Vuoden vapaaehtoistyöntekijä Siiri Haanela on jo vuosia auttanut lähipiirissään olevia vanhuksia. Osa heistä on jo nukkunut pois.
Haanelalla itsellä vapautui aikaa eläkkeelle jäämisen jälkeen, ja samaan aikaan tuttavapiirissä alkoi olla jo apua tarvitsevia vanhuksia. Lähimmäisten auttamisesta on tullut luonteva osa arkea:
– Omien aamutoimien jälkeen käyn naapurissa kysymässä kuulumisia.
Haanelan mukaan vapaaehtoistyön tekeminen ei ole ”sen ihmeellisempää”. Se on arjessa auttamista, kuuntelemista ja juttelemista, asioista huolehtimista ja pienten palvelusten tekemistä, kuten kaupassa tai apteekissa käymistä.
Haanela auttaa sekä kotonaan että palvelutalossa asuvia ikäihmisiä ja vierailee säännöllisesti heidän luonaan.
– Tiedän, että monen luona ei käy ketään ja monet vanhukset ovat hyvin yksinäisiä. Kyllä se käy sääliksi, Haanela toteaa surullisena.
Toisaalta hän on ilokseen pannut merkille, että katukuvassa näkee paljon myös aitoa välittämistä.
– Kyllä siitä tulee hyvä mieli, kun näkee esimerkiksi, että vanhuksia ulkoilutetaan.
Vuoden vapaaehtoistyöntekijä -tunnustus tuli Haanelalle täytenä yllätyksenä. Hyvän Olon Messuilla luovutettu kunniakirja sai hänet lähes sanattomaksi.
Nyt hän haluaakin lausua lämpimät kiitokset Hilimoille.
– Haluan lausua nyt suuret kiitokset, kun en messuilla liikutukseltani pystynyt sanomaan oikein mitään, hän toteaa iloisena.
Haanelan mielestä vapaaehtoistyön merkityksen esille tuominen on tärkeä asia.
– On hyvä ajatus, että kannustetaan ihmisiä tekemään vapaaehtoistyötä. Siitä tulee ihana mieli sekä autettavalle että auttajalle itselleen.
Auttaja itse haluaa toimia esimerkkinä siitä, että vapaaehtoistyötä voi tehdä ihan itsenäisesti.
– Lähimmäisistä välittämistä saisi olla enemmän. Itsekkyyttä on liikaa.
Haanela on päättänyt tehdä vapaaehtoistyötä niin kauan kuin pystyy.
– Saan siitä itselleni mielenrauhan.