Viime viikolla saimme seurata pitkästä aikaa viihdyttävää kotimaista draamaa, jonka jatko-osia seurattiin silmä ja korva tarkkana useammasta viestivälineestä useita päiviä.
Kyse ei ollut Tynkkys-kapinan tyylikkäästä kukistamisesta – vaan siitä, että vuosikausia, ellei jopa vuosikymmeniä vatuloitu sote-sotku saatiin lopulta maaliin. Vai saatiinko? Hällä väliä, mutta jotain tehtiin ja kerrankin tyylillä.
Pääministeri uhkasi erottaa koko hallituksen, jos vuosikausia väännetty rautalankamalli ei kelpaa ja marssia presidentin luo ottamaan loparit. Mieleen tuli vanhat hyvät ajat, jolloin eräs toinen vähempihiuksinen silmälasipäinen pisti maan asioita mahtikäskyllä ruotuun.
Vaikka lopputuloksesta ei ole kummempaa tietoa, soten synnytys sujui kerta kaikkiaan mainiosti. Harvoin sitä näkee telkkarissa yhtä monta poliittista toimittajaa ja politrukkia monttu auki kommentoimassa, että eihän näin voi tehdä. Ei ole pruukattu tehdä ennenkään.
Vaan nytpä tehtiin. Samalla tapahtui Suomen poliittisessa kulttuurissa käänne terveempään suuntaan. Liikaa on jo otettu mallia ruotsalaisten diskuteerauksesta. Kompromissi on usein tarjolla olevista vaihtoehdoista se kaikkein huonoin.
Eivät asiat sillä tavalla valmistu. Varsinkaan poliittisilta pyrkyreiltä, jotka eivät ole eläissään sitä oikeaa rehellistä työtä tehneet. Tähän tarvittiin omalla työllään itsensä pinnalle nostanut yrittäjä.
Pudasjärven sote-asioita hoitaa tällä hetkellä Oulunkaaren kuntayhtymäksi kutsuttu hallintohimmeli, jolle kaupunki maksaa yli puolet budjetistaan – 30 miljoonaa euroa vuodessa.
Rahat menevät viimeistä äyriä myöten toivottuun tarkoitukseen eivätkä yleensä edes riitä. Rahan käytöstä päättävät käytännön asioista etäällä olevat virkamiehet, joiden on helppoa toisen pörssillä sököä pelata.
Uudessa sote-mallissa siirrytään todennäköisesti vielä isompaan kolhoosiin, jossa sote-kustannusten oletetaan laskevan. Miten käynee? Ainakin palo- ja pelastuslaitoksen siirryttyä isompiin ympyröihin, kustannukset nousivat. Samoin kävi sairaanhoitopiirin ensivastetehtävissä.
Tarjolla uudessa sotessa on joko maakunnallinen verotusmalli tai homman ottaminen kokonaan valtion hoitoon. Edellinen merkitsisi uuden väliportaan himmelin luomista ja jälkimmäinen huonoimmassa tapauksessa kettinkivartisten lapioiden paluuta.
Se kolmas välissä väijyvä vaihtoehto on sote-palveluiden yksityistäminen ja pikkuhiljainen ajautumien kansainvälisten talkoo- ja hyväntekeväisyysyhdistysten hoidettavaksi.
Tätä kirjoittaessa allekirjoittanut on aivan yhtä tietämätön kuin muutkin, mitä se sote-ratkaisu lopulta merkitsee. Vai merkitseekö mitään? Todennäköisesti tavan tallaaja ei sitä normaaliarjessa huomaa muutoin kuin verotuksen kiristymisenä.
Elämä jatkuu sote-myrskyn jälkeen yhtä tavallisen kurjana, vaikka ilonpilkahdus hienon draaman muodossa saatiinkin. Mutta toiveissa on, etteivät kansalaisten terveys- ja sosiaalipalvelut tästä enää huonone. Ainakaan kovin paljoa.
Juha Hagelberg