Viime vuonna lokakuussa vietimme Pintamolla asunnottomien yötä, teeman mukaista ohjelmaa telkkarista katsellen. Helsingissä jakoivat asunnottomille kadulla ruokaa ja vaatteita. Musiikki soi kuin viikonloppufestareilla. Stand Up -koomikoiden lisäksi viisaita puheenvuoroja käyttivät useamman puolueen politrukit.
Mitäpä se meitä liikutti? Kyllä vain. Olemmehan asianosaisia. Ei sitä uskoisi – kun katselee täällä tienvarsitalojen ja vanhojen asutustilojen rakennusten laudoitettuja ikkunoita – että meitä on myös Pudasjärvellä.
Muutamien sattumien kautta postiosoitteeni on vuosikymmenen aikana vaihtunut useamman kerran. Postia tulee yhä jokaiseen.
Viimeisen osoitteenvaihdon jälkeen tuli maistraatista kirje, jossa pyydettiin vahvistamaan nykyiset asumistiedot. Sen johdosta perään soitteli ystävällinen naisvirkailija, että ethän sinä voi asua siellä, kun se on kesämökki.
Vastasin, että pitäähän sitä ihmisen jossain asua – ja kysäisin, että tuutko hakemaan pois?
– Ei, ei, mutta se paikka ei ole tarkoitettu ympärivuotiseen asumiseen.
– No, pitääkö siirtyä talveksi tuonne kumollaan olevan veneen alle?
– Ei, ei, virkailija tuskaili ja ratkaisi vakavan viranomaisongelman kirjaamalla minut asunnottomien luetteloon.
Sama ongelma on ollut perikunnallani, jolle postia tulee milloin minnekin ja maistraatti lähettelee ukaasejaan. Eivät ole vaivautuneet vastaamaan: – Mitäpä se niille kuuluu.
Pienempiä käytännön ongelmia on asunnottomana olosta aiheutunut: puolisolleni eivät antaneet uutta puhelinliittymää, koska ei ole vakituista osoitetta ja vaaleissa pitää käydä äänestämässä Kurenalla – mutta ei haittaa. Asunnottoman statuksella tunnemme kuuluvamme suurempaan joukkoon.
No, miksen ole yrittänyt muuttaa kesämökkiä vakituiseksi asunnoksi? Mitäpä se hyövää? Hankalaa. Tarpeetonta. Parakraaffien täyttyminen byrokraattien mieliksi ei tee meille kesää eikä talvea.
Samaa saattaa ajatella moni Pudasjärvellä vapaa-ajan asunnollaan lähes ympärivuotisesti asuva, joista suuri osa maksaa veronsa muualle kuin Pudasjärvelle.
Vakavasti ottaen – ARA:n tilastojen mukaan Suomessa on tällä hetkellä noin 7000 vailla vakituista asuntoa olevaa ihmistä, joista suurin osa on sitä ihan oikeasti.
Määrä on laskenut 1980-luvulta lähtien, jolloin meitä oli lähes 20 000 – tosin vuoden 2018 lopussa vailla asuntoa olevia tilastoitiin vain 5482. Vuonna 2018 asunnottomuutta esiintyi 99 manner-Suomen kunnassa – mukaan lukien siis Pudasjärvi, jossa meitä on ainakin neljä.
Asunnottomaksi rekisteröidään pääasiassa ulkona tai ensisuojissa nukkuvat, asuntoloissa, majoitusliikkeissä ja laitoksissa asuvat sekä tilapäisesti sukulaisten ja tuttavien luona majoittuvat.
Yli 80 prosenttia asunnottomista kuuluu viimeksi mainittuihin. Ulkona ja ensisuojissa nukkuvia on noin 400. Noin 80 prosenttia asunnottomista on miehiä, mutta joukossa on myös asunnottomia perheitä ja pariskuntia, joita vuonna 2018 oli yhteensä 600 henkeä.
Maantieteellisesti asunnottomuus keskittyy pääkaupunkiseudulle, jossa oleskelee yli puolet Suomen asunnottomista. Myös muissa isoissa etelän kaupungeissa on merkittävä määrä vailla vakituista asuntoa olevia.
Ei voi kuin ihmetellä, että mikä hinku sinne on mennä? Mikä järki on keskittää ihmiset ja työpaikat resursseiltaan rajalliselle maantieteelliselle alueelle? Nyt ne ovat viemässä meiltä EU:n harvaanasuttujen alueiden rakennetuetkin.
Juha Hagelberg