Aprillipäivän Iijokiseudussa oli kaksi juttua, jotka saivat minut kirjoittamaan ja muistelemaan menneitä. Valitettavasti betoniporsaiden poistouutinen oli aprillijuttu. Toivo Kimingin kolumnista en ole varma, oliko se myös tarkoitettu aprillijutuksi.
Kuitenkin muistelen menneitä. Olen asunut muualla noin 50 vuotta. Kuitenkin olen jatkuvasti pitänyt yhteyttä vanhaan kotikuntaani ja Syötteellä minulla on ollut tukikohta siitä saakka, kun rinteitä alettiin rakentamaan.
Vuosia sitten, kun ajelin Syötteelle, tuntui pahalta katsella Kurenalan kohdalla Kuusamontien varren ryteikköä, joka jatkui joen molemmin puolin. Sitten tienvartta siistittiin, ryteikköä raivattiin ja tilalle tuli hoidetun näköistä metsää. Tienvarsimaisema muuttui todella paljon ja hyvään suuntaan. Kaiken kruunasi vielä kyltti, Iijoki, ja jokimaisema.
Pudasjärvi on saanut paljon positiivista mainetta hirsikaupunkina. Rakennettiin hirsikampus Iijoen ja Kuusamontien varteen, paraatipaikalle. Viime aikoina, kun olen ajellut Syötteelle, on mieleni pahoittunut jokimaisemasta. Edelleen jossakin aidan takana on kyltti Iijoki. Sitten tulee likaisella lumella päällystetty tunneli, Iijoen silta. Kun jatkan matkaa sillan yli, johonkin vasemmalle takaviistoon piiloon jää hieno hirsikampus.
Nyt tien varteen myös paraatipaikalle on nousemassa hirsinen hyvänolonkeskus. Se tuo jälleen positiivista ilmettä ja ohikulkijatkin huomaavat, että tässä kohtaa onkin elävä kaupunkikeskus.
Vielä kun Syötteelläkin jälleen rakennetaan niin voin edelleen ylpeänä kertoa olevani juuriltani pudasjärvinen. Siltarumiluksen yritän jättää ajatuksissani taka-alalle.