Suomen yleisin poliittinen ideologia ei näytä olevan konservatismi, sosialidemokratia tai alkiolaisuus vaan vastustus. Jo pidemmän aikaa on saanut kiinnittää huomiota siihen, että yhteiskunnallisen rakentamisen ja yhteisen edun sijaan politiikan tärkeimmäksi tekijäksi on noussut vastakkaisen leirin ajatusten mahdollisimman herjaava vastustus vieläpä niin ilkeästi kuin mahdollista. Huvittavaa sinällään, mutta näyttää myös siltä, että neljän vuoden välein vaihdetaan vain puolta, ei tosin välillä kaikki sitäkään.
Pääasia näyttää olevan vain oman oletetun kannattajakunnan mielistely. Tavoitteeseen on päästy jos twiitti tai päivytys kerää mahdollisimman paljon tykkääjiä ja jakoja. Entisaikaan toimittajapiireissä huvittuneisuutta herätti poliitikkojen tapa kertoa kansan syviltä riveiltä tai turuilta ja toteilta saamastaan palautteesta. Se saattoi joskus olla todellisuudessa varsin vähäistä. Nyt täytyy muistaa, että muutamien poliitikkojen huimat seuraajalukemat sosiaalisessa mediassa perustuvat valeprofiileihin ja erilaisiin trollitehtaisiin.
Vielä koronakriisin aikaan vallitsi jonkinlainen yhteisymmärrys, mutta nyt ulkoisen kriisin hieman helpottuessa näyttävät kaikki padot avautuneen. Huolimatta kriisistä, tulisi myös normaalia yhteiskunnan kehittämistä jatkaa.
Politiikan liepeille on pesiytynyt suuri joukko liehittelijöitä ja vaikuttajia, joiden päällimmäinen motiivi tuntuu olevan oman edun ajaminen. Siinä ei sinällään ole mitään väärää, mutta ei se saisi merkitä sitä, että samalla toisten etuja ja asioita pyritään heikentämään. Vanha peräposiolainen viisaus sanookin, että omaansa saa kehua, mutta elä toista hauku.
Toisilla avautuminen sosiaalisessa mediassa vaikuttaa tapahtuneen enemmän ohuella harkinnalla kuin syvällisellä pohdinnalla.
Itä-Suomen yliopiston vararehtorilla, kuusamolaissyntyisellä, Tapio Määtällä on yksinkertainen neljän kohdan ohje, jota yliopistomaailmassa noudatetaan. Hän ihmettelee miksi se ei toimisi politiikassakin:
1. Keskitytään omien ideoiden ja ajatusten kehittelyyn.
2. Käytetään vähemmän aikaa muiden ideoiden torppaamiseen.
3. Suhtaudutaan uteliaasti muiden ideoihin.
4. Yritetään ymmärtää muiden ajatukset, ennen niiden torppaamista.
Tuntuma on, että ihmiset alkavat jo vähitellen kyllästyä vihankylvöön, riitelyyn ja aggressioon. Valitettavasti suuntaus on kuitenkin toisenlainen. Sosiaalinen media on luonut pohjan tilanteelle, jossa jokainen voi sanoa sanansa. Ajatus on kaunis, mutta toteutus ei. Sosiaalinen media on tuonut esille ihmisten kuplautumisen. Tätä ei vain aiemmin ole havaittu etäisyyksien ja viiveen vuoksi. Nyt samanmielisten on helppo löytää toisensa ja esille nousevat ne, joiden sanoma on huomiota herättävin. Rakentaminen ja pohtiminen on tylsää ja puuduttavaa eikä sillä saa huomiota. Paljon helpompi kirjoittaa ilkeää, varsinkaan kun silloin ei omaa mielipidettä tarvitse mitenkään perustella.
Medialukutaitoa vaaditaan, sillä toinen toistaan hölmöimmät väitteet ja "totuudet" leviävät nopeasti. Tolkullinen oikea media on onneksi alkanut tarkistaa esitettyjen väitteiden perään, mutta faktantarkastus on aina hieman jäljessä, eikä välttämättä saa samaa levinneisyyttä. Huolestuttavaa on, että myös aiemmin luotettavana pidetyt tahot ovat alkaneet värittää sanomaansa oman tai taustansa etujen mukaiseksi. Ei ihme, että erilaiset salaliittoteoriat alkavat nousta pinnalle.
Aikaa ei kuitenkaan voi kääntää taaksepäin. Ihmisten käyttäytymiseen tuskin myöskään tulee merkittävää muutosta.
Politiikan käytännön toteutuksessa on sinällään hyvä, että erilaiset vaihtoehdot erottautuvat. Suomessa on varsin pitkään mentykin sekavan samanmielisyyden vallitessa, mutta toivottavaa olisi, että jonkinlaiset pöytätavat nousisivat jälleen arvoon, myös kannattajien keskuudessa.