Asu­es­sa­ni Rans­kas­sa ys­tä­vä­ni tot­tui­vat ja­ka­mii­ni sil­ta­ku­viin. Ra­kas­tan sil­loil­ta avau­tu­via mai­se­mia, ja Pa­rii­sin 37 sil­taa an­ta­vat nii­den ihai­luun oi­van mah­dol­li­suu­den.

Useim­mat ot­ta­ma­ni ku­vat oli­vat päi­vit­täin käyt­tä­mil­tä­ni kol­mel­ta tai nel­jäl­tä sil­lal­ta. Sii­tä huo­li­mat­ta otok­set ovat var­sin eri­lai­sia, sil­lä sil­lal­ta kat­sot­ta­es­sa nä­ky­mät muut­tu­vat no­pe­as­ti: va­lon väl­käh­dys ve­den pin­nas­ta, ran­to­jen kas­vil­li­suus ja tai­vaan vä­rit muok­kaa­vat avoin­ta mai­se­maa jat­ku­vas­ti.

Sil­lat ovat muu­toin­kin lem­pi­paik­ko­ja­ni. Nii­den avul­la pää­see ran­nal­ta toi­sel­le il­man ve­net­tä. Olen pa­ran­tu­ma­ton maak­ra­pu, jol­la vie­lä yli 20 saa­ris­to­lais­ke­sän jäl­keen­kin on vai­keuk­sia as­tua su­la­vas­ti ve­nee­seen ja siel­tä pois.

Lap­se­ni kat­so­vat kär­sien toi­siin­sa, kun äi­ti ran­tau­tuu. Tyk­kään kyl­lä ui­mi­ses­ta ja ve­neel­lä mat­kaa­mi­ses­ta, mut­ta ran­nat ja lai­tu­rit ovat mi­nul­le hu­te­raa maa­pe­rää. Sil­lat, sitä vas­toin, ovat ys­tä­vi­ä­ni. 

Myös ver­taus­ku­val­li­ses­ti sil­lat ovat hie­no­ja. Ne ovat osa­puo­lia yh­dis­tä­viä te­ki­jöi­tä ja link­ke­jä eri­tyis­ryh­mien vä­lil­lä. Eri ta­voin ajat­te­le­vat ih­mi­set voi­vat jos­kus koh­da­ta hel­pom­min kes­kel­lä sil­taa.

Sil­lan­ra­ken­nus on tär­ke­ää mo­nes­sa toi­min­nas­sa, oli sit­ten kyse in­si­nöö­reis­tä, hu­ma­nis­teis­ta tai vaik­ka­pa ham­mas­lää­kä­reis­tä. Jopa aa­seil­la on oman­sa.

Kun Pu­das­jär­vel­lä pu­huu sil­lois­ta, on pak­ko pu­hua myös sil­lan­kai­teis­ta. Sun­nun­tai­sel­la kä­ve­ly­ret­kel­lä etee­ni avau­tui upea al­ku­syk­syn rus­ka­mai­se­ma. Nap­pa­sin ku­van kän­ny­käl­lä­ni, ja sii­tä tuli kau­nein ot­ta­ma­ni sil­ta­ku­va.

Tämä mai­se­ma on pu­das­jär­ve­läi­ses­sä ar­jes­sa pii­los­sa be­to­ni­kai­tei­den ta­ka­na, mikä ih­me­tyt­tää mi­nua, ja mui­ta­kin. Klaus Bre­me­rin mie­li­pi­de­kir­joi­tus Ii­jo­ki­seu­dus­sa 11. hei­nä­kuu­ta sii­hen tul­lei­ne kom­ment­tei­neen ovat vain yk­si esi­merk­ki.

Ym­mär­rän hy­vin, et­tä kyse on tur­val­li­suu­des­ta, en­kä vä­hät­te­le sen tar­vet­ta. Eräs nuo­ris­ta pu­das­jär­ve­läi­sys­tä­vis­tä­ni on to­den­nut, et­tä hä­nen kou­lu­tien­sä tun­tui heti pal­jon tur­val­li­sem­mal­ta, kun kai­teet ra­ken­net­tiin.

En ha­lua muut­taa kou­lu­tie­tä tur­vat­to­mam­mak­si, mut­ta ky­syn, ei­kö muun­lai­sia rat­kai­su­ja ole? It­se voi­sin kek­siä ai­ka mon­ta­kin, mut­ta va­li­tet­ta­vas­ti en ole sil­tain­si­nöö­ri.

Ym­pä­ris­tön mer­ki­tys ih­mi­sen hy­vin­voin­nil­le on kiis­ta­ton to­si­a­sia. Sy­käh­dyt­tä­väs­tä mai­se­mas­ta voi am­men­taa elin­voi­maa ja po­si­tii­vis­ta ener­gi­aa. On tot­ta, et­tä pyö­räl­lä tai ja­lan kul­kies­sa Ii­jo­kea voi sil­lal­ta ihail­la, ai­na­kin yh­teen suun­taan.

Suu­ri osa paik­ka­kun­ta­lai­sis­ta kul­kee kui­ten­kin kes­kus­tan ja ko­din vä­liä au­tol­la, ei­vät­kä he pää­se naut­ti­maan nä­ky­mäs­tä kos­kaan. 

Kai­tei­den toi­nen mer­kit­tä­vä hait­ta­puo­li on, et­tä Pu­das­jär­vi hu­rah­taa mat­kai­li­joil­ta ohi il­man min­kään­lais­ta po­si­tii­vis­ta muis­ti­jäl­keä.

Kau­nis Ii­jo­en mai­se­ma oli­si mie­les­tä­ni Pu­das­jär­ven kes­kus­tan vah­vin mark­ki­noin­ti­valt­ti, mut­ta se on tois­tai­sek­si pi­men­nos­sa. Tuo valt­ti oli­si jär­ke­vää kai­vaa esiin en­nen kuin Poh­jo­lan suun­taan nyt niin myön­tei­ses­ti pu­hal­ta­vat mat­kai­lut­ren­dit jos­kus kään­ty­vät.

En tie­dä mi­ten be­to­ni­kai­de­rat­kai­suun on pää­dyt­ty, ei­kä sitä mie­les­tä­ni kan­na­ta edes pui­da. Oli­si­ko ai­ka nos­taa kis­sa pöy­däl­le, ja kat­soa yh­des­sä sil­tain­si­nöö­rien kans­sa, mi­ten ja mil­lä in­ves­toin­neil­la be­to­ni­kai­teet voi­tai­siin pi­kim­mi­ten kor­va­ta pa­rem­mal­la vaih­to­eh­dol­la?

Olen var­ma, et­tä vaih­to­eh­to­ja on. 

Tui­ja Wal­lg­ren

Kir­joit­ta­ja on hil­jat­tain paik­ka­kun­nal­le

muut­ta­nut Pu­das­jär­ven kir­ja­kaup­paa su­ku­pol­ven­vaih­dok­sen kaut­ta jat­ka­va yrit­tä­jä.