Kolumni

Bio­kaa­sun hyl­jek­sin­tä jo syytä lo­pet­taa – onko se vain oman­ha­jui­nen jätteen kum­ma­jai­nen?

-

Biokaasu on Suomen energiataloudessa vielä verraten vähäinen tekijä.

Biokaasulla on kuitenkin nykyasemaansa suurempi merkitys. Se on jo pitkään tunnettu silta uusiutumattoman ja uusiutuvan, maaperästä tulevan kertakäyttöisen ja aurinkoperäisen energian välillä.

Molemmilla kaasuilla voi lämmittää taloja. Niillä voi tuottaa energiaa teollisuudelle, ja niillä voi käyttää autoja.

Maakaasu ja biokaasu ovat puhtaimmillaan kemian yksinkertaisinta hiilivetyä eli metaania. Molekyylissä on yksi atomi hiiltä ja neljä atomia vetyä. Maakaasun kivihiiltä parempi ilmastomaine perustuu vetyyn. Vety palaa vedeksi ja antaa osansa energiasta. Vedyn ansiosta maakaasun hiilidioksidin päästöt ovat vain 58 prosenttia kivihiilen päästöistä.

Päästöjen puolitus tarkoittaa kuitenkin, että maakaasu voi olla vain välivaihe. Hiilidioksidin päästöjen nollatasolle pääsee biokaasulla.

Maakaasulla oli merkittävä asema jo 1970-luvulla Suomen ja Neuvostoliiton välisessä tavaranvaihtosopimuksessa. Maakaasua varten rakennettiin Etelä-Suomen putkisto. Se kytkettiin Imatralta yhteyteen naapurin kaasukentille.

Biokaasu oli mukana yliopistotutkimuksissa 1990-luvun alussa. Suurin mahdollisuus nähtiin energiaviljelyssä. Tänään puhumme etupäässä karjanlannan, vedenpuhdistusjätteiden tai ylipäänsä yhdyskuntajätteiden biokaasutuksesta.

Joensuun yliopiston koetilalla kaasutettiin pellolla viljeltyjä biomassoja (puna-apilaa ja energiapajua), metsäperäisiä biomassoja (sahanpurua ja leppähaketta) sekä karjan jätteitä. Biokaasua syntyi vaihtelevassa määrin kaikista kasvi- ja eläinperäisistä raaka-aineista. Viljellyistä biomassoista parhaiten kaasuuntui puna-apila.

Biokaasu sai 1990-luvun alussa tulevaisuudennäkymän. Maakaasun putkiverkkomme ei jäisi joutilaaksi sittenkään, kun maakaasu ehtyy, kun sen hinta nousee sietämättömän korkealle, tai kun maakaasun hiilidioksidipäästöjä ei enää suvaita. Ulkomaista maakaasua voi jatkaa kotimaisella, uusiutuvalla biokaasulla.

Maakaasuverkkoa voi itse asiassa laajentaa sähköverkon tavoin, Etelä-Suomesta Keski- ja Pohjois-Suomeen, ja aina Tornion – Haaparannan tasolta Ruotsiin. Putkiverkkoon syötetään energiaviljelystä ja maatilojen biokaasureista peräisin olevaa puhdistettua kaasua.

Biokaasu ei kuitenkaan kehittynyt 1990-luvun ajattelun suuntaan. Ostokaasua on kyllä tuotu vuosittain Venäjältä, mutta sen suhteellinen hinta on noussut epäedulliseen suuntaan.

Maakaasuverkon laajentaminen pysähtyi Tampereen tasolle. Biokaasulla käyviä kokeiluautoja on kyllä liikenteessä, mutta ne löytävät maassamme tankkauspisteitä vain yhtä harvakseltaan kuin sähköautot löytävät latauspisteitä.

Biokaasua on hyljeksitty pitkään. Biokaasu taidetaan mieltää tänään vain omanhajuiseksi jätteen kummajaiseksi.

Biokaasu olisi syytä palauttaa 1990-luvun alun ajattelun tapaan energiaviljelyn lopputuotteeksi. Ilmastokamppailussa sitä olisi tuettava koko maan putkiverkolla. Energiaviljelyyn tulisi saada riittävää EU:n ilmastotukea.

Suomen maatilat tarttuisivat kaasun raaka-aineena tarvittavan biomassan tuotantoon heti, kun biokaasuun kytkeytyisi myös rahan haju.

Veli PohjonenMaatalous- ja metsätieteiden tohtori