Kolumni

Hul­lun­ku­ris­ta

Pohatta, Kipsi, Säilä... Mitä niitä kaikkia Hullunkurisia perheitä olikaan?

Törmäsin netissä askartelublogiin. Postauksessa esiteltiin hienoja onnittelukortteja, joiden tekemisessä oli käytetty vanhoja pelikortteja. Blogisti oli hyödyntänyt perinteisen Pekka-pelikorttipakan kortteja uusien luomustensa tarvikkeina. (Tässäpä tarjolle mainio vinkki kaikille askartelijoille: hienoja materiaaleja tuunattavaksi löytää lastenhuoneen kaappien kätköistä ja vaikka kirppiksiltä.)

Naureskelin itsekseni korttien perhekuville ja sille, kuinka ne esittävät hienosti omaa aikaansa ja yhteiskunnan rakenteita. Perhekäsitys on vuosien saatossa muuttunut, mutta hullunkurisuus lienee pysynyt merkityksessään. Hullunkurinen-sanan merkitys on Suomen kielen perussanakirjan mukaan ”hassu(nkurinen), omituinen, hilpeyttä herättävä, naurettava, lystikäs”. Sellaisiahan perheet tuppaavat väkisinkin olemaan, hyväntuulisesti hullunkurisia.

On yksinhuoltaja-, uusio- ja sateenkaariperheitä, samoin kuin kahden pariskunnan muodostamia, monilapsisia ja monta sukupolvea saman katon alla

-perheitä. Tilastokeskuksen mukaan lapseton aviopari on Suomen yleisin perhetyyppi. Reilu kymmenen vuotta sitten yleisin oli aviopari, jonka luona asuu jonkin ikäisiä lapsia.

Oma, kahden aikuisen ja kahden lapsen muodostama perheeni on mittareiden valossa kaikkea muuta kuin hullunkurinen, mutta todellisia perheitä ei voi tilastoilla määrittää. Kun kysyn leikki-ikäiseltä tyttäreltäni, ketkä ovat osa hänen perhettään, saan vastaukseksi toistakymmentä nimeä sisältävän listan sukulaisista ja ystävistä. Ydinperheemme ratkeilee ja hyvä niin.