Sekunteja, minuutteja ja tunteja voidaan mitata, mutta käsitteenä aika on kulttuurisidonnainen. Maailmalla reissanneet päivittelevät monesti suomalaisten säntillistä aikataulujen noudattamista.
Koulujärjestelmässämme päähän taotaan pienestä asti, kuinka tärkeä asia aika on. Siinä ei paljon opetusta aikuisena kaipaa. Toisin on useilla maahanmuuttajilla, joille ajan hahmottaminen meidän malliimme on monesti yksi haastavimmista asioista uudessa maassa.
Kellolla on paha taipumus raksuttaa painostavasti ja hokea pään sisälle kiire-sanaa. Kiireen tuntu on yksi ahdistavimmista ja samaan aikaan kannustavimmista tunteista. Pienen paineen alla ihminen pystyy parempiin suorituksiin kuin liian löysässä aikataulussa. Niinhän urheilijatkin monesti kamppailevat aikaa vastaan ja venyvät viimeiseen pinnistykseen aina loppumetreillä ja viime sekunneilla.
Kellon kanssa elämän jaksottamisessa on silti hyvä muistaa realismi. Totuus on, että vuorokaudessa on 24 tuntia ja ne pitäisi jakaa työn, vapaa-ajan ja levon kesken juuri kullekin sopivan rytmin mukaan.
Itselle kannattaa esittää kysymys: ”Mitä ehtii tehdä missäkin ajassa ilman älytöntä loppuretkahdusta?” Uudenvuodenlupauksissa moni lupaa pyhittää enemmän aikaansa omasta hyvinvoinnistaan huolehtimiseen ja vietettäväksi lähipiirinsä kanssa. Silloin ei haittaa, jos kelloa unohtaa tuijottaa niin kuin maailmalla ikään.
Martta Oinas-Panuma