Pudasjärvellä on meneillään lukuisia rakennustyömaita. Näyttävin on valtatien varrelle nouseva Hyvän olon keskus, jonka muoto alkaa olla jo hyvin näkyvillä. Lisäksi kaupunginviraston vierelle nousevien hirsikerrostalojen montut ovat jo täyttymässä.
Kaupungin ja tytäryhtiöiden investointihankkeet lähentyvät muutaman vuoden sisällä liki 40 miljoonaa euroa.
– Lämpölaitos on valmistumassa. Se on noin 7 miljoonan investointi. Vuokrataloyhtiö aloitti kahden nelikerroksisen kerrostalon rakentamisen. Valitusten takia seisauksissa on 15-paikkaisen palveluasuntotalon rakentaminen, aloittaa kaupungin tekninen johtaja Eero Talala luettelon.
– Lumiareenalla tehdään vielä puolen miljoonan edestä pihatöitä. Samalla toteutetaan 2,2 miljoonalla Syötteen alueen infraa. Kurenalan sisääntuloväylän rakentaminen on aloitettu. Siihen tulee sisäinen kiertoliittymä, mikä on kolmen miljoonan hanke. Kolme miljoonaa maksaa myös valtatielle tuleva kiertoliittymä ja alikulut.
Hyvän olon keskus edistyy hyvää vauhtia. Sen kustannukset tulevat olemaan kaikkiaan noin 29–30 miljoonaa euroa.
– Kyllä tässä kolmen vuoden periodilla vuosina 2019–2021 tehdään hyvin paljon.
Uuden rakentamisen myötä myös vanhaa jää tyhjilleen.
– Niiden osalta on suunnitelmia käytöstä. Osa tulee tietysti myyntiin ja osa puretaan pois aikaa myöten.
Vanhustentaloyhdistyksen rivitaloista on osa jo saatu valmiiksi.
– Aloitimme vuosi sitten toukokuussa vanhustentalojen rakentamisen. Nyt täysin valmiina on kolme rivitaloa, joissa on jo asukkaat sisällä, kertoo Ilkka Tolonen.
Kaksi uutta rivitaloa valmistuu vielä kesäkuun loppuun mennessä.
– Pappilantien alapuolelle on jo myös aloitettu uuden rivitalon perustusten valu.
Kaikkiaan rivitaloja tulee vanhustentaloyhdistykselle 13 kappaletta.
– Kaikkiaan asuntoja tulee 71 kappaletta.
Lue lisää 10.6. Iijokiseutu tai näköislehti.