Kun nyt ollaan uuden ja upean alun edessä, on hyvä unelmoida, visioida ja pohtia myös henkistä hyvinvointia hienojen hirsiseinien ohella.Tulevaisuuden koulussa eri tieteenalat lyövät kättä. Liikuntatiede pitää puolensa ja huolehtii kaikille oppilaille omakohtaisen liikuntaohjelman. Samalla ryhmälajeja suositaan. Niissä opetellaan sosiaalisia taitoja, kuten toisten huomioimista ja kaveritaitoja.Sosiaalipedagogiikka ja koulukuraattorit ovat tärkeä osa oppilaitten arkea.
Kuraattori järjestää tapahtumia, edistää tiedottamista terveydestä ja mielen hyvinvoinnista. Hänelle voi myös keventää sydäntään ihmissuhdehuolissa. Koulukuraattorin ryhmissä saa opetella kanssakäymisen taitoja.
Terveydenhoitaja on koko koulupäivän ajan tavattavissa pienissä ja suurissa asioissa.Koulussa toimii myös psykologi, henkisen hyvinvoinnin edistäjänä ja tutkien muun muassa oppimisvaikeuksia. Psykologille, ja muille terveydestä huolehtivaan henkilökuntaan kuuluville, on suunniteltu toimivat tilat.Opettajien työtilat ovat modernit, tyylikkäät ja tukevat jaksamista. Ruokailu on järjestetty niin, että sinne on helppo mennä. Ruoka tuotetaan lähialueella ja mahdollisimman puhtaasti.Osa koulusta toimii englannin kielellä tai muulla aluetta hyödyntävällä kielellä. Kansainvälisyyteen tuetaan esimerkiksi vaihto-oppilastyön avulla, vierailuilla ja retkillä maailmalle.Kädentaitoja opetellaan, esimerkiksi käsitöissä ja luovia aineita suositaan, kuten musiikkia ja taideaineita. Näyttelyitä pidetään ja konsertteja järjestetään.Oppilaat oppivat kilpailemaan itsensä kanssa – ja kun se hyödyttää persoonan kehitystä – myös toistensa kanssa, vapaaehtoisuuden perusteella. Yrittämistä kannustetaan ja siihen opetellaan.
Lahjakkuuksia kannustetaan seuratoimintaan ja kilpauralle. Pudasjärvellä on tästä loistavia esimerkkejä.Muisti- ja oppimistyypit sekä -tyylit seulotaan koulunkäynnin aikana. Opetusta suunnataan osittain geneettisestikin periytyvän oppimistyylin mukaisesti. Samoin ryhmät järjestetään oppilaan oppimiskyvyn mukaisesti.Syrjäytyneitä ei ole, vaan kaikki suorittavat peruskoulun omalla tavallaan ja omalla ajallaan: pajakoulussa, jopoluokassa tai muuten tuettuna. Koulusta lähdettäessä oppilaat tietävät, mihin kannattaa jatkaa ja mikä ura olisi sopivin.
Koulunkäynnin aikana on syntynyt hyvä itsetunto. Oppilaat ovat kohteliaita kaikkia kohtaan.
Yhteisesti siivotaan ja autetaan siistijöitä pitämään ympäristö ja yhteiset tilat viihtyisinä. Kouluviihtyvyyden lisäämiseksi oppilaat osallistuvat sisustukseen hoitamalla kukkia ja kaunistamalla ympäristöä.Kiusaaminen on kitketty. Kummioppilaat huolehtivat pienemmistä, ja kaikilla on koulussa turvallinen olo.Opettajat pätevöityvät koko ajan, ja seuraavat tieteenalansa uusinta kehitystä.
Johtaja on tärkeä henkilö koulussa. Häntä on helppo lähestyä ja hänellä on rautainen pedagoginen osaaminen taustassaan, sekä työnohjauksen tuki koulua johtaessaan.
Myös opettajat saavat työnohjausta osana ammatillista kehittymistä ja jaksamisen tukena.
Rangaistuksista päättää oppilaiden itsensä valitsema ryhmä. Tähän ryhmään kuuluu myös aikuisia ja koulun muita edustajia.Pitkien koulukuljetusten jälkeen oppilaat saavat aamulla vielä aamiaista jaksamisen tueksi, ennen koulupäivän alkua. Koulupäivän päätteeksi he saavat juotavaa ja pientä purtavaa, joskus todella pitkääkin kotimatkaa varten.Oppitunnit on mitoitettu tarpeen mukaan. Koulun kello ei enää välttämättä soi 45 minuutin välein.
Vanhemmat ovat aktiivisia koulunkäynnin ulkopuolisissa harrastuksissa, koulun tiloissa lastensa kanssa ja muissa tilaisuuksissa. He tukevat koulun työtä ja oppimista.Tavoitteena on koko ajan viihtyvyyden ylläpito, oppiminen elinikäisenä prosessina ja terveen kasvun sekä kehityksen tuki. Tavoitteet kuuluvat koko yhteisölle.
Kouluyhteisö on sitoutunut yhteiseen visioon ja päämääriin. Niiden toteutumista tarkistetaan määräajoin, yhdessä koko henkilökunnan ja oppilaiden demokraattisessa seurannassa.
,