Olen juuri käynyt autokouluni loppuun, jonka viimeisenä vaiheena minun tuli suorittaa riskientunnistamiskoulutus. Huomasin vaiheen nimenkin mukaisesti liikenteen riskit: jo kymmenen kilometriä nopeusrajoitusta korkeampi tuntivauhti merkitsee paljon onnettomuustilanteessa, vaikka ajaessa se ei tuntuisikaan ”miltään”.
Ihmiset liikkuvat paikasta toiseen jatkuvasti, joten on odotettavaa, että onnettomuudet ovat yleisiä. Kuitenkin Liikenneturvan internetsivuilla olevat tilastot yllättävät: esimerkiksi Tilastokeskuksen keräämän aineiston mukaan jo pelkästään tämän vuoden tammi-helmikuussa on tapahtunut 517 henkilövahinkoon johtanutta tieliikenneonnettomuutta, joissa on loukkaantunut 690 ja kuollut 27 ihmistä.
Autokoulun ammattimainen opetus niin ajotunneilla kuin teoriatunneillakin on saanut minut kiinnittämään huomiota tähän asiaan nimenomaan toisessa vaiheessa. Mielestäni on huono juttu, että ajokorttiuudistuksen myötä opiskelua on vähemmän.
Autokoulussa tulisi ehdottomasti säilyttää toinen vaihe, jonne tulisi mennä vuoden tai parin ajamisen jälkeen. Toki kortin saamisen hetkellä tuntui turhauttavalta, että täytyy palata vielä myöhemmin uudestaan harjoittelemaan ajamista, mutta loppujen lopuksi oli tärkeää saada ohjeita omaan, jo ehkä pinttyneeseen ajotyyliin. Itselläni ainakin keskittyminen kohdistui ensimmäisessä ajovaiheessa ajamisen perusteisiin.
En väitä sitä, etteivätkö liikenteessä sattuvat virheet olisi inhimillisiä – itselläkin lipsahtaa usein. Kun ajatukset ovat muualla, ei nopeusmittaria ja ympäristöä tule seurattua niin tarkkaan. Jos omalle kohdalle ei ole uhkaavia tilanteita sattunut, on riskit erityisen helppoa unohtaa.
Auton sisäpuolella mukavuuksien keskellä, siis musiikin soljuessa ja penkinlämmittimen hyrrätessä, ei liikenteessä vaaniva vaara tunnu konkreettiselta. Eräs teoriatunnin opettajani sanoikin, että autoon istahtaessa pitäisi itsensä asetella sellaiseen asentoon, jossa olisi mukava ajaa kolari: turvavyö kytkettynä, niskatuki paikallaan, ajoasento suorana sekä kädet kummassakin ratissa. Siispä oloa ei kannata tehdä liian mukavaksi.Astu ulos haavoittumattomuuden kuplasta (”Ei se juuri minulle voi sattua juuri nyt”) ja muista, että milloin vain voi sattua ja tapahtua.
Voin puuta koputtaen todeta, etten ole ollut osana onnettomuutta. Ajoin kuitenkin ensimmäisen ajokortillisen vuoden hieman hallitsemattomasti. Ajotapa johtui siitä, että nautin itsenäisyyden tunteesta, kun sain yksinään viilettää. Kuitenkin eräänä viikonloppuna ajaessani Kuusamontiellä Oulusta Pudasjärvelle, tein vaarallisen ohituksen arviointivirheen takia. Niin kliseiseltä kuin tarina kuulostaa, otin siitä opikseni.
On ärsyttävää, että joudun selittelemään varovaista ajotyyliäni tuttavilleni. Eihän nyt kukaan nuori haluaisi kuulla olevansa liikenteen tukko. Olen kuitenkin päässyt yli paineesta, olkoonkin että saatan olla hidastelija. Ajaminen lisää varmuutta liikenteessä, joten suosittelen ajokortillisia lähtemään rohkeasti liikkeelle paasaamisestani huolimatta, jos siihen on mahdollisuus. Turvallisella ajotavalla ja muiden huomioimisella onnettomuuden mahdollisuus on hyvin pieni.
Annetaan vain pudasjärveläisen leppoisuuden valua autonrattiin saakka, niin jokainen tienkäyttäjä saa nauttia kevätauringon energiasta hyvillä mielin.
Reeta Jylhänlehto