Aloitin 10 vuotta sitten kuntien palvelurakenneselvittäjänä Pohjois-Pohjanmaalla. Silloin esitelty aluekuntamalli vastasi toiminnalta ja laajuudeltaan Sipilän hallituksen itsehallintoaluemallia. Silloin esitys tyrmättiin elämälle vieraana mahdottomana organisaationa kuntien toimesta.
Itsehallinnon järjestäminen kuntaa suuremmilla alueilla on nyt vastaus sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen haasteisiin.
Kunnat ovat asukkaidensa lähiyhteisöjä jatkossakin ja palveluiden järjestämisen ja tuottamisen edellyttämät laajemmat hartiat löytyvät jo lähes sadan vuoden takaisesta perustuslaistamme. Ståhlbergiläinen kaukonäköisyys on ennenkin ratkaissut kansakunnan ongelmia.
Sipilän hallitusohjelmassa linjattu uudistus itsehallintoalueista on saanut tuekseen reittikartan: milloin ja miten uudistusta viedään eteenpäin.
Uudistuksen mittasuhteiden hahmottaminen on vielä kesken. Karkeasti joka kolmas veroeuromme hakee uuden kustannuspaikan. Meidän jokaisen tuloista yli 10 % kohdennetaan uudelle käyttäjälle.
Puolet kuntien työntekijöistä siirtyy liikkeenluovutuksella kuntien ja kuntayhtymien palveluksesta uuden itsehallintoalueen leipiin. Kuntayhtymiä purkautuu arviolta yli 100 ja omaisuutta järjestellään uudelle toimijalle moninkertaisesti Suomen Kreikka-vastuisiin nähden.
Suomalainen paikallinen päätöksenteko ja hallinto laitetaan aivan uuteen kuosiin. Mahdollisuudet virkavaltaisuuden kitkemiseen ja toimintojen tehostamiseen ovat erinomaiset, mutta vaarat moniportaisten johtamisjärjestelmien ylivaltaan ovat myös suuret.
Pelkästään Pohjois-Pohjanmaalla arvioidaan työntekijöitä olevan lähes 20 000. Nykyisen sairaanhoitopiirin henkilöstö on tästä vain neljännes.
Vaaleilla valittavilta päättäjiltä odotetaan viisautta ja kokonaisuuden hallintaa, vaikka alkuvaiheessa valtiovallan kaitselmus on vahvasti läsnä ainakin rahoituksen muodossa.
Sipilän hallitus linjaa lokakuun loppuun mennessä itsehallintoalueiden lukumäärän. Lukumääräpäätökseen vaikuttaa väestöpohjan ja palvelurakenteiden lisäksi myös poliittiset realiteetit vaalipiirien rajojen kautta.
Rajojakin tärkeämpiä asioita on rahoituspohjasta päättäminen ja itsehallintoalueelle siirrettävien muiden tehtävien avaaminen. Pohjoisen näkökulmasta rahoitusvastuun siirtäminen vaikka sitten väliaikaisesti valtiolle mahdollistaa oikeudenmukaisen ja välttämättömän tasausmekanismin luomisen koko maahan.
Paremmin ansaitsevat alueet ovat hyvinvointivaltiossa rahoitusvastuussa heikommista nykyisen kuntien valtionosuudenkin perusteella. Itsehallinnon edellyttämän oman tulopohjan luominen tulee eteen aikanaan.
Itsehallintoalueiden muodostaminen mahdollistaa laajemman ylikunnallisten palveluiden ja valtiolle kuuluneiden kehittämistehtävien kokoamisen saman vaaleilla valitun poliittisen johdon alaisuuteen. Maakuntien liittojen tehtävät sekä palo-ja pelastuslaitokset ovat tästä hyvänä esimerkkinä.
Alueellisella tahtotilalla ja toimeenpanokyvyllä on mahdollisuus ratkoa paremmin lähellä olevia ongelmia ja luoda parempaa elämisen pohjaa kansalaisille.