Tähän aikaan vuodesta mielessäni on tuttu ajatus: nytkö se taas tulee, nimittäin adventin aika.
Sitä ei voi olla huomaamatta, katsoipa kaupan hyllyjä, omaa kalenteria tai auringon nousu- ja laskuaikoja sanomalehdestä. Muutama kuukausi taaksepäin ajatus joulun odotuksesta tuntui vielä hyvinkin kaukaiselta. Ja nyt, kun aika koittaa, se tuntuu yllättävän nopeudellaan.
Me suomalaiset juhlimme vahvasti etupainotteisesti. Tämä näkyy jo pelkästään vuoden eri juhlien perinteitä tarkastellessa. Usein niitä edeltävät aatot saavat suuremman huomion kuin varsinaiset juhlapäivät, näin voidaan hyvin todeta esimerkiksi uudenvuoden, vapun, juhannuksen ja joulun kohdalla.
Samaa kuvaa myös vanha kansa, kun sananlaskuissa todetaan: ”aatto juhlaa jalompi” ja ”aatosta juhla korkehin”. Kuinka moni kuuntelee joululauluja välipäivinä samalla intensiteetillä kuin ennen joulua?
Vanhaan kristilliseen perinteeseen kuuluu valmistautuminen, varsinainen juhla sekä jälkivietto. Näin on myös joulun ja pääsiäisen kohdalla.
Joulua edeltää adventin aika, joka samalla aloittaa uuden kirkkovuoden. Tämä käytäntö oli vakiintunut läntisessä kristikunnassa jo keskiajan lopulle tultaessa. Se näkyy esimerkiksi vuodelta 1488 peräisin olevasta Missale Aboense -kirjassa, joka on tiettävästi ensimmäinen Suomen kirkkoa varten painettu jumalanpalveluskirja.
Adventti pohjautuu latinan sanaan adventus Domini, joka tarkoittaa Herran tulemista. Jeesuksen syntymää edelsi odotuksen aika, jolloin profeetat välittivät kansalle lupauksia ja ennustuksia hänen syntymästään.
Joulun odotusaikana meitä kutsutaan näiden lupausten äärelle ja valmistautumaan näin kuulemaan juhlan pääsanomaa eli viestiä Jeesuksen syntymästä.
Varsinaisia joulupäiviä on kalenterissa neljä, meillä käytännössä kolmas ja neljäs jäävät viettämättä. Loppiainen, joka on kristikunnan vanhimpia juhlia, päättää joulun vieton. Loppiaisajan kesto kirkkovuodessa vaihtelee eri vuosina pääsiäisen ajankohdan mukaan.
Alkavan kirkkovuoden osalta se päättyy 21. tammikuuta. Käytännössä viimeisetkin rippeet joulusta ovat haihtuneet Nuutin päivänä, 13. tammikuuta.
Adventin aika kutsuu meitä valmistautumaan suuren juhlan viettoon. Kristillisessä perinteessä tähän kuuluu niin sanottu pieni paasto, joka tuntuu lähinnä etäiseltä erilaisia pikkujouluja ja muita juhlia ajatellessa.
Itse kullakin meistä on omanlaisensa valmistautumisrutiinit ja polku, jonka kuljemme. Ne ovat tärkeitä ja ne johdattavat päivä päivältä kohti edessä olevaa juhlaa.
Seurakunnan järjestämät adventin ajan tilaisuudet tarjoavat hyvän mahdollisuuden pysähtyä arjen kiireen keskeltä. Kauneimmat joululaulut, musiikkitilaisuudet ja jumalanpalvelukset kutsuvat tänäkin vuonna virittäytymään joulun tunnelmaan.
Kaiken kansan joulupuuro on yhteisöllinen juhlahetki, joka on otettu seurakunnassamme uudeksi käytännöksi viime vuoden onnistuneen kokemuksen perusteella.
Valmistautumisen keskellä on olennaista muistaa, että juhla kyllä tulee, vaikka emme ehtisi sen eteen itse mitään tekemään. Toivotan kaikille levollista adventin aikaa ja siunausta alkavan joulukuun poluille!