Juha Ha­gel­berg

Mar­ras­kuun vii­mei­se­nä päi­vä­nä 1939 al­koi 105 päi­vää kes­tä­nyt tal­vi­so­ta Suo­men ja Neu­vos­to­lii­ton vä­lil­lä. Ky­sees­sä oli mo­lem­min­puo­li­nen tra­ge­dia.

Tal­vi­so­das­sa kaa­tui tai ka­to­si lä­hes 27 000 ja haa­voit­tui noin 44 000 suo­ma­lais­ta so­ti­las­ta. Si­vii­le­jä kuo­li pom­mi­tuk­sis­sa liki tu­hat.

Puna-ar­mei­jan tap­pi­oi­ta ei tark­kaan tie­de­tä, sil­lä ta­pah­tu­mat on naa­pu­ri­maas­sa ha­lut­tu vai­e­ta ja so­dan mer­ki­tys­tä vä­hä­tel­lä. Sitä on pu­hu­tel­tu ”vain pie­ne­nä ra­ja­ka­hak­ka­na”. Vas­ta neu­vos­to­val­lan ro­mah­ta­mi­sen jäl­keen so­taa on alet­tu muis­tel­la avoi­mem­min.

Ar­vi­ot neu­vos­to­jouk­ko­jen tap­pi­ois­ta liik­ku­vat 50 000 - 200 000 mie­hen lu­ke­mis­sa. Edel­li­nen on las­ket­tu so­tien jäl­kei­ses­sä Neu­vos­to­lii­tos­sa, jäl­kim­mäi­sen heit­ti ai­ka­naan Man­ner­heim. To­tuus lie­nee jos­sain sil­lä vä­lil­lä.

Voi­daan kai sa­noa, et­tä mo­lem­mat kiis­ta­kump­pa­nit läh­ti­vät so­taan val­mis­tau­tu­mat­to­mi­na. Suo­ma­lai­set var­sin hei­koin asein ja va­rus­tein; ”Ca­jan­de­rin mal­lin” so­ti­las­pu­kuun ei kai­kil­le ol­lut an­taa kuin vyö ja ko­kar­di.

Neu­vos­to­lii­tos­sa val­mis­te­lu­ja so­taa var­ten oli teh­ty jo edel­tä­vä vuo­si­kym­men, mut­ta var­sin jär­jes­tel­mäl­lis­tä ja tark­kaa tie­dus­te­lu­tie­toa tul­kit­tiin rat­kai­se­vil­ta osil­taan vää­rin. Sitä seik­kaa ei otet­tu huo­mi­oon, et­tä vas­tus­ta­ja saat­tai­si pis­tää hant­tiin.

Suo­men kan­san mie­li­a­lois­ta ja tais­te­lu­tah­dos­ta oli ra­jan taak­se tie­to­ja vä­li­tet­ty, mut­ta nii­tä ei us­kal­let­tu ylim­mäl­le ta­hol­le esit­tää. Niin­pä Neu­vos­to­liit­to läh­ti so­taan Sta­li­nin us­ko­es­sa, et­tä ”työ­tä te­ke­vä kan­sa” kään­tyi­si omaa hal­li­tus­taan vas­taan ja Puna-ar­mei­jaa ter­veh­dit­täi­siin rie­mu­saa­tos­sa.

Maa­il­man­val­lan­ku­mouk­sen ide­o­lo­gi­an mu­kai­ses­ti Suo­men val­loi­tus­ta oli Neu­vos­to­lii­tos­sa suun­ni­tel­tu jo 1920-lu­vun lo­pul­ta läh­tien.

Koko seu­raa­van vuo­si­kym­me­nen neu­vos­to­va­koi­lu pyr­ki so­lut­tau­tu­maan suo­ma­lai­seen yh­teis­kun­taan. Sekä ra­jan ta­kaa lä­he­te­tyt et­tä ko­ti­mai­sis­ta kom­mu­nis­teis­ta rek­ry­toi­dut va­koi­li­jat kar­toit­ti­vat Suo­men maan­tei­tä ja kul­ku­reit­te­jä tu­le­vaa hyök­käys­tä var­ten.

Vuon­na 1939 pai­net­tiin tie­dus­te­lun tu­lok­sis­ta eri­tyi­nen mars­si­o­pas Suo­meen, jota ja­et­tiin tal­vi­so­dan al­la hyök­käys­tä joh­ta­neil­le pu­naup­see­reil­le.

