Suomen on vallannut ilmastoahdistus. Kansainvälisen ilmastopaneelin (IPCC) julkistama raportti ilmastonmuutoksen vaikutuksista on saanut ”etelän median” ja useat johtavat poliitikot laukalle.
Tuntuu, ettei saisi syödä, ei hankkia lapsia, ei matkustaa eikä edes lämmittää kotia, metsien käytöstä puhumattakaan. Tällä en vähättele ilmastoraporttia. Ilmastonmuutos on isoin maailmanlaajuinen ongelma, mutta ei se voi tarkoittaa sitä, että pieni Suomi selättää sitä yksin. uomi on niiden kuuden maan joukossa, joka on vähentänyt jo nyt päästöjä eniten maailmassa – yli 20 prosenttia vuodesta 1990, kun keskimäärin päästöt ovat lisääntyneet 50 prosenttia.
Suomi aiheuttaa hiilidioksidipäästöistä 1,4 promillea eli reilun tuhannesosan. Puolan suurin hiilivoimala tuottaa 3,5-kertaisesti enemmän päästöjä kuin koko Suomen liikennesektori. Saksassa, jossa on toteutettu energiavallankumousta, puretaan kokonaisia kyliä uusien hiilikaivosten alta.
Ilmastonmuutoksen todellisiin aiheuttajiin – hiilen, öljyn, maakaasun ja sementin käyttöön – pitäisi puuttua. Mutta mistä keskustellaan Suomessa?
IPCC:n raportin julkaisun jälkeisenä päivänä Helsingin Sanomat kuvitti ilmastonmuutoksesta kertovan pääjuttunsa kuvalla avohakkuualasta. Ei ollut kuvaa Helsingin kivihiilikasoista, vaikka Helsingin omistama energiayhtiö Helen tuotti vuonna 2017 koko Suomen sähköntuotannon CO2 päästöistä 42 prosenttia.
Suorastaan pähkähulluilta tuntuivat Hesarissa esitetyt ehdotukset puunjalostuksesta luopumisesta kokonaan hiilinielujen maksimoimiseksi. Fossiilisista irti pääsemisen sijasta Suomessa keskustelun kärki on suuntautunut hakkuumääriin. Yhtä`äkkiä metsien käytöstä on tehty ilmastokonna. ”Etelän media” kauhistelee hiilinielun pienenemisestä. Moni ei ymmärrä, mitä se tarkoittaa. Se ei tarkoita puuston hiilivaraston vähenemistä, vaikka hakkuita lisätään.
Hiilinielun pieneneminen tarkoittaa vain metsiin kertyvän hiilivaraston kasvunopeuden hidastumista. Metsiin kertyy hakkuiden lisääntyessäkin joka vuosi hiiltä enemmän kuin edellisenä vuonna.
Hämmästykseni oli suuri, kun tämänkin lehden kolumnistina toimiva SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne vaati ilmastohypetyksen keskellä hakkuiden rajoittamista, vaikka samanaikaisesti julkaistu Valtakunnan metsien 12. inventointi osoittaa täysin päinvastaista.
Mitenkähän hakkuiden rajoittaminen mahtaisi lainsäädännöllisesti edes tapahtua? Ministeriökö päättäisi, kenen vuoro on hakata ja kuinka paljon?
Pohjois-Suomessa on monta investointihanketta suunnitteilla. Niiden suhteen epävarmuus lisääntyy, kun gallupjohdossa olevan puolueen pääministeriehdokas osoittaa merkkejä, että aiempi sitoutuminen kansalliseen metsästrategiaan voisi vaalien jälkeen muuttua. Ei kuulosta loppuun asti harkitulta.
Ilmastoahdistuneilta poliitikoilta ja medialta unohtuu, että vaikka hakkuiden rajoittaminen Suomessa johtaisi hetkelliseen ilmastohyötyyn, olisi se koko maapallon kannalta turmiollista. Tämä siksi, että uusiutuvista materiaaleista on markkinoilla pulaa.
Jos Suomessa ei käytetä metsiä, lisätään hakkuita alueilla, missä aiheutuu totaalista metsäkatoa. Tai mikäli tuotteita ei jalosteta puusta, niin ne tehdään ilmastolle haitallisemmista raaka-aineista, pahimmillaan fossiileista.
Mikäli puuta ei jalosteta Suomessa, valuu myös työ ja arvonlisäkin muualle. Alueille, missä metsätalous ei ole yhtä kestävää kuin Suomessa. Hakkuiden rajoittaminen iskisi myös puurakentamiseen, jonka lisäämistä pidetään yleisesti tehokkaana ilmastopolitiikkana.
Suomalainen metsänkasvatus perustuu täysin tukin tuottamiseen. Tukkipuu on yli kolme kertaa kuitupuuta ja kymmenen kertaa energiapuuta arvokkaampaa metsänomistajalle. Kuitu- ja energiapuu ovatkin meillä tukinkasvatuksen sivutuotteita.
Isoja tukkeja ei saada, ellei metsiä harvenneta. Sivutuotteet kannattaa hyödyntää lahottamisen sijasta korvaamaan muoveja, tekokuituja, puuvillaa ja fossiilista energiaa.
Ilmastomarssilla ei kannata vastustaa suomalaismetsien hakkuiden lisäämistä. Meillä aukolle istutettaan jokaisen kaadetun puun tilalle neljä uutta jalostettua tainta.
Kannatta vastustaa mieluummin metsäkatoa sademetsissä ja kritisoida sitä, että isojen kaupunkien päättäjät eivät vaadi puurakentamista kuten Pudasjärvellä tehdään. Katon alla hiilivarasto on kaikkein varmimmassa tallessa.
Sekä kansantalouden että ilmaston kannalta ilmastoviisas ratkaisu on puunkäytön lisääminen ja metsien hiilinielun kasvua kiihdyttävät toimet kuten metsänhoitoon kannustaminen, metsittäminen ja tuhkalannoituksen lisääminen.
Onneksi EU on tuoreessa biotalousstrategiassaan antamassa metsien käytölle sen roolin, mikä sille ilmastonmuutoksen torjunnassa kuuluu.