Kolumni

Aktiivisuutta ja passiivisuutta somessa – mikä somessa on parasta?

-
Kuva: Pudasjärven seurakunta

Sosiaalinen media on monille tärkeä viestintä- ja vuorovaikutuskanava, niin työssä kuin vapaa-ajallakin.

Kuluneen kesän aikana olen pohtinut omaa sosiaalisen median käyttöä ja aktiivisuutta, joka on kieltämättä vähentynyt verrattuna muutaman vuoden takaiseen aikaan.

Itse olin pitkään some-kriitikko. WhatsAppia lukuun ottamatta en käyttänyt aktiivisesti mitään sosiaalisen median kanavia. Facebook toki muistuttaa, että tilini sinne on luotu helmikuussa 2010, ja Twitteriin vuonna 2013. Tuossa vaiheessa havahduin työni näkökulmasta siihen, kuinka monia mahdollisuuksia nämä viestintäkanavat tarjoavat.

Oli pakko ottaa lusikka kauniiseen käteen, ja aktivoitua. Tämä ei kohdistunut pelkästään työviestinnän näkökulmiin, vaan osaltaan myös henkilökohtaisiin asioihin. Keväällä 2016, palattuani pidemmältä perhevapaalta, kokeilin ensimmäisen kerran jumalanpalvelusten livestriimausta kännykällä. Silloin jotkut kommentoivat, että se ei kuulu jumalanpalvelukseen.

Nyt koronakevään jäljiltä seurakunnat eri puolilla Suomea ja maailmaa ovat ottaneet pakollisia digiloikkia. Jumalanpalvelukseen etänä osallistuminen on tullut entistä enemmän osaksi seurakuntaelämää. Sen on voinut havaita esimerkiksi YouTube-kanavan tilaajien sekä nettijumalanpalvelusten seuraajien määrän kasvuna.

Jos videolähetys ei teknisten ongelmien vuoksi toimi, seuraajat kyllä sen huomaavat, ja kyselevät, miksi lähetys ei näkynyt. Livestriimaamiseen liittyvä tekniikka on herkkää, ja yllätyksiäkin tulee matkan varrella vastaan.

Paluuta aikaan ilman jumalanpalvelusten livelähetyksiä on vaikea nähdä. On totta, että messun syvimmät olemukset, kuten ehtoollinen, voidaan kokea vain paikan päällä.

Kuitenkin videoyhteyden avulla voimme entistä paremmin pitää huolta koko seurakunnan hengellisen elämän vahvistamisesta, strategian suuntaviivojen mukaisesti. Se tuo uusia mahdollisuuksia seurakunnan perustehtävän toteuttamiseen.

Vaikka sosiaalinen media ja eri sähköiset viestintäkanavat ovat tulleet entistä luonnollisemmaksi osaksi arkea, olen pohtinut myös niiden negatiivisia vaikutuksia.

Tässä yhteydessä otan lyhyesti esille vain pari näkökulmaa. Niin hyödyllinen kuin sosiaalinen media onkin, se samalla tarkoittaa sitä, että työt tunkeutuvat sen kanavien kautta huomaamatta vapaa-ajalle ja lomallekin. Toki papin työasiat eivät aiemminkaan ole jääneet konttorille, se on ihan selvää, mutta kyllä someaika on tuonut siihen oman lisänsä.

Välillä on tietoisesti otettava etäisyyttä ja jätettävä sosiaalisen median kanavat avaamatta.

Toinen asia, johon olen kiinnittänyt huomiota, on koventunut kielenkäyttö. Tämä on näkynyt erityisesti Twitterissä. Toisilleen täysin tuntemattomat ihmiset kommentoivat tavalla, joka ei tulisi kysymykseen tilanteessa, jossa keskustelukumppani istuisi vastapäätä. Sananlaskujen ikiaikainen opetus harkitun puheen viisaudesta sopii nyt ja tulevaisuudessa myös sosiaaliseen mediaan.

Tätä kirjoittaessani mietin, mikä on henkilökohtaisesti ollut parasta sosiaalisessa mediassa. Se liittyy ihmissuhteisiin, joita on voinut ylläpitää ja vahvistaa eri kanavien kautta. Mieleen nousee viime kesä, jolloin sain tavata yhden minulle ja monille ala-asteen luokkakavereilleni tärkeän opettajan 27 vuoden tauon jälkeen. Viestejä oli kyllä vuosien varrella vaihdettu Facebookissa ja Instagramissa, mutta jälleennäkeminen oli erityisen riemullinen ja tunteikas!

Timo Liikanen

Pudasjärven seurakunnan kirkkoherra