Kir­jo­ja löy­det­tiin so­dan ai­ka­na muun so­ta­saa­liin jou­kos­ta ja asia saa­tet­tiin myös Suo­men so­dan­joh­don tie­toon. Jär­jes­tys­nu­me­roil­la va­rus­tet­tu­ja mars­si­op­pai­ta ot­ti­vat so­ta­muis­toik­seen myös ta­val­li­set so­ti­laat ja toi­vat nii­tä rin­ta­mal­ta.

So­tien jäl­keen asia vii­saas­ti vai­et­tiin unoh­duk­siin. Vas­ta Gor­bats­ho­vin ai­kaan Puna-ar­mei­jan mars­si­o­pas us­kal­let­tiin suo­men­taa vuon­na 1989.

Sen teki es­poo­lai­nen so­ta­his­to­ri­an har­ras­ta­ja An­te­ro Uit­to, joka oli löy­tä­nyt ve­nä­jän­kie­li­sen te­ok­sen di­va­ris­ta 1986. Omal­la ni­mel­lään hän ei vie­lä tuol­loin us­kal­ta­nut esiin­tyä. Työ­pai­kal­laan No­ki­an kaa­pe­li­teh­taal­la oli maan toi­sek­si vah­vin kom­mu­nis­ti­joh­toi­nen am­mat­ti­o­sas­to.

Jo vuon­na 1982 Uit­to oli jul­kais­sut maa­il­man­so­taa edel­tä­viä Sak­san ja Neu­vos­to­lii­ton sa­lai­sia so­pi­muk­sia kä­sit­te­le­vän kir­jan ni­mel­tä ’Sta­li­nin is­tun­not’ sa­la­ni­mel­lä An­te­ro Kaut­to. Omal­la ni­mel­lään Uit­to on jul­kais­sut mm. te­ok­set ’Tal­vi­so­ta puna-ar­mei­jan sil­min’ (1999) ja ’Pu­na­lai­vas­ton väy­lä­op­paat Ha­mi­nas­ta Han­koon 1954-1988’ (2004).

Al­ku­pe­räis­tä Puna-ar­mei­jan mars­si­o­pas­ta on säi­ly­nyt Suo­mes­sa ai­na­kin nel­jä. Kak­si niis­tä on Ui­tol­la ja yk­si Sota-ar­kis­tos­sa, joka vas­ta op­paan suo­men­nok­sen jäl­keen us­kal­si myön­tää, et­tä heil­lä sel­lai­nen on. Yk­si kap­pa­le on Pu­das­jär­vel­lä Teu­vo Tör­mä­sen hal­lus­sa.

Vuon­na 1939 Puna-ar­mei­jan jou­koil­la oli mel­ko tar­kat tie­dot Suo­mes­ta. 200-si­vui­nen mars­si­o­pas ku­vai­lee 33 mah­dol­lis­ta tei­tä pit­kin kul­ke­vaa hyök­käys­reit­tiä, jois­ta 12 on Poh­jois-Suo­mes­sa.

Kul­la­kin ku­va­tul­la mars­si­rei­til­lä käy­dään läpi pää­tiet sivu- ja kier­to­tei­neen. Lu­e­tel­tu­na ovat myös sil­lat ja yli­kul­ku­pai­kat, ben­sii­nin­ja­ke­lu­pis­teet ja pu­he­lin­lin­jat sekä vai­ke­a­kul­kui­set maas­tot ja mah­dol­li­set ma­joit­tu­mis­pai­kat.

Teos si­säl­tää myös teis­tä otet­tu­ja va­lo­ku­via ja kak­si kart­taa sekä tal­vi­so­dan al­la Te­ri­jo­el­la Suo­men var­jo­hal­li­tuk­sek­si muo­dos­te­tun ’kan­san­hal­li­tuk­sen’ pu­heen­joh­ta­ja O.W. Kuu­si­sen ju­lis­tuk­sen, joka on päi­vät­ty jou­lu­kuun 1. päi­väl­le 1939.

50 vuot­ta myö­hem­min Uit­to ku­vaa mars­si­op­paas­ta jul­kais­tun kir­jan joh­dan­nos­sa te­os­ta hyök­käyk­sel­li­sek­si kä­si­kir­jak­si, jon­ka ai­kai­sem­pi so­ta­his­to­ri­an tut­ki­mus on jät­tä­nyt huo­mi­ot­ta Neu­vos­to­lii­ton tar­koi­tus­pe­riä ar­vi­oi­ta­es­sa. Hä­nen mu­kaan­sa se on pe­rä­ti Suo­men val­loi­tu­so­pas.

Suo­men­ta­ja heit­tää il­maan myös mie­len­kiin­toi­sen ky­sy­myk­sen sii­tä, mi­ten mars­si­o­pas ai­ka­naan saa­tiin ai­kaan. Suu­ri osa tie­dois­ta on pe­räi­sin suo­ma­lais­ten omis­ta kir­jois­ta, kar­tois­ta ja mat­kai­luop­pais­ta – mut­ta pik­ku­tark­ka tie­to pu­he­lin­lan­gois­ta, ym­pä­röi­väs­tä maas­tos­ta sekä tei­den ja sil­to­jen kun­nos­ta täy­tyy ol­la muil­la kei­noin han­kit­tua.

Kuin­ka pal­jon op­paa­seen tie­to­ja hank­ki­vat ra­jan ta­kaa tul­leet va­koi­li­jat ja mis­sä mää­rin nii­tä vä­lit­ti­vät pai­kal­li­set yh­teys­hen­ki­löt, on ar­vai­lun va­ras­sa. Asi­aa voi­daan ar­vi­oi­da tie­to­jen paik­kaan­sa­pi­tä­vyy­den ja tark­kuu­den va­los­sa, mikä te­ok­ses­sa vaih­te­lee reit­ti­koh­tai­ses­ti. Uit­to an­taa ym­mär­tää, et­tä pai­kal­lis­ta maas­toa tun­te­vat voi­vat eh­kä pää­tel­miä asi­as­ta teh­dä.

Kuu­sa­mon­ties­tä Puna-ar­mei­jan en­nak­ko­tie­dot näyt­täi­si­vät ol­leen vä­hin­tään­kin puut­teel­li­sia ja osit­tain jopa vir­heel­li­siä. Ne muut­tu­vat epä­mää­räi­sem­mik­si mitä kau­em­mas ra­jal­ta län­teen ede­tään.

Näyt­täi­si sil­tä, et­tei rei­tin ku­vauk­ses­sa ole pal­jo­a­kaan käy­tet­ty pai­kal­lis­tun­te­mus­ta. Tie­to­ja on mitä il­mei­sim­min ke­rät­ty use­am­man ul­ko­puo­li­sen va­koo­jan voi­min, joi­den ris­ti­rii­tais­ten ra­port­tien pe­rus­teel­la mars­si­rei­tin ku­vaus on koot­tu.

Ker­ron­ta kie­lii myös sii­tä, et­tei käy­tös­sä ole ol­lut myös­kään suo­ma­lai­sia kart­to­ja. Muu­ta­mis­sa ta­pauk­sis­sa rei­tin kiin­to­pis­teik­si on va­lit­tu yk­sit­täi­siä ta­lo­ja, jois­sa tie­dus­te­li­jat ovat saat­ta­neet nor­maa­lin mat­ka­lai­sen ta­paan yö­pyä. Mat­kan var­rel­ta isom­pia ky­liä ja asu­tus­kes­kit­ty­miä on sitä vas­toin jää­nyt mai­nit­se­mat­ta.

Kuu­sa­mon­tien ku­vaus ker­too jo­tain myös mars­si­op­paan ti­laa­jan tais­te­lu­tak­tii­kas­ta. Puna-ar­mei­ja oli kou­lu­tet­tu ope­roi­maan jouk­ko­voi­mal­la avoi­mes­sa maas­tos­sa. Op­paas­ta pal­jas­tuu, et­tä tien­var­ren met­sät ai­heut­ti­vat huol­ta suu­rem­pien jouk­ko­jen ryh­mi­tyk­sen suh­teen.

Met­siä myös pe­lät­tiin, kos­ka ne vai­keut­ti­vat tä­hys­tys­tä. Sii­nä suh­tees­sa mars­si­o­pas ei ol­lut ai­van täy­sin vää­räs­sä, ku­ten hyök­kää­jä tuli myö­hem­min huo­maa­maan.

Jut­tu on alun pe­rin jul­kais­tu Ii­jo­ki­seu­dus­sa 7.12.2009.