeutta olemassa lainkaan vai onko se vain suuri simulaatio. Kaikki mitä me näemme ja koemme olisi siis vain bittejä tietokoneen ohjelman syövereissä.

Maailman sivu, mikäli siis sellainen on edes olemassa, ovat matemaatikot laskeneet, alkuun päissään, sitten kynällä taululle tai paperille, lopulta tietokoneen ruudulle, malleja maan ja avaruudenkin asioista.

Jos siis maailmankaikkeudessa, mikäli se on olemassa, on tai on joskus ollut viisaita olentoja tai koneita, ovat ne todennäköisesti uteliaisuuksissaan tehneet samaa kuin ihminen, laskeskelleet.

Fyysikko Paul Davies on pohdinnoissaan tullut siihen tulokseen, että äärettömyydessä epätodennäköisinkin tapahtuma toteutuu. Älykkäiden olentojen olemassaolo on silloin joltisenkin varmaa.

Olennot todennäköisesti simuloivat tapahtumia ja koska simulaatio on aina oikeaa todellisuutta halvempi, on niitä todennäköisesti enemmän kuin todellisuuksia. Silloinhan on jopa todennäköisempää, että elämme vain bitteinä tietokoneella kuin todellisessa maailmankaikkeudessa.

Sen verran erikoisia ratkaisuja tehdään täällä ihmisten maailmassa joka tasolla, että kovin onnistunut ei tuo mahdollisen simulaation kehittäjän lopputulos kyllä ole. Parempaan olisi pitänyt pystyä kun niille töin on aikoinaan ryhtynyt.

Kaikki mitä näemme ja koemme olisi siis vain bittejä tietokoneen ohjelman syövereissä.