Erityisopettaja Heikki Höyhtyän
Eläkkeellä oleva erityisopettaja Heikki Höyhtyä on kärsinyt masennuksesta yli 50 vuotta elämästään. Sairastuminen alkoi jo 15-vuotiaana.
– Olen ollut hoidossa 42 kertaa, joka ajallisesti tarkoittaa 2,5 vuotta sairaalassa.
Hän on saanut sähköshokkihoitojaksoja kaksi kertaa, joista ensimmäinen auttoi, toinen vain pahensi tilannetta. Käsiala meni, samoin koordinaatiokyky. Oulun psykiatrisella klinikalla hoito oli vain säilytystä ja lääkitystä.
– Oulun keskusmielisairaalan ylilääkäri Konrad von Bagh otti asiallisesti vastaan, mutta hoitava lääkäri ei mielestäni toiminut mitenkään.
Kaikesta kokemastaan Höyhtyä kirjoitti vuonna 2013 kirjan Sinnitellen ja uskoen, joka on hänen selviytymistarinansa. Vaikka hän on saanut positiivista palautetta oppilailtaan jälkikäteen, niin huono itsetunto ja riittämättömyys ovat ikuisena matkakumppanina.
– Yksikin entinen oppilas sanoi huoltoasemalla, ettei hänestä ilman minua olisi koskaan tullut ylioppilasta, jollen minä olisi opettanut häntä lukemaan.
Höyhtyä sanookin, että luokanopettajan pitää tykätä lapsista, mutta erityisopettajan pitää rakastaa lapsia.
Mitä masentuneempi ihminen on, sitä kovempi itsekritiikki Höyhtyän mukaan on. Hän on kärsinyt melkein koko 50 vuoden ajan itsetuhoajatuksista, jotka nyt ovat onneksi poissa.
– Sairaalahoidossa kuitenkin suurin osa lääkäreistä on ollut hyviä. Myös 43 vuoden avioliitto ja kahdeksan lasta ovat auttaneet jaksamaan.
Höyhtyä kiitteleekin auliisti vaimoaan ja kertoo, että nyt he elävät elämänsä onnellisinta aikaa. Hoitajista hän ei anna kiitettävää arvosanaa Keskusmielisairaalan puolella. Yksi poikkeus kuitenkin oli.
– Hän tuli kysymään, tuntuuko pahalta. Jäi juttelemaan, kuunteli ja lopulta meistä tuli ihan ystäviä. Kävimme yhdessä muun muassa konserteissa. Myös Psykiatrian klinikan osastoilla hoitajat olivat hyviä.
Höyhtyä myöntää olevansa introvertti, joka on syntynyt väärään aikaan väärälle planeetalle.
– Tuntuu, etten ole mikään eikä kukaan minusta tykkää.
Parantuminen alkoi entisen Oulun yliopiston psykiatrian professori Erkki Väisäsen komennuksessa.
– Hoitajat juttelivat, oli luottamuksellisia ryhmäkeskusteluja, jota ammattilaiset vetivät ja lääkkeitä oli vain vähän, Höyhtyä muistelee.
– Se oli 1970-lukua, jolloin sain parasta hoitoa. 1980-luvulla hoidon taso laski, koska 70-luvun hoito oli kallista, koska tarvittiin runsaasti henkilökuntaa.
1990-luvulla hoidon taso hänen mielestään säästökuurien myötä romahti, kun ihmiset laitettiin pois laitoksista, vaikka heillä ei ollut paikkaa, minne mennä.
– Tiedän yhdenkin ihmisen, joka kotiutuksen jälkeen käveli suoraan junan alle.
Yksi Höyhtyän selviytymiskeinoista on ollut musiikkiharrastus. Hän harrastaa itsekin yksinlaulua kansalaisopistossa, jonne tulee opettaja Oulusta.
– Tavoitteena on laulaa kansalaisopiston kevätkonsertissa Schubertin Keijukaiskuningas Erlkönig, jonka muun muassa Kim Borg on levyttänyt, mutta pitkällisen influenssan vuoksi se ei onnistu.
Flunssasta huolimatta Höyhtyä harjoittelee. Kansalaisopiston musiikinopettaja on soittanut levylle säestyksen, jonka kanssa hän kotona harjoittelee.
– Harjoittelu tapahtuu siten, että kuuntelen ensin Borgin laulua levyltä nuoteista seuraten ja ajattelen sanoja mielessäni ääneen. Tällöin tauot ja säkeiden alut pyrin saamaan kohdalleen. Saman harjoituksen käyn läpi säestyslevyn kanssa.
Hän kertoo, että musiikki tekee aivoille hyvää. Parantumista ovat auttaneet musiikin lisäksi oma perhe, sisar ja huumori sekä usko Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen henkilökohtaisena vapahtajana.
