Taas taitaa olla tulossa pettymysten kevät. Vaalitulosta en tarkoita enkä julkisuuteen tullutta kuvaa mustasta aukosta.
Niistä vain toiseen pystyin itse vaikuttamaan, siihen lähempänä olevaan mutta paljon, paljon pienempään.
Keskimääräisten säätilastojen mukaan pääsiäisen piti tänä keväänä sattua aikaan, jossa päivällä on yleensä lämmintä, jopa vesisadetta, mutta öisin reilua pakkasta.
Jostain syystä tuota yhdistelmää ei vain ole täällä koettu vuosiin. Kunnon hanki on ilmiö, jota taitaa esiintyä pian vain muistoissa.
Umpihanki on kokonaan toinen asia, vähän tekemällä tehty yhdyssana. Umpilumihan on sitä upottavaa, hanki taas hyvin kantavaa lunta.
Mutta kunnon hanki, joka kestää kulkea vaikka miten, vaatii olosuhteet, joita ei näytä enää tulevan.
Jotenkin tuntuu, että silloin vanhaan hyvään aikaan hankea ja hangella liikkumista riitti joka kevät viikkojenkin ajaksi.
Se liikkuminen oli vapautta, ei opettaja runoilija Aaro Hellaakosken runossaan hehkuttama umpihanki! Mutta hän taisi ollakin opettaja eikä mahtanut ummessa hiihdellä.
Kevätaamuina saattoi sen pään ottaessaan lähteä kohti metsiä ja soita kävellen, hiihtäen tai vaikka polkupyörällä.
Ovatpa hurjimmat ihan todistetusti ajelleet hangilla traktorilla. Enemmän se taisi olla traktorien, ei hankien ominaisuuksista johtuvaa, pikku-Ferguhan ei paljoa painanut.
Omien kokemusteni mukaan todellinen teräshanki on viimeksi saatu muutamana menneen vuosisadan lopun keväänä.
Silloin hanki kesti hiihtää tavallisilla latusuksilla vaikka ympäri vuorokauden.
Polkupyörälläkin saattoi ajella kymmenien kilometrien ja tuntikausien lenkkejä kun vain aamusella tarpeeksi ajoissa hangen selkään suuntasi.
Lyhyen kokeilun jälkeen ihastuin muutama vuosi sitten sähköavusteisen läskipyörän ominaisuuksiin.
Jo silloin kävi mielessä miten mainio laite se olisi hankipyöräilyyn. Kauppoja ei kuitenkaan tullut, ei edes sähköttömästä.
Mutta ymmärrän hehkutusta, jota näkee talvisen maastopyöräilijöiden harrastavan. Ilman sähkömoottorin apuakin kulku on tavallisella pyörällä polkemista helpompaa ja mukavampaa.
Siitä voidaan kyllä olla montaakin mieltä, pitääkö sinne maastoon kaikilla mahdollisilla laitteilla änkeytyä, varsinkaan luonnon kannalta parhaaseen kevääseen.
Ylimääräiset kulkijat tuottavat häiriötä, sitä varmemmin mitä enemmän heitä on.
Omin voimin kulkiessa ei ääni kauas kuulu, mutta kyllä metsot ja teeret soitimelta kaikkoaisivat.
Hiihtäjäkin häiriötä tuottaa. Luonnon kannalta hyvä puoli on kuitenkin se, että ei tuolla maastossa monikaan suksilla kulje.
Suksien jäljistä melkein pystyy päättelemään, kenen latu eteen tupsahtaa.
Ainakin Syötteen kansallispuistossa hiihdellessä näkee enemmän moottorikelkan kuin suksien jälkiä, siis latujen ulkopuolella.
Salonpään Matin tai Kouvan Urpon kelkkailu ei siellä häiritse, eikä viranomaisten, mutta kaikki muu tuntuu ylimääräiseltä ja turhalta.
Kiellettyäkin se porotöitä lukuun ottamatta on, mutta se ei kaikkien kypärien sisäpuolella näytä eikä kuulu olevan tiedossa, ei sekään, että ilman maanomistajan lupaa moottorin voimin kulku on kiellettyä.
Hankien ja pitkien vapaiden aikana kelkkailu äityy näilläkin seuduin niin runsaaksi, että myös hirvet ja ehkä heränneet karhutkin saavat varmasti olla varuillaan.