Keskiviikkona ilmestyneessä paperisessa Iijokiseudussa on uusi ulkoasu ja rakenne. Iijokiseudun logo eli kannessa oleva nimiö sai myös samalla piristystä.
– Tuttu Iijoen virta on mukana uudessa nimiössä, mutta sen ilme kirkastui kokonaisuudessaan. Samalla myös lehden tunnusvärit, sininen ja punainen, muuttuivat sävyiltään, päätoimittaja Martta Oinas-Panuma kuvailee.
Ulkoasu-uudistuksen tavoitteena on päivittää 50-vuotias Iijokiseutu nykyaikaan.
Uudistus raikastaa ja selkeyttää lehteä. Tavoitteena on tehdä lehdestä entistä lukijaystävällisempi ja mielenkiintoisempi.
– Mikä olisikaan sen parempi tapa aloittaa juhlavuoden vietto kuin uudistus, jolla osoitetaan, että 50-vuotias elää tiukasti kiinni ajassaan. Entiseen malliin tuomme lukijoillemme paikalliset uutiset kotiin kannettuna, Oinas-Panuma pohtii iloisena.
Yksi näkyvimmistä muutoksista on viiteen palstaan siirtyminen. Palstajako palvelee lukijoita ja tekee lehdestä miellyttävän silmäillä ja lukea.
Uudistuksen myötä lehden rakenne muuttuu jonkin verran. Kansilehden jälkeen siirrytään edelleen kakkossivulle, jossa ovat pääkirjoitus, kolumni, arkiston aarre ja viikon kysymys.
Kolmossivulta alkaa Nyt-osasto, johon kootaan paikalliset uutiset, puheenaiheet ja muut ajankohtaiset jutut. Sen jälkeen on Ihmiset-osasto, jossa on seurakunnalliset ilmoitukset sekä perhe- ja kuolinilmoitukset.
Sitten on mielipiteiden vuoro, myös Perjantaipalsta ja Lukijan kynä ovat saaneet uuden ilmeen.
Juttusivujen jälkeen on kootusti ilmoituksia sekä seuratoimintapalsta ja viimeisellä aukeamalla viikon televisio-ohjelmat.
– Kertokaa meille, mitä ajatuksia uudistus herättää. Toimitus ottaa mielellään vastaan palautetta. Lähettäkää sähköpostia, soittakaa tai pistäytykää juttelemassa! Oinas-Panuma kannustaa.
Samaan aikaan paperilehden uudistuksen kanssa myös verkossa tapahtuu. Verkkopalvelu www.iijokiseutu.fi on muuttunut jonkin verran.
– Tämän vuoden aikana nettisivuillemme tulee myös uusia toimintoja ja sisältöä, Oinas-Panuma kertoo.
Näköislehti sai maanantaina uuden kodin ja tekniikan. Uusi näköislehti on toiminnaltaan varmempi ja laadultaan parempi kuin entinen. Tavoitteena on tarjota tilaaja-asiakkaille entistä parempi lukukokemus.
Uusi näköislehti on suunniteltu helppokäyttöiseksi. Näköislehti löytyy verkossa tutusta paikasta sivun yläreunan näköislehti-linkin kautta. Näköislehti avautuu uuteen välilehteen eKalevaan, jossa pääsee lukemaan myös muita Kaleva Median näköislehtiä: Kalevaa, Kalea!, Koti-Kalevaa, Kalevan teema-liitteitä, Koillissanomia, Siikajokilaaksoa, Rantalakeutta, Raahen Seutua, Raahelaista ja Pyhäjokiseutua.
Uutuutena Iijokiseudulle käyttöön tuli oma näköislehtisovellus. Mobiililaitteilla, kuten älypuhelimella tai tabletilla, saa parhaan lukukokemuksen käyttämällä mobiilisovellusta, joka löytyy sovelluskaupoista hakusanalla eKaleva.
Sovelluksen lataaminen on maksutonta. Iijokiseutu on sovelluksessa omalla välilehdellään. Myös eKalevasta löydät mobiilissa muita Kaleva Median näköislehtiä ja lehtiarkistoja.
Olemme koonneet vinkkejä eKalevan käyttöön eri laitteilla osoitteeseen https://ekaleva.fi/ohje/.
Näköislehti on väliaikaisesti luettavissa ilman sisäänkirjautumista asiakasrekisterin siirrosta johtuen. Tilaajat saavat lisätietoja kirjautumiseen liittyen maaliskuun aikana.
Uudistusten käyttöönoton takia Iijokiseudun tekijät ovat olleet viime päivien aikana paljon koulutuksissa ja oppineet uutta.
– Sisältö on edelleen kaikista tärkein, päätoimittaja painottaa.
Iijokiseudun tekijätiimi pysyy samana, toimituksesta vastaavat Martta Oinas-Panuma, Juha Hagelberg ja Toivo Kiminki. Ilmoitusasioissa palvelee Anitta Kortetjärvi.