Kurenalla perheineen asuva Huner Yasin pääsi ihmettelemään suomalaisen yhteiskunnan vauhtia toissa vuoden maaliskuussa. Vuonna 2008 Suomeen tullut mies sai päätöksen Suomen kansalaisuudestaan maanantaina ja heti torstaina tuli komento kutsuntaan Ouluun.
Mutta joustojakin maanpuolustuksesta löytyi. Mies sai pyytämänsä vuoden lykkäyksen helposti. Jääkäriprikaatin Rovaniemen kasarmi Someroharjulla kuitenkin kutsui tämän vuoden heinäkuussa.
– Alkuun minua vähän pelotti, epäilin riittääkö kielitaito. Mutta äkkiä huomasin, että selviän. Alkujakso oli kyllä vähän rankka, painokin putosi muutamia kiloja.
Kahden kuukauden peruskoulutuksen päätyttyä tilanne muuttui. Meno helpottui ja painokin on noussut jopa vähän yli siviiliajan, mies naurahtaa varusmiespalveluksen ollessa muutamaa viikkoa vaille suoritettu.
– Alun pelko oli turhaa. Siellä esimiehet ja varusmiehet ymmärsivät, etten ihan täydellisesti suomea osaa. Mutta nyt olen oppinut sitä armeijan kieltä, siellä on ihan omia sanoja.
Yasin kertoo varusmiesajasta jäävän oikein hyvät muistot. Hän uskoo saaneensa kavereita joihin pitää yhteyttä myöhemminkin. Myös lisää tietoa Suomen historiasta hän kertoo saaneensa.
– Ihan alkuun oli ikävä perhettä. Mutta olen päässyt viikonlopuiksi kotiin joka kerta. Ja olen ollut isyysvapaalla lapsia hoitamassa viikon, kun vaimo pääsi töihin.
Yhden pettymyksen armeija-aika tuotti Irakin Kurdistanista kotoisin olevalle Yasinille. Hän olisi mielellään palvellut koko vuoden, mutta aiemman olkapäävamman takia lääkäri määritteli hänet B-kuntoisuusluokkaan.
– Yritin saada tukikohtakomppaniassa esimiehiltä siihen muutosta. Mutta ei, lääkärin sana oli ylin.
Leikattu olkapää on vähän haitannut. Repun kanssa on ollut vähän hankalaa. Ampumaan olen oppinut armeijassa. Irakissa vanhemmat veljet olivat poliiseja. Heillä näin aseen ja pidin sitä kädessä, mies kertoo.
– Sen olkapään takia lääkäri käski minun lopettaa jalkapallon harrastamisen. Olen vähän pelannut sählyä ja varuskunnan kuntosalilla olen käynyt. Kunto on melko hyvä, Cooperin testissä juoksin 2450 metriä.
Jääkäri Yasin sanoo tuntevansa nyt itsensä enemmän suomalaiseksi kuin ennen varusmiesaikaa. Hän kehuu armeijaa siksikin, että siellä muistutettiin kaikkien olevan samanlaisia suomalaisia.
Ei mies kyllä aiemminkaan sano syrjintää kokeneensa. Hän tuli Suomeen marraskuussa 2008. Helsingissä meni muutama päivä, Oulussa yli viikko ja sitten oli vuorossa Pudasjärvi ja Rimminkangas.
– Yksi vuosi ja yksi kuukausi niin sain oleskeluluvan. En muuta täältä ikinä pois. Pudasjärvi on mukava paikka, täällä kaikki tuntee toisensa.
Yasinilla ja hänen vaimollaan Anna-Kaisalla on viisi lasta. Vanhin, Mirjam, on ekaluokkalainen. Nuorinta, reilun vuoden ikäistä Islaa lukuunottamatta kaikilla on sekä Suomen että Irakin kansalaisuus.
– Lasten on hyvä tietää mistä heidän isänsä on lähtöisin. Ja myös se, missä heidän isovanhempansa ja sukulaiset ovat. Mirjam osaa jo vähän minun äidinkieltäni kurdia.
Hän kertoo perheessä olevan tavoitteena kasvattaa lapsia puoleksi suomalaiseen ja irakilaiseen kulttuuriin. Mies on käynyt yksin kotiperällään Erbilissä muutaman kerran. Koko perheellä siellä on vietetty puoli vuotta.
– Minusta vähän tuntuu, että minulla on toinen jalka Suomessa, toinen siellä Irakissa. Vanhempien luona pitää käydä, mutta Suomesta en halua pois.
Irakin Erbil, jossa Yasinin lapsuuden perhe asuu, on nyt rauhallista seutua. Mutta äiti-Salma oli kauhuissaan kun poika kertoi menevänsä Suomessa armeijaan.
– Joudut sotaan, kauheaa, hän sanoi. Sanoin, että Suomessa armeijaan menevät melkein kaikki nuoret miehet ja jotkut naisetkin. Ja että siellä vain harjoitellaan, ei sodita.
Täällä pidetään huolta asevelvollisista, Huner Yasin on huomannut. Reilun viiden euron päivärahalla ei perhe pärjäisi, mutta sotilasavustus on auttanut. Siviiliin pääsyn jälkeen miehen huolena on työpaikan löytäminen.
– Ammattikoulun prosessilinjan jälkeen olen ollut Kontiolla ja Profinilla. Vakituinen työ olisi tietenkin tarpeen.
Näinä päivinä armeijasta vapautuva mies naurahtaa lasten parissakin työtä riittävän, varsinkin kun vaimo pääsi juuri työhön. Joulun viettokin on jo sovittu, kuten ennenkin perhe viettää sitä Anna-Kaisan vanhempien luona Livolla.
Erityisellä innolla Yasin kuitenkin odotti itsenäisyyspäivää varuskunnassa. Se oli juhlallinen ja mieleen jäävä.
– Hienoa että sain sillä tavalla osallistua ja onnitella satavuotiasta Suomea, hän iloitsi.