Pudasjärveläinen Erkki Honkanen on viime aikoina muistellut omien nuoruusaikojensa työllisyyspolitiikkaa. Sen ajan aktivointi oli erilaista kuin nyt kiistelyn alla oleva, hän tietää. Honkasen työuran alkuvaiheessa työllisyystilanne oli huono. 1950-60-lukujen vaihteen tienoilla alkoivat metsätyöt vähentyä. Työttömyyskortistot avattiin tarpeen mukaan ja työtä vaille jääneet kävivät laitattamassa nimensä kirjoihin.– Työttömyyspäivärahaa ei silloin vielä ollut lainkaan. Jos mieli elää, piti työmiehen lähteä paikkaan jonka viranomainen osoitti. Itselläni, tuoreena aviomiehenä, oli reissutyö edessä.Tuo naimisiin meno säästi miehen pitkältä, jopa talven yli kestävältä siirrolta etelän hätäaputyömaille. Poikamiehet sinne joutui, kolme serkkupoikaa oli monet talvet Lohjalla, Honkanen kertoo. Hätäapu- ja siirtotyömaat olivat valtion rahoituksella järjestettyjä työmaita. Palkat määräsi valtio, työhalut piti olla itsellä. Työkalut, Honkasen ensimmäisellä hätäaputyömaalla lapiot, olivat sentään talon puolesta.– Jos osoitettua työtä ei ottanut vastaan, mätkäisi työvoimaviranomainen kuuden kuukauden karenssin. Sen aikana ei muuta työtä osoitettu. Kunnanjauhoihin ei moni halunnut turvautua, sehän olisi ollut seuraava vaihtoehto.
Hätäaputöitä järjestettiin loppusyksystä huhtikuun lopulle kestävinä. Kesäaikanahan täällä oli sitten ainakin parkkuita, uittoja ja muita metsätöitä, Erkki Honkanen muistelee.Hänen ensimmäinen hätäaputyömaansa oli Malisensuon asutusalueen kuivatusojituksilla. Sinne nuorimies hiihti kairan poikki kotoaan Puhokselta.– Pientä ojaa ei kaivettukaan. Pääviemärit olivat päältä neljä metriä leveitä, kaksi metriä syviä, pohjalta puoli metriä leveitä. Ja ensin piti lappaa lumi päältä.Lumi- ja pistolapion lisäksi työmiehille tarjottiin kouriin kirvestä. Sillä hakattiin routaiseen suohon reikiä räjäytyspanoksia varten. Räjäyttäjät olivat erikseen, ammattimiehiä, Honkanen kertoo.– Kova urakka oli räjäytysten jälkeen haalata jäiset maakamit pois, sitten pistolapio heilumaan! Töitä tehtiin urakkapalkalla, monta metriä piti kanavaa kaivaa että edes muutamanlaisen palkan sai.Malisensuollakin oli töissä kymmeniä miehiä. Majapaikkana oli vanhoja parakkeja, saunassa saattoi peseytyä. Ruokailua varten oli Valtion ravitsemiskeskuksen työmaaruokala, josta sai ostaa joko velliä tai perunakeittoa.– Vellinkin maksaminen niillä palkoilla oli tiukkaa, keitto oli kalliimpaa. Monet piti omia eväitä mukana. Alkuviikonhan ne ainakin riitti.Kun suuri määrä miehiä oli viikkomajoituksessa, oli järjestyksenvalvonta Honkasen sanassa pamppujen tehtävä. Häiriöitä oli, viinaakin tahtoi työmaille kulkeutua.– Vasta naimisiin menneenä yritin painaa urakkaa ja pidensin työpäivää, joskus otin kahden miehen osuuden.
Yhtenä talvena Honkanen komennettiin Kuusamon Kuoliovaraan tietöihin. Sinne oli samanlaisen kortin saanut myös Oulun satamatyömiehiä ja muita kausityöttömiä. – Siellä taisi palkka olla markan tunnilta. Lapin lisäksi sanottiin kahdeksan pennin lisää siihen. Kelpasihan sillä pollotella! Työmaalla oli jalkamiesten hommana kaadella puita, kaivaa ojia ja lapioda penkalla sorakuormia tasaiseksi. Mielellään sieltä tuli kotikylälle pöllinparkkuseen kun sen aika koitti, Honkanen vakuuttaa. Kuusamosta oli työmiehille järjestetty pyhiksi kuljetus kotiin ja työmaalle takaisin. Kai sen katsoivat hätäapumiehille riittävän, Honkanen muistelee.– Puolankalaisen autoilijan Bedfordin lavalle oli koppi nostettu, ei siinä mitään lämmitystä ollut. Siinä kun viikon käytetyissä työrytkyissä kärvisteli, niin paleli!Yksi talvi meni Honkasella Taivalkoskella nykyisen Kuusamontien siltaa tehdessä, sekin hätäaputyömaa. Hän muistaa kymmenien miesten majoitusparakkien olleen nykyisen metsäoppilaitoksen tienoilla.– Siellä pääsin apumieheksi kirvesmiehille. Olihan se mukavampaa kuin lapionvarressa olo. Siellä alettiin jo tarjota urakoita, kun tietöissä oltiin sillä huonolla tuntipalkalla.
Miehen ammattitaito alkoi karttua. Vielä meni talvi hätäaputöissä nykyisellä Pääahontiellä, kotikylällä sentään. Siellä Honkasen taidot huomattiin ja hänelle alettiin tarjoa kirvesmiehen hommia.– Seuraavaksi pääsin TVH:n mieheksi. Teitä tehtiin eri puolille Pudasjärveä. Taisin seitsemän vuotta olla niillä hommilla, lopussa pikku pomonakin. Pitkään eläkkeellä ollut Honkanen muistelee hätäaputyömaita nimensä mukaisina. Keksimällä keksittyä työtäkin siellä tehtiin. Osa tyytyi melkeinpä oleskelemaan, ne jotka oli töitä tottuneet tekemään, ahkeroivat sielläkin.Jossain vaiheessa oli ainakin tietöissä velvoite, jonka mukaan konetta kohti piti määrätty määrä jalkamiehiä työllistää. Turhauttavalta tuntui, kun vieressä kaivuri kuopaisi hetkessä sen minkä lapiomies päivässä sai aikaan.Vähitellen tuli työttömyysajoiksi rahallistakin turvaa. Honkanen muistelee sitä alkuun maksetun enintään kolmelta kuukaudelta yhtäjaksoisesti. – Mutta pidettiin työttömistä huoli. Kahden viikon välein piti käydä ilmoittautumassa työvoimaneuvojalle!Se vähän harmittaa, että Pudasjärven asutusalueiden historiakirjassa nuo hätäaputyömaat sivuutettiin pienillä maininnoilla. Melkoisia työn sankareita oltiin mekin hätäapumiehet, kymmeniä kilometrejä ojia kaivettiin, Erkki Honkanen muistelee.
