Kirjoitan kolumnia kovan päivän iltana. Kirjakaupalla kävi tänään aikamoinen sählinki, ja sen tuoksinassa hukkasimme kirjakaupan kalenterin. Olemme luultavasti sujauttaneet sen epähuomiossa asiakkaan ostosten mukana kassiin. Hämmästynyt asiakas löytänee sen jouluaattona vaatekaapin joulupakettikätköstään.
Tästä kyllä selvitään, sillä minulla on hyvä kaaoskestävyys. Parhaat ystäväni ja pahimmat vihamieheni tuhahtavat, että useimmiten kaaos on itseaiheutettua. Myönnän tämän nöyrästi. Kaikki, jotka ovat nähneet työpöytäni, tietävät mistä puhun.
Joskus armottominkin kaaoksen aiheuttaja löytää itsensä kiperästä paikasta ilman omaa syytään. Muistan, kuinka joulukuussa 2017 tulin Pudasjärvelle pitkäksi viikonlopuksi ennen tänne muuttoa. Ensitöikseni sain käteeni auton avaimet, ja tehtäväkseni hakea isäni muutaman kilometrin päässä sijaitsevalta tallilta.
Ilma oli sakeanaan rätin kokoisia lumihiutaleita, tiet auraamatta ja muistikuvani tallin sijainnista jotakuinkin hatarat. Edellisestä talviajokokemuksestani oli 25 vuotta, ja tärisin paitsi kylmästä, myös jännityksestä. Kaivellessani ohjekirjaa osatakseni laittaa pakin päälle, mietin mihin liemeen olin tällä kertaa itseni pistänyt!
Koettelemukset tekevät vahvemmaksi ja selviytyminen antaa uskoa seuraaviin koitoksiin. Paradoksaalisesti myös epäonnistuminen voi kannustaa eteenpäin; kun on kerran saanut takkiinsa, huomaa, ettei se ole maailmanloppu, ja uskaltaa ottaa riskin uudelleen. Kun epäonnistumisen jälkeen onnistuu, olo on jotakuinkin strömsöläinen.
Pariisiin verrattuna Pudasjärvi on kuin Strömsö.
Täkäläiset keltaliivin käyttäjät ovat kaikkea muuta kuin häiriköiviä mielenosoittajia. Lakkoja ei pahemmin tunneta (ellei lasketa postia ja syksyisiä hillasoita) ja sunnuntain paluuliikennekään ei ruuhkaa tee.
Ulkona voi reippailla vilkaisematta ilmanlaaturaporttia, ja luminen luonto voittaa mennen tullen rankkasateista tulvivat jalkakäytävät.
Miksi sitten lähden?
Kuten tullessa, olen onnekas saadessani valita. Tällä kertaa perhesyyt vetävät minut takaisin Pariisiin.
Tehdessäni päätöksen, olin varma, että rakastamalleni kirjakaupalle löytyisi ratkaisu, eikä sitä tarvitsisi sulkea. Vaikuttaa siltä, että olin väärässä.
Kivijalkakauppojen kato Pudasjärven keskustasta on aiheuttanut ”viimeinen sammuttaa valot” -puheiden yleistymisen. Kaikki kun täällä kuolee, eikä millekään voi kukaan mitään.
Pudasjärvisillä on valtava kotiseuturakkaus sydämen tasolla. Luontoa, menneitä sukupolvia ja historiaa arvostetaan kovin.
Järjen ja tekojen tasolla kotiseuturakkaus tuntuu sumenevan. Unohdetaan, että kotiseudun elinvoima vaatii myös henkilökohtaista panostusta. Tarvitaan määrätietoista, eteenpäin pyrkivää yhteistyötä, joka ulottuu ohi vanhojen kaunojen.
On hyvä muistaa, että muualla ei ole yhtään helpompaa, yksinkertaisempaa tai parempaa. Strömsökin on olemassa vain televisiossa.
Vaikka olen harmissani kirjakaupan loppuunmyynnistä, olen iloinen, että tulin. Pudasjärvi on ollut suuri seikkailu, ja olen saanut paljon uusia ystäviä.
Voi olla, että muutama vihamieskin on karttunut, varsinkin jollei kirjakaupan kalenteri pian löydy! Kaiken kaikkiaan upeat kaksi vuotta.
Pariisitar kiittää, ja palailee pätkittäin.
Tuija Wallgren
Pudiksen pariisitar