”Älä huijaa!” oli yleisin kuulemani kommentti, kun kerroin muuttavani Pariisista Pudasjärvelle. Muutto oli iso päätös ja hyppy tuntemattomaan.
En ollut koskaan asunut paikkakunnalla ja edellisestä yöpymisestäkin oli kulunut jo vuosikymmen. Olin kuitenkin päätöksestäni varma ja valmis uuteen seikkailuun.
Tämä ei ole ensimmäinen seikkailuni. Jo lapsena koin uusia alkuja, kun perheeni kanssa seilasimme Oulun ja Helsingin väliä upseeri-isäni komennusten tahdissa. Ehkäpä juuri siksi ajauduin aikuisena paimentolaiselämään, johon kuuluu uuteen etsiytyminen muutaman vuoden välein.
Kööpenhaminalainen villa, missä asuimme seitsemän vuotta lasten ollessa pieniä, on ollut kotinani kaikkein kauimmin. Pitkäaikaisimman yhtäjaksoisen asuinkaupungin tittelin vie kevyesti Pariisi kahdellatoista vuodellaan. Noihin vuosiin mahtuu kolme muuttoa kaupungin sisällä.
VAIKKA MUUTTAMINEN uuteen arkeen onkin minulle tuttua, yksi asia jännittää aina. Miten minut otetaan vastaan uudessa ympäristössä?
Onneksi jännittäminen on jälleen kerran ollut turhaa. Pudasjärvelle on ollut hyvä tulla. Ihmiset ovat ottaneet minut lämpimästi vastaan ja neuvoneet auliisti, kun ’tuulentuomalla’ on ollut kysyttävää. Jotkut asiat on tietysti opittava kantapään kautta. Esimerkkinä pari huomiota: 20 asteen pakkasessa basilika paleltuu käyttökelvottomaksi matkalla kaupan ovelta lämpimään autoon.
Myös, jos lähdet viemään pyykkejä ulos sääskikauden alettua ja unohdat ulko-oven auki, sääskien tappaminen asunnosta kestää kauemmin kuin pyykkien kuivuminen. Ja vielä, Kauppatien ylittäminen Kirjakaupan ja R-kioskin välissä on joskus haasteellisempaa kuin Pariisin bulevardien konsanaan. Pahoitteluni kaikille, joiden konepeltien edessä olen haahuillut.
”OLETKO PUDASJÄRVELTÄ kotoisin?” on yleisin minulle täällä esitetty kysymys. ”En ole, mutta isäni on Hetekylästä”, vastaan. Tuntuu, että on tärkeää alleviivata, että uutuudestani huolimatta kuulun joukkoon. Olen yksi meistä pudasjärveläisistä. Täkäläiset juuret ovat kuin jalka ovenraossa, jonka avulla yritän livahtaa mukaan porukkaan. Muuttoni ovat opettaneet minulle, kuinka tärkeää on löytää yhteisiä säveliä vastaanottajien kanssa.
Meillä kaikilla on samanlaiset tarpeet, tunteet sekä ilon ja surun aiheet. Kielet, kulttuurit ja asuinympäristö muokkaavat toki niiden ilmenemistä, mutta sisimmässämme olemme kaikki aika samanlaisia.
MYÖS ERILAISUUDEN vierastaminen on yleistä kaikkialla, sillä tuntematon koetaan usein vaaralliseksi. Onneksi vierastamiseen on olemassa lääke: tutustumalla toisiimme voimme huomata, että erilaisuus onkin rikkaus ja voimavara. Tärkeintä on löytää yhteisiä tavoitteita, joiden eteen voimme yhdessä tehdä työtä. Meidän tulijoiden vastuulla on ottaa selvää ja ymmärtää paikkakunnan erikoispiirteitä. Paikkakuntalaisten vastuulle jää auttaa muualta tulleita sopeutumaan niihin. Muuten käy köpelösti, kuten olemme nähneet pitkin Eurooppaa viime vuosien aikana.
Puolen vuoden jälkeen olen jo asettunut tänne. Kirjakauppa tuntuu omalta ja asiakaskuntakin alkaa olla tuttua. Kiitos kaikille minua tukeneille!
Heinäkuun alussa kirjakaupalla aloitti työkokeilun 20-vuotias kongolainen nuorimies, Luki. Ottamalla Lukin kauppaan toivon raottavani ovea hiukan, jotta hänkin saisi helpommin jalkansa väliin. Siitä lisää myöhemmin.
Tuija Wallgren on Pudasjärven uusi kirjakauppias. Hän on Suomen lisäksi asunut Yhdysvalloissa, Japanissa, Tanskassa ja Ranskassa. Tuijan mies ja tytär asuvat vielä Pariisissa, poika opiskelee Helsingissä. Tuijan isä asuu Pudasjärvellä